Kirjaudu ▼
 

Solidium tankannut Tietoa 112 miljoonaalla eurolla

Sari Gustafsson/Lehtikuva
Solidium tankannut Tietoa 112 miljoonaalla eurolla
Kari Järvisen mukaan Tiedon osakkeiden ostoon on käytetty 112 miljoonaa euroa.
Valtion omistusyhtiö Solidium nousi perjantaina tietotekniikkapalveluja tarjoavan Tiedon suurimmaksi omistajaksi. Solidiumin toimitusjohtajan mukaan Tieto-potti maksanut tähän mennessä 112 miljoonaa euroa.
Aleksi Moisio
28.5.2010 11:08
35

Tieto on tilanteessa, jossa sillä on hyvä mahdollisuus kasvattaa toimintaansa, parantaa kannattavuuttaan ja kehittyä yhtiönä, Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen sanoo Taloussanomille.

– Nyt oli hyvä mahdollisuus käyttää hyväkseen markkinoiden turbulenssia.

Tietoa pitkin kevättä ostelleen Solidiumin omistusosuus nousi tänään yli 10 prosenttiin Tiedon osakkeista. Samalla valtion omistusyhtiöstä tuli Tiedon suurin omistaja. Järvisen mukaan Solidiumilla ei ole valmiita suunnitelmia omistusosuutensa kasvattamiseen.

Järvinen sanoo Tiedon toimivan kiinnostavalla alalla, josta ei löydy juuri muita sopivia sijoituskohteita ja olleen siksi "luonnollinen" kohde Solidiumille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Valtion omistusyhtiön johdossa ollaan myös tyytyväisiä Tiedon asemaan markkinoilla sekä yhtiön strategiaan ja sen johtoon. Uusi suuromistaja ei siis näe tarpeita merkittäville muutoksille. Järvinen kuitenkin uskoo, että suurinta omistajaa kuunnellaan siinä vaiheessa, kun Tiedon seuraavasta hallituksesta päätetään.

– Tulemme varmasti osallistumaan nimitysvaliokuntaan aktiivisesti. Tällä hetkellä Tiedolla on kuitenkin erittäin hyvä ja toimiva hallitus, jolla on täysi tuki meidän puoleltamme.

Yritykset Solidium
Ihmiset Kari Järvinen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (35)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tiedon hitti tuotteet sähköinen äänestysjärjestelmä,sähköinen resepti.
... 28.5.2010 11:21

Anonyymi
Kas kun ei ostettu kelkkatehdasta...
Nimetön 28.5.2010 11:27

Anonyymi
Solidiumin omistusosuus nousi tänään yli 10 prosenttiin Tiedon osakkeista.

Toivottavasti tämä ei merkitse sitä että julkishallinto jatkaa tilauksiaan halpamaihin työtä siirtävältä Tieto Oyj:ltä. Jos se näin tekee, merkitsee se vain työttömyyden lisääntymistä Suomessa. Myös valtio-omisteisella Solidiumilla on vastuu työllisyyden hoidosta maassamme. Sen tuleen ymmärtää tämä asia.
Töitä Suomeen 28.5.2010 11:29

Anonyymi
Tieto on tilanteessa, jossa sillä on hyvä mahdollisuus kasvattaa toimintaansa, parantaa kannattavuuttaan ja kehittyä yhtiönä,

Suomeksi käännettynä: konkurssikypsä ja ex-omistajat eivät löytäneet ketään, jolle dumpata osakkeensa, joten veronmaksajien rahoille löytyi taas käyttöä.

Huomatkaa, että kukaan himoporvari ei nyt kilju, miten paha omistaja valtio on.
Huonoja uutisia 28.5.2010 11:33

Anonyymi

Valtion omistusyhtiön johdossa ollaan myös tyytyväisiä Tiedon asemaan markkinoilla sekä yhtiön strategiaan ja sen johtoon.

Eli Solidium tukee työn siirtämistä halpamaihin ja työttömyyden lisääntymistä Suomessa.
Pahalta näyttää 28.5.2010 11:36

Anonyymi
Tiedon hitti tuotteet sähköinen äänestysjärjestelmä,sähköinen resepti.


No, tama sahkoinen aanestysjarjestelmahan ei toiminut. Jos viela yritetaan, niin yritys ulkomailta, silla kyseessahan on luotettavuuden lisaksi jaaviys.
Talonmies 28.5.2010 11:36

Anonyymi
Kyllä Ivo olisi ollut oikein hyvä pitää valtion omistuksessa. Jos olisi sillloin rahastettu samalla tavalla sähköpalveluista, kuin nyt pörssiyhtiössa niin tuotto olisi ollut varmempi kuin ICT yrityksessä keinottelun kautta. Riskinottaminen ei kuulu Solidiumin kaltaiselle toimijalle. Ruotsi osasi pitää Wattenfallin. Varma lypsylehmä, kuten verotuskin.
Mr 59 28.5.2010 11:38

Anonyymi
Tiedon hitti tuotteet sähköinen äänestysjärjestelmä,sähköinen resepti.


Tieto Oyj:llä on konainen tuoteperhe hittituotteita.
Ks. alla.

Osuuskunta Tradeka kertoi vääriä tietoja edustajistovaalien tuloksista, kun Tiedon ohjelmistovika laski väärin ehdokkaiden saamia ääniosuuksia. Tradekan saamien tietojen mukaan Tiedon tulospalvelusta ja virheellisestä ohjelmistosta.
Taloussanomat 7.4.2010

Tietoenatorin rakentamasta sähköisestä äänestysjärjestelmästä löytyi pahoja puutteita.
Taloussanomat 28.10.2008

Vika Tiedon palomuurissa sulki verkkopalveluja
Poissa pelistä olivat ainakin Oikotie sekä Patentti- ja rekisterihallituksen YTJ-yritystietojärjestelmä.
Taloussanomat 13.8.2009

Lääkärit: Kömpelöt tietokoneohjelmat vaarantavat potilasturvallisuutta.
YLE: 24.10.2009
(Tieto Oyj on ollut tekemässä kyseistä tietojärjestelmää.)

Tietoyhteiskuntahanke epäonnistui Oulussa - mutta TietoEnator teki tilin
Tietoviikko 17.3.2008

Tieto tappelee kouluhaun kanssa. Hakijat eivät ole päässeet täyttämään hakulomaketta, minkä vuoksi nettihaun hakuaikaa päätettiin jatkaa. Järjestelmän toimittaja TietoEnator, eli Tieto, korjaa ilmeisesti sovelluspalvelimen toimintahäiriöstä johtuvaa ongelmaa parhaillaan. Kyseessä on lyhyen ajan sisällä jo toinen hakujärjestelmän ongelma Tiedolle, joka viime vuonna kamppaili erillisen Kouluta-järjestelmän toimintahäiriöiden kanssa.
Taloussanomat ja It -viikko 9.4.2009
Näitä riittää 28.5.2010 11:40

Anonyymi
Tiedon hitti tuotteet sähköinen äänestysjärjestelmä,sähköinen resepti.


Jee ja toinen floppasi jo tämä sähköinen resepti tulee myös floppaamaan erinnäisistäkin syistä...
Taitaa olla myös sosiaali ja terveysministeriö mukana kaatamassa koko hanketta joka näyttää olevan mahdoton mm siitä syystä että moni taho ei sitä yksinkertaisesti halua koska kyseessä on niin monta muuttujaa ja kukaan ei halua leikkiä toisten leluilla vaan haluaa pitää omat järjestelmänsä ja kaiken lisäksi kyseessä on henkilö/poliittisia kytköksiä joista jokainen vetää omaan suuntaansa.

Edellä mainittua asiaa on vatvottu varmaan about 10 vuotta ja siihen laariin on kaadettu miljoonia euroja veronmaksajien rahaa ja saatu aikaan vain jokin pilottivaihe suomen TURUUS joka sekin käsittääkseni toimii miten toimii ja vain joidenkin tietojärjestelmien kesken jos toimii...

Hyvin kuvaavaa on tämä..

https://www.kanta.fi/c/document_library/get_file?uuid=a0644aca-756b-4605-9c0f-d5f14f3b4902&groupId=10206


Resepti vasta koekäytössä
- Sähköisen reseptin koekäyttö on haastava tehtävä sekä terveysaseman että apteekin
henkilöstölle, joten toivomme työrauhaa, projektipäällikkö Riitta Söderlund toteaa. Hän vetää Turun
sosiaali- ja terveystoimen eResepti-projektia (TERES).

Varmasti on haastavaa kun tuokin on semmoinen purkkapallo joka venyy ja vanuu joka suuntaan täysin hallitsemattomasti....

Olisikin näin veromaksajan roolissa hyvä tietää mitä tuo järjestelmän "kehitystyö" on maksanut ja siitä saadut hyödyt ovat olleet.....

Ideana tuon on hyvä mutta tuohon on lähdetty hieman turhan kevyesti tekemään ja kuten jo totesinkin niin yhteistä linjaa tuohon tuskin on saatu miten hommat pitäs hoitaa ja tuskin sosiaali ja terveysministeriössäkään on kunnollista ohjausta ole ollut ja tässä vaiheessa sekin on myöhäistä...
Rahat kankkulan kaiv 28.5.2010 11:45

Anonyymi
Solidium tankannut Tietoa 112 miljoonaalla eurolla

Eli verotus kiristyy, ulkomaanvelka kasvaa, työttömyys lisääntyy ja verorahat siirtyvät Tieto Oyj:n tulokseen.
Kapitalismia kansan 28.5.2010 11:46
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä