Comptelin tulos jäi tappiolle
Comptelin tulos ennen veroja jäi 44 000 euroa tappiolle tammi–maaliskuussa. Vuotta aiemmin tappiota oli 3,3 miljoonaa euroa. Vertailukauden tulos sisältää vajaan kahden miljoonan euron kertakulut.
Osakekohtainen tappio supistui 0,01 euroon 0,03 eurosta.
Liikevaihtoa kertyi 18,1 miljoonaa euroa. Se on kuusi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten, jolloin liikevaihtoa oli 17,1 miljoonaa euroa. Suhteellisesti eniten liikevaihto kasvoi Amerikan liiketoiminnoissa eli 64 prosenttia. Myös Euroopan ja Aasian sekä Tyynenmeren alueen liikevaihdot kasvoivat. Comptelin liikevaihdosta eniten kertyy Euroopasta.
Liiketulos oli 0,2 miljoonaa euroa voitollinen, kun vuosi sitten liiketulos jäi 3,2 miljoonaa euroa tappiolle. Ilman kertakuluja liiketulosta oli 1,3 miljoonaa euroa.
Comptelin mukaan teleoperaattoreiden tukiohjelmistomarkkinoiden heikentyminen on pysähtynyt ja ensimmäisiä merkkejä investointien vilkastumisesta on näkyvissä. Varsinaista kasvua Comptel ennustaa alkavaksi vuoden toisella puoliskolla.
Comptel ennakoi, että yhtiön liikevaihto ja -voitto kasvavat tänä vuonna. Liikevoittomarginaalin yhtiö uskoo olevan 8–12 prosenttia.
Comptelin tilauskanta oli maaliskuun lopussa 35,6 miljoonaa euroa, joka on viisi prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
















Kommentit (2)