Nokia N900 floppasi
Nokian viime elokuun lopulla julkistama N900-huippumalli on ollut markkinoilla todellinen floppi.
Viime marraskuussa kauppoihin tullutta laitetta on myyty maailmanlaajuisesti alle 100 000 kappaletta, sanoo tutkimusyhtiö Gartnerin tutkija.
Viime loka–joulukuussa Nokia myi 50 000 N900-laitetta, selviää Gartnerin tilastoista. Tilasto ei suoraan näytä yksittäisten puhelinmallien myyntilukuja, vaan eri käyttöjärjestelmiä käyttävien puhelimien myyntimääriä.
Nokia N900 on ainoa puhelin, jossa on Nokian kehittämä Linux-pohjainen Maemo-käyttöjärjestelmä.
Tukevaa, näppäimistöllä ja kosketusnäytöllä varustettua laitetta ovat hankkineet lähinnä it-alan asiantuntijat, mutta se ei ole onnistunut herättämään laajempaa kiinnostusta.
– Myynti on huomattavasti ylittänyt odotukset, sanoi Nokian Solutions-yksikön johtaja Alberto Torres puhuessaan Open Mobile Summit -tapahtumassa Lontoossa tällä viikolla.
Apple raportoi osavuosikatsauksessaan myyneensä pelkästään tammi–maaliskuussa 8,75 miljoonaa iPhone-puhelinta.
N900 jää myös Nokian ainoaksi Maemo-puhelimeksi, sillä helmikuussa Nokia ja Intel ilmoittivat kehittävänsä yhteistyössä MeeGo-nimisen käyttöjärjestelmän, joka syrjäyttää Maemon Nokian tulevissa huippumalleissa.

















Kommentit (169)
Taantuman ja yt-neuvottelujen johdosta niitä linux-kehittäjiä on yhä vähemmän joilla on taskussa melkein 500 euroa ylimääräistä rahaa pistettäväksi puhelimiin.
Erittäin rohkea veto Nokialta lanseerata puhelin, joka pyrkii avoimeen kehitysympäristöön ja havittelee käyttäjäkuntaa myös ohjelmistokehittäjistä. Uskon, että Nokialla tiedettiin myyntilukujen jäävän melko alhaisiksi. Alhaiset myyntiluvut eivät tee kuitenkaan tästä puhelimesta huonoa, se vain ei välttämättä avaudu tavalliselle käyttäjälle koko koreudessaan.
Hatunnosto Nokialle rohkeudesta.
Vaikka iPhonea on myyty enemmän niin N900 on parempi monella tavalla.
Tämän perusteella jo ensimmäisen viiden viikon aikana olisi mennyt yli 100,000...