Nokian osake nosteessa – uusia puhelimia odotellaan
Matkapuhelinjätti Nokian osake on ollut tänään tiistaina selvässä ylämäessä. Taustalla ovat pitkälti yhtiöön kohdistuvat lähiajan odotukset.
Ensi viikon Nokia World -tapahtumassa Lontoossa Nokian ennakoidaan esittelevän uusia älypuhelimia ja markkinoivan N8:aa, joka tulee vihdoin kauppoihin kuun lopussa.
– Uskon, että N8:n myynti lähtee hyvin käyntiin, koska maailmalla on paljon Nokian brändille uskollisia ihmisiä, jotka ovat odottaneet puhelinta jo pitkään. Aika näyttää, miten se kantaa pidemmälle, mutta ainakin tässä vaiheessa kiinnostus on kovaa, arvioi FIM:n teknologia-analyytikko Michael Schröder Taloussanomille.
Hän uskoo Nokiaa koskevan uutisvirran kääntyvän nyt ainakin joksikin aikaa myönteisemmäksi pitkän alakulon jälkeen.
N8 on ensimmäinen uutta Symbian ^3-käyttöjärjestelmää hyödyntävä puhelin, mutta Nokia on luvannut sille nopeasti jatkoa. Alunperin Symbian ^3-puhelimia piti tulla markkinoille jo tämän vuoden alkupuoliskolla.
– Uskon, että Nokia on myös halunnut varmistaa N8:n komponenttien, kuten näyttöjen saatavuuden. Tämän takia puhelimen ensimmäisiä toimituksia on venytetty syyskuun loppuun, Schröder sanoo.
–Nokia tuonee markkinoille jo loppuvuonna muita Symbian ^3-järjestelmään perustuvia laitteita. Tämä vahvistaa Nokian tuotevalikoimaa alkuvuoteen verrattuna. Edelleen kiristyvän kilpailutilanteen takia minkäänlaisiin virheisiin ei ole varaa.
Nokian on arvioitu menettävän markkinaosuutta kilpailijoille, kuten Applen iPhonelle ja Googlen ilmaista Android-alustaa käyttäville puhelimille. Android on käytössä esimerkiksi N8:n kovassa kilpailijassa eli Samsungin Galaxy S:ssä ja myös Motorolan ja HTC:n puhelimissa.
– Näyttää siltä, että Android tulee kovaa ja valuu pikku hiljaa hintahaitaria alaspäin, missä Nokia on pystynyt pitämään kiinni asemistaan toistaiseksi kohtuullisen hyvin vanhentuneellakin mallistolla. Kalliimmassa päässä markkinoita on jo menetetty muun muassa iPhonelle.
Nokia on edelleen älypuhelimissa markkinaykkönen, mikä on juuri edullisten älypuhelinten menekin ansiota. Nokia on arvioinut, että sen markkinaosuus yhdistelmälaitteissa, jotka pitävät sisällään älypuhelinten lisäksi myös mobiilitietokoneet, oli huhti–kesäkuussa 41 prosentissa.
Schröderin mukaan Nokialla on tekemistä, jotta se pääsee mukaan älypuhelinten markkinakasvuun, joka on tällä haavaa noin 50 prosentin luokkaa. Tässä voivat olla apuna Symbian 4 ja Meego.
– N8 on vain yksi puhelinmalli, se ei kannattele koko Nokian myyntiä.
Kosketusnäytöllä ja esiin liukuvalla näppäimistöllä varustetun N9-puhelimen on arvioitu olevan ensimmäinen Nokian ja puolijohdejätti Intelin Meego-mobiilialustaa käyttävä puhelin. Sen julkistamisesta ei ole kuitenkaan vielä tietoa.


















Kommentit (57)
Tiedoksi Taloussanomien toimitukseenkin että kyseinen puhelinmalli julkistetaan ensi viikon tilaisuudessa, puhelimen mallimerkintä on E7.
Täällä sitä kyllä toitotettiin monesti, itsellä ei ollut valitettavasti hilloa :(
N8 olisi pitänyt tulla silloin kuin surkuhupaisa x6 tuli, eipä tullut. Maksaa lähes saman mitä uusi iphone, tarjoaa alle puolet ja nekin puolella laadulla. Myykää ne rakettispagetit pois, kohta laskee.
Jos nokia nielisi ylpeyden ja alkaisi tarjoamaan puhelimiaan android alustalla ja järjestäisi avoimen suunnittelukilpailun tulevaisuuden puhelimesta niin tiedä mitä sattuisi. Mutta nokialla ei riitä rautapuolella tehot androidin pyörittämiseen kuin kalliimman hintaluokan älypuhelimissa jos niissäkään.
Minkätakia käyttää tehottomampaa ja heikommat ominaisuudet omaavaa käyttöjärjestelmää?