Salcomp kärsi komponenttipulasta

www.salcomp.com
Salcomp kärsi komponenttipulasta
Komponentti- ja materiaalikulujen kasvu kuihduttaa laturivalmistaja Salcompia. Yhtiön kolmannen neljänneksen tulos heikkeni vuotta aiemmasta, vaikka liikevaihto kasvoi 27 prosenttia. Myös työvoimakulujen nousu nakersi tulosta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
11.11.2010 09:35
Kommentit 17

Salcomp antoi eilen keskiviikkona tulosvaroituksen, jossa yhtiö alensi koko vuoden liiketulosarviotaan. Yhtiö ennakoi liiketuloksen jäävän suunnilleen viime vuoden tasolle, kun aiempi arvio oli, että tulos paranee. Liikevaihtoennuste on pysynyt ennallaan eli Salcomp uskoo yhä, että liikevaihto kasvaa viime vuodesta.

Syksy on tuottanut Salcompille harmia runsaasti. Uusien tuotteiden sovittaminen tuotantoon, kapasiteetin kasvattaminen sekä materiaalipulan aiheuttamat tuotantohäiriöt ovat laskeneet tuottavuutta. Pula materiaalista ja komponenteista on näkynyt hintojen nousuna.

Lisäksi yhtiön kiinteät kustannukset ovat kasvaneet tuotepanostuksista ja asiakashankinnasta. Oman mausteensa soppaan ovat tuoneet vielä valuuttakurssit, joiden muutokset heikensivät yhtiön tulosta 0,4 miljoonaa euroa.

Salcompin tulos ennen veroja supistui heinä–syyskuussa 2,9 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 3,4 miljoonasta eurosta. Sen sijaan osakekohtainen tulos nousi sentin 0,07 euroon. Osakekohtaisen tuloksen nousuun vaikuttivat laskeneet verot.

Taloustiedot

Liikevaihtoa kasvoi 86,5 miljoonaan euroon 68,1 miljoonasta eurosta. Liikevaihdon kasvua vauhditti laturien kappalemääräinen myynnin nousu. Se kasvoi 18 prosenttia 80,1 miljoonaan kappaleeseen.

Kehnosta tuloskehityksestä huolimatta Salcompin liiketoiminnan rahavirta kasvoi selvästi. Pienentyneen käyttöpääoman ansiosta tammi–syyskuun liiketoiminnan rahavirta oli 13,5 miljoonaa euroa positiivinen, kun vuosi aiemmin rahavirta oli kolme miljoonaa euroa negatiivinen.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
YrityksetSalcomp
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Tuo komponenttien saatavuusonglema vaivaa lähes kaikkia elektroniikka-alalla toimivia tuotantolaitoksia tällä hetkellä.

Se mikä on ikävintä se tulee jatkumaan vielä pitkään ensivuoden puolelle ja jarruttaa näin ollen vientinninkin kasvua.
Tietäjä
Huono 2
Kiina kutsuu haloo salcomp, täällä halpaa työvoimaa, ei paina työntekijöiden velat niskaan.
Tervetuloa kiinaan.
Huono 3
"Komponenttipula" on täysin tuulesta temmattu tekosyy. Siihen on johdon kätevää vedota ja näin peitellä omaa osaamattomuuttaan.

Siis vähän vastaava juttu kuin eräiden (tunnetusti huonoa palkkaa maksavien) yritysten johtajien ainaiset valitukset "työvoimapulasta", joka on muka haitannut yrityksen toimintaa.

Työvoimaa saa kyllä, kunhan maksaa siitä asiallisen hinnan. Vastaavasti komponenttejakin saa, mikäli suostuu maksamaan niistä.
Karu totuus
Huono 1
Tuo komponenttien saatavuusonglema vaivaa lähes kaikkia elektroniikka-alalla toimivia tuotantolaitoksia tällä hetkellä.

Se mikä on ikävintä se tulee jatkumaan vielä pitkään ensivuoden puolelle ja jarruttaa näin ollen vientinninkin kasvua.


totta joka sana. alalla työskentelevänä tiedän tämän erittäin hyvin.
niinpäs noinpas
Huono 1
"Komponenttipula" on täysin tuulesta temmattu tekosyy. Siihen on johdon kätevää vedota ja näin peitellä omaa osaamattomuuttaan.

sulla on varmaan parempaa tietoa kuin itse alan ammattilaisilla? oletko töissä elektroniikka-alalla? varmaan et kun et mitään tiedä......
Huono 0
Komponenttipula on tällä hetkellä todella suuri ongelma niin elektroniikka kuin mekaanisten komponenttejen osalta. 2009 ajettiin koko tuotantoketju niin alas, että kestää vielä jonkin aikaa, ennenkuin saatavuus on normaalilla tasolla. Tosin normaalitaso joillakin komponenteilla voi olla kuitenkin kuukausia.
Moronius
Huono 0
Vertikaalinen integraatio helpottaa komponenttipulaa, sillä silloin voidaan varmistaa että on varmasti tarjontaa kun on kysyntää. Vlaitettavasti tarjontaa on myös silloin kun ei ole kysyntää, ellei irroiteta firmasta komponenttivalmistajaa tai potkita työntekijöitä pellolle. JIT tekee riippuvaiseksi muista toimijoista.
V
Huono 2
Komponenttipula" on täysin tuulesta temmattu tekosyy. Siihen on johdon kätevää vedota ja näin peitellä omaa osaamattomuuttaan.

sulla on varmaan parempaa tietoa kuin itse alan ammattilaisilla? oletko töissä elektroniikka-alalla? varmaan et kun et mitään tiedä......

Nyt olet itse sortunut puhumaan aiheesta, jota et ollenkaan hallitse.

Talouden peruslait pätevät nimittäin aina. Ei elektroniikka-ala ole mikään poikkeus.
Karu totuus
Huono 0
"Komponenttipula" on täysin tuulesta temmattu tekosyy. Siihen on johdon kätevää vedota ja näin peitellä omaa osaamattomuuttaan.Siis vähän vastaava juttu kuin eräiden (tunnetusti huonoa palkkaa maksavien) yritysten johtajien ainaiset valitukset "työvoimapulasta", joka on muka haitannut yrityksen toimintaa.Työvoimaa saa kyllä, kunhan maksaa siitä asiallisen hinnan. Vastaavasti komponenttejakin saa, mikäli suostuu maksamaan niistä.
Erikoiskomponentteissa ei niin vain lähdetä vaihtamaan toimittajaa ja todella pitkiä toimitusaikoja on tullut vastaan. Jos ruuvikauppiaskin valittelee pidentyneitä toimitusaikoja niin se kertoo aika paljon.
Oikeasti odotteleva
Huono 0
Yritys, joka tekee vain latureita..
Siis mitä yritän sanoa.. Niinn, siis, että saattaapi olla aika kilpailtu ala kiinalaisten kanssa.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 18
Milano
Puolipilvistä, ajoittain sadetta 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

09:36OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,63+0,99 %+0,09

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949