Nokia, HTC, RIM ja LG tutkintaan patenttirikkomuksesta
Yhdysvaltain kansainvälinen kauppakomissio alkaa tutkia kantelua, jonka mukaan suuret matkapuhelinvalmistajat Nokia, HTC, Research in Motion (RIM) ja LG Electronics olisivat rikkoneet patenttisuojaa.
Kantelun on tehnyt FlashPoint Technology -yhtiö. Yhtiö kehittää ja hankkii ohjelmistopatentteja, joita sillä on hyväksyttynä ja vireillä oman ilmoituksensa mukaan yli 180.
FlashPointin kantelu liittyy matkapuhelinten digitaalisten kameroiden toimintaan, esimerkiksi tarkennus- ja salama-toimintoihin. Yhtiön patentteja lisensoi esimerkiksi Apple, FlashPoint kertoi jättämässään kantelussa toukokuussa.
09:06Osake
+0,56 %
2,136
+0,01
∇ Mainos ∇
















Kommentit (12)
Köyhällä Applella ei ole rahaa maksaa lisenssimaksuja, saatika kehittää oma teknologiaa. Taitaa tulla Nortel Networksin kohtalo Applellekin.
Olisiko mahdollista, että näille trolleille perustettaisiin ihan oma uutispalvelu missä he voivat viihdyttää toisiaan häiritsemättä ja ärsyttämättä viattomia uutisten lukijoita?
No tässäpä on sitten todella "syvällisiä näkemyksiä" ajankohtaisiin uutisiin???
Olisiko mahdollista, että näille trolleille perustettaisiin ihan oma uutispalvelu missä he voivat viihdyttää toisiaan häiritsemättä ja ärsyttämättä viattomia uutisten lukijoita?
Muuta Pohjoiskoreaan, siellä saat olla "rauhassa", ei tarvitse kuunnella "vääriä" mielipiteitä!
Itse veikkailen tämän kanteen olevan pikkufirman kalasteluyritys. Sinällään ihan mielenkiintoista, että firma kertoo, että niiden teknologiaa käytetään mm. Pentaxin, Minoltan ja Kodakin tuotteissa (sekä mm. HP:N ja Epsonin). Tuotteita ei tosin yksilöidä, joten on vaikea sanoa mistä niissä on kyse.
Onhan se mahdollista, että firmalla on jotain optiikkaan liittyviä patentteja - ihmettelen vain, että muita kameran valmistajia ei asiakaslistoilla näy...