Apple hekumoi: Jo kaksi miljoonaa iPadia myyty

TOSHIFUMI KITAMURA / Lehtikuva
Apple hekumoi: Jo kaksi miljoonaa iPadia myyty
Japanilaiset juhlivat perjantaina iPadin myynnin aloitusta.
Kalifornialainen it-yhtiö Apple kehuskelee saaneensa kaupaksi jo yhteensä kaksi miljoonaan tablet-mallista iPad-tietokonetta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
31.5.2010 16:17
Kommentit 30

Yhtiö alkoi myydä iPadia huhtikuun 3. päivänä Yhdysvalloissa. Applen mukaan laitteita meni kaupaksi 300 000 kappaletta ensimmäisenä päivänä, ja miljoonan myydyn laitteen raja ylittyi huhtikuun viimeisenä päivänä.

Kahden miljoonan rajapyykki saavutettiin sen jälkeen, kun laitteen myynti käynnistyi Yhdysvaltain ulkopuolella. Viime viikonloppuna Apple alkoi myydä tablet-konettaan myös Australiassa, Britanniassa, Espanjassa, Italiassa, Japanissa, Kanadassa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä.

Apple esitteli tablet-tietokoneensa tammikuussa. Myös useat muut tietokonevalmistajat, kuten Hewlett-Packard ja Dell ovat tuomassa uudentyyppisiä tablet-tietokoneita kauppojen hyllyille.

Eri valmistajien valikoimissa on ollut tablet-tietokoneita jo vuosien ajan, mutta tähän asti laitteiden myynti on jäänyt vaatimattomaksi.

Tutkimusyhtiö Gartner arvioi maaliskuussa, että tänä vuonna myydään yhteensä 10,5 miljoonaa tablet-tietokonetta.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenGartner: Nokian markkinaosuus laski (12.8.2010 09:25)
UutinenSpekulointi Nokian tabletista kiihtyi (21.6.2010 17:02)
UutinenApplen odotettu uutuus on iPad (27.1.2010 21:21)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (30)

Huono 0
Ihan kiva, mutta miksi te julkaisette näitä Apple-juttuja viikottain. Ketä kiinnostaa? Julkaiskaa mieluummin jotain talouteen liittyvää, kuin myyntilukuja jostain marginaalituotteesta, vaikka onkin suosittu.
hg
Ihan kiva juttu. Ja talousuutinenhan tämäkin on? Jos nyt Applen tuotteista puhuttaessa voitas jo pikkuhiljaa luopua 'marginaalituote' käsityksestä - aika monillehan näitä jo menee,..
Steve Jobs
Tämä on kyllä semmonen laite että ainostaan Apple saa sillä tahkottua tämmösen myynnin kun apple-uskovaiset ostaa aivan mitä vaan missä on omppulogo. Eipä siinä laite toimii hyvin mutta mitä sillä oikeesti tekee muuta kuin surffaa nettiä. En kyllä maksas siitä ilosta $400.
ei ymmärrä
Kiltti Taloussanomat.

Tahtoisin lisää informaatiota. Kuinka moni noista myydyistä kahdesta miljoonasta laitteesta on edelleen kytkettynä ja toimii ?

Meilläkin on jo monta puhelinta. Monet niistä eivät ole olleet kytkettyinä verkkoon vuosikymmeniin. Osa ei toiminut uutenakaan. Olen vaan ollut liian laiska viemään ne kaatopaikalle. Kaipa joku museo ne joskus ostaa.
Valtakunta tarjolla NMT-900 verkosta.
Kyllä siinä jälleen kävi niin että tämäkin "ihan varma floppi" myy kuin siimaa. Myynti käy koko ajan paremmin kun ihmiset huomaavat mikä tämä iPad on ja mitä se ei ole. Tämän palstan vakio ruikuttajat eivät ole sitä vielä ymmärtäneet ;)
0100100
Eipä siinä laite toimii hyvin mutta mitä sillä oikeesti tekee muuta kuin surffaa nettiä. En kyllä maksas siitä ilosta $400.

Itse en missään tapauksessa maksaisi nettiselailuun tarkoitetusta laitteesta $400 kun siinä ei toimi Flash. Ei sillä että olisin Flashin fani, päinvastoin, mutta tosielämän realiteetti on että tuki sille on oltava laitteessa jolla nettisivuja selaillaan, muuten esimerkiksi videosisällön voi pääosin unohtaa.

Sinänsä Jobsin päätös olla tukematta Flashia on hyvä koska se voi nopeuttaa irtipääsyä siitä, mutta laite on pahasti "rampautettu" kun tukea ei nyt ole.
Ollakko vai eikö olla?
Ihan kiva, mutta miksi te julkaisette näitä Apple-juttuja viikottain. Ketä kiinnostaa? Julkaiskaa mieluummin jotain talouteen liittyvää, kuin myyntilukuja jostain marginaalituotteesta, vaikka onkin suosittu.

Ei ole enään mikään marginaalituote, sillä Apple on jo suurempi kuin Microsoft ja 6 kertaa suurempi kuin Nokia.
Apple
Ihan kiva, mutta miksi te julkaisette näitä Apple-juttuja viikottain. Ketä kiinnostaa? Julkaiskaa mieluummin jotain talouteen liittyvää, kuin myyntilukuja jostain marginaalituotteesta, vaikka onkin suosittu.

Ei ole enään mikään marginaalituote, sillä Apple on jo suurempi kuin Microsoft ja 6 kertaa suurempi kuin Nokia.

Miten yhtiön markkina-arvo liittyy siihen, onko jokin sen tuote marginaalituote? Vastaus: Ei mitenkään.
Ihan kiva, mutta miksi te julkaisette näitä Apple-juttuja viikottain. Ketä kiinnostaa? Julkaiskaa mieluummin jotain talouteen liittyvää, kuin myyntilukuja jostain marginaalituotteesta, vaikka onkin suosittu.
Applen osakkeisiin sijoittaneita varmasti kiinnostaa, esimerkiksi minua. Katsos pohdiskelen sitä, mihin suuntaan tuo salkkuni voittoprosentti (nyt +181) tulevaisuudessa siirtyy.

Jos asia ei sinua kiinnosta, voithan toki "äänestää jaloillasi" ja jättää jutun lukematta. Mutta myönnän, olisihan se kiva kuulla vaikka jonkun mainstream-tuotteen eli esim. Nokian Booklet 3G:n myyntilukuja.
Funky Santa Clause
No mutta muistakaa hyvät ihmiset, että Appelilla keltaiset näytöt ne vaan vilkkuu ja ties mitä kauheaa. Pistän kohta oikeen nettisivulle linkin, josta voitte tarkistaa, voi pojat pojat. Kerran kuulin huhun, että yksi niistä 2 miljoonasta iPadista oli kerran tippunut verkosta. Taidankin tästä äkkiä hipsiä haukkumaan Nokian tuotteita, kun ei mulla muuta elämää ole kuin itkeä ja vinkua täällä Talsassa.

Ja muita koottuja, säälittäviä ja naurettavia lässytyksiä, mitä tältä nimimerkiltä on totuttu lukemaan vuosien saatossa
Funky Santa Clause
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

08:42OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,63+0,99 %+0,09

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949