Palkankorotukset sytyttivät Applen muuttohalut
Päätöksen taustalla on halu hillitä kustannuksia. Apple on Foxconnin merkittävin asiakas.
Suuri osa Hon Hai -yhtiön omistaman taiwanilaisyhtiö Foxconnin työntekijöistä sai merkittävän palkankorotuksen kesäkuussa. Tehdas nousi otsikoihin, kun ainakin kymmenen työntekijää teki itsemurhan huonojen työolosuhteiden paineessa. Tehtaalla valmistetaan muun muassa osa Applen iPodeista, iPhoneista ja iPadeista.
Ensi vuoden tilauksia koskevia Applen ja Foxconnin välisiä neuvotteluita lähellä olevat lähteet ovat kertoneet Applen suhtautuneen kielteisesti Foxconnin yrityksiin siirtää tehdastyöntekijöiden palkankorotukset asiakkailleen eli muun muassa Applelle.
Pienempien kustannusten toivossa Apple on valmis muuttamaan Shenzenistä, Financial Times kirjoittaa.
Foxconn on maailman suurin elektroniikan sopimusvalmistaja, joten sen liikkeet kertovat alan trendeistä hyvin. Päätös siirtää tuotantoa olisi lisäimpulssi tuotannon hajauttamiselle Etelä-Kiinasta ja Shanghain lähistöltä muutamalta paikkakunnalta muualle Kiinaan.
Yhdysvaltalaisyhtiön vaikutusvalta Foxconniin on kasvanut merkittäväksi. Analyytikoiden arvioiden mukaan kahdeksasosa Foxconnin 800 000 työntekijöistä Kiinassa työskentelee Applen tuotteiden parissa.

















Kommentit (20)
Turha on Suomalaisen moralisoida kun joka päivä kuitenkin äänestää omalla lompakollaan tällaisen kehityksen puolesta.
Foxconn on jo varmistellut tulevaisuuttaan perustamalla tehtaan kuivettuvan Nokian vapauttamiin halleihin Saloon.
(Foxconn lienee vapaasti suomennettuna kettukonna.)
Suomessa joutuu maksamaan työn tekijöille isompia palkkoja kuin Shenzenissä, mutta ne saa moninkertaisina takaisin Tekesiltä, Finnveralta ja Sitralta, joissa entiset poliitikot osaavat sumplia asiat halutuun järjestykseen.
Sanovat sitä "elvytykseksi".
Taidat tarkoittaa suomalaista pienyrittäjää, jonka täytyy ensin raataa kiinteät kustannukset ja verot kasaan ja vasta sen jälkeen tulee itsellekin jotain palkkaa.
Applen logiikalla: Jos työntekijä maksaa pari euroa päivässä enempi kuin aiemmin niin ainahan löytyy halvempia Kiinan syrjäisiltä maaseuduilta...
Ahneella on p..nen loppu?
Aika tekopyhää väittää että Apple olisi maailman ainoa orjuuttaja...
Applen logiikalla: Jos työntekijä maksaa pari euroa päivässä enempi kuin aiemmin niin ainahan löytyy halvempia Kiinan syrjäisiltä maaseuduilta...
Ahneella on p..nen loppu?
Uskovaisilta kun kysytään niin kyseessä on vain iHärpättimien ominaisuus...
Vähän kuin iPhone 4g:n tiedonsiirrossa ilmenneet PIENET haasteet.
Eipä tuo kirjoittaja niin väittänytkään.
Jos hirviä on yksi, niin se on hirvi.
Jos hirviä on lauma, niin se yksi hirvi on silti yhtä paljon hirvi kuin yksinään.
Ja riistäjä on riistäjä, riippumatta riistäjien määrästä maailmassa.
Asiakkaan tulee omalla kustannuksellaan tulostaa käyttöohjeet luettaviksi, eikö se ole Suomen kuluttajasuojalain vastaista, että käyttöohjeet maksavat asiakkaalle?
Joltain muulta yhtiöltä tätä pidettäisiin kaksinaamaisena.