Comptel sukelsi tappiolle
Comptelin heinä–syyskuun tulos ennen veroja painui 0,2 miljoonaa euroa tappiolle, kun tulos vuotta aiemmin vastaavaan aikaan oli 0,3 miljoonaa euroa voitollinen.
Liikevaihto laski samaan aikaan 15,3 miljoonaan euroon aiemmasta 18,2 miljoonasta eurosta. Yhtiön mukaan liikevaihdon pienentyminen aiheutui pääasiassa Lähi-idän liikevaihdon laskusta
Liiketulos pysyi 29 000 euroa plussalla. Vuosi sitten liikevoittoa kertyi 1,0 miljoonaa euroa.
Osaketta kohti tappiota tuli 0,01 euroa vertailujakson nollatuloksen jälkeen.
Yhtiön tilauskanta oli tarkastelujakson päättyessä vuodentakaisella vajaan 30 miljoonan euron tasolla. Tilauskannasta järjestelmien ylläpitosopimuksia oli hieman vajaa puolet ja muuta tilauskantaa hieman yli puolet. Comptel ei solminut uusia päälisenssisopimuksia kolmannella vuosineljänneksellä.
Comptel arvioi liikevaihtonsa kasvavan hieman tänä vuonna. Koko vuoden liikevoiton arvioidaan kasvavan ja liikevoittomarginaalin ennakoidaan olevan 10–14 prosenttia.
















Kommentit (4)
Ja eikö ekat 9 kk ollut selvästi voitolla.
Q1: Liikevaihto 18,1 miljoonaa euroa, kasvu 6 % (tammi - maaliskuu 2009: 17,1)
Q2: Liikevaihto 21,0 miljoonaa euroa (Q2 2009: 18,0), kasvu 16,3 %
Q3: Liikevaihto 15,3 miljoonaa euroa (Q3 2009: 18,2)
Q1-Q3: Liikevaihto 54,3 miljoonaa euroa (Q1 - Q3 2009: 53,3)
Q2:ssa on huomattavaa tämä: http://www.comptel.fi/Suomeksi/Uutiset/Porssitiedotteet/2010/Comptel-ja-Telenor-Norja-ovat-sopineet-asiakaskohtaisten-IT-jarjestelmien-ja-tukiohjelmistotuotteiden-jarjestelysta/?fromDocId=13035&showYear=2010
"Telenor-järjestelyllä ei ole merkittävää vaikutusta Comptelin liikevaihtoon kuluvana vuonna. Vuonna 2011 järjestely laskee Comptelin liikevaihtoa noin kolme miljoonaa euroa. Järjestelyn vaikutus liiketulokseen vuonna 2010 on lievästi positiivinen ja vuonna 2011 lievästi negatiivinen."
Eli möivät 16 hengen supportin, joka tuotti 3 miljoonaa euroa liikevaihtoa (aika reilut liksat kavereilla, tai sitten katteet kohdallaan).
Jos 3 miljoonaa on lievästi negatiivinen, voisi olettaa saman 3 miljoonaa olevan lievästi positiivinen... Jos Q2 tuloksesta ottaa 3 miljoonaa pois, saadaan 17 miljoonaa liikevaihdoksi, joka on sama laskeva käyrä kuin Q3:llakin on nyt, tosin käyrä jyrkkenee - huonompaan mennään!