Foxconnin tehdas Intiassa kiinni kaasuvuodon takia
Sanomalehti The Economic Timesin mukaan Tamil Nadun osavaltion viranomaiset määräsivät tehtaan suljettavaksi toistaiseksi.
Viranomaiset tekivät päätöksensä sen jälkeen, kun 37 Foxconnin työntekijää joutui sairaalaan hengitettyään tuntematonta kaasua myöhään perjantaina.
Paikallisten tiedotusvälineiden mukaan kaikkiaan yli 200 työntekijää kärsi kaasuvuodosta.
Foxconnin Sunguvarchatramin tehdas on ollut suljettuna yhdeksän kuukauden ajan. Perjantaina tehdas oli auki ensimmäistä päivää.
ET:n haastatteleman työntekijöiden edustajan mukaan tehtaan johto on arvellut myrkytystapausten johtuneen ennen tehtaan uudelleenavaamista suoritetusta tuholaistorjunnasta.
Foxconnin Kiinassa sijaitsevien tehtaiden työskentelyolosuhteet nousivat tapetille keväällä ja kesällä, kun useat yhtiön työntekijät tekivät itsemurhan.
Foxconn valmistaa tuotteita muun muassa it-yhtiö Applelle ja kännykkäjätti Nokialle.

















Kommentit (7)
Suomessa tällainen tapaus olisi törkeä laiminlyönti eikä Nokia pääsisi vastuustaan. Intiassa tehdään halvalla ja töpeksitään. Tällainen on "tulevaisuuden tehdas".
Suomessa tällainen tapaus olisi törkeä laiminlyönti eikä Nokia pääsisi vastuustaan. Intiassa tehdään halvalla ja töpeksitään. Tällainen on "tulevaisuuden tehdas". "
.
.
- Sinulla on luddiittis-vasemmistolais-nuorisoliittolainen harhainen käsitys vastuusuhteista.
- Jos joku tuotantolaitos toimii huonosti, niin kyllä kyse on yrityksen lisäksi kyseisen valtion piikkiin menevistä lainsäädäntöpuutteista, organisaatio- tai valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä ja vastaavista.
- Ei jonkun firman asiakas voi olla vastuussa firman toiminnasta. Sehän on sairas ajatus.
Ei kun työntekijät erehtyivät uuden halpisrumpujen tuotantolinjan alkupäähän, kun luulivat tiloja oikeiksi suihkuiksi.
Natsitkin myivät halpaa saippuaa.
Suomessa tällainen tapaus olisi törkeä laiminlyönti eikä Nokia pääsisi vastuustaan. Intiassa tehdään halvalla ja töpeksitään. Tällainen on "tulevaisuuden tehdas". "
.
.
- Sinulla on luddiittis-vasemmistolais-nuorisoliittolainen harhainen käsitys vastuusuhteista.
- Jos joku tuotantolaitos toimii huonosti, niin kyllä kyse on yrityksen lisäksi kyseisen valtion piikkiin menevistä lainsäädäntöpuutteista, organisaatio- tai valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä ja vastaavista.
- Ei jonkun firman asiakas voi olla vastuussa firman toiminnasta. Sehän on sairas ajatus.
Suomessa vaaditaan rakennusalalla tarkistamaan urakoitsijoiden verojen palkkojen työeläkemaksujen ym suoritukset. Eli firman pitäisi vastata toisen firman toiminnasta.
Sairastahan tämä on.
Juuri lainsäädännön jne. puutteiden vuoksi yritykset halpamaihin hakeutuvat - ei tule turhia kuluja ympäristönsuojelusta, työturvallisuudesta, eläkkeistä, terveydenhoidosta jne.
Kyllä esim. Nokialla tiedetään, minkälaisissa olosuhteissa alihankkijat työnsä teettävät - eri asia on se, halutaanko asiasta ottaa vastuu. Raha ratkaisee.