Kirjaudu ▼
 

Applen iPadia jonotettiin kauppojen edessä USA:ssa

Apple
Applen iPadia jonotettiin kauppojen edessä USA:ssa
Applen iPad-taulutietokonetta jonotettiin Yhdysvalloissa kauppojen edessä etukäteen, kun kohuttu härveli tuli myyntiin tänään. Kiinnostus on kuitenkin ollut vaisumpaa kuin iPhone-älypuhelimen ympärillä kolme vuotta sitten.
Reuters
3.4.2010 09:55
46

Julkistamista edeltävänä iltapäivänä pienehköjä jonoja oli syntynyt myymälöiden edustalle esimerkiksi New Yorkissa, Washingtonissa, Bostonissa ja San Fransicossa. Kolme vuotta sitten iPhonen tulo markkinoille keräsi jonoihin tuhansia ihmisiä. Analyytikkojen mukaan iPadin ennakkomyynti Yhdysvalloissa on ollut vahvaa.

Jonottamisessa ei ole juuri mieltä vaikka iPadia kovasti haluaisikin, sillä tilaamalla laitteen riittävän ajoissa ennakolta sen saa lauantaina joko myymälästä tai kotiinkuljetettuna. Ennakkotilausten toinen erä toimitetaan 12. huhtikuuta.

Lauantaina myyntiin tulee laitteen wi-fi-versio. Kalliimpi 3G-versio tulee markkinoille myöhemmin.

Applen tammikuussa julkistettua iPadia pidetään yhtiön merkittävänä tuoteuutuutena sitten iPhonen, joten siihen kohdistuu paljon odotuksia. Kosketusnäytöllisellä iPadilla voi esimerkiksi lukea lehtiä ja kirjoja, kuunnella musiikkia, pelata pelejä, katsoa videoita ja surffata verkossa.

Applen osake on vahvistunut noin 12 prosenttia tänä vuonna. Analyytikot odottavat osakkeen painuvan tulevina viikkoina riippumatta siitä, miten hyvin iPadin myynti lähtee käyntiin, kun sijoittajat kotiuttavat voittojaan.

∇ Mainos ∇
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (46)


Anonyymi
Ymmärtäähän tuon sormella tökkimisen, ei siinä mitään.

Mutta entä vähänkään vakavampi käyttö?

Miten sillä voi kirjoittaa kahdella kädellä, jos laite on pöydällä? Tai siis kuinka sillä virtuaalinäppäimistöllä ylipäätään voi kirjoittaa mitenkään näppärästi?
Ergonomia 3.4.2010 13:25

Anonyymi
Ymmärtäähän tuon sormella tökkimisen, ei siinä mitään.

Mutta entä vähänkään vakavampi käyttö?

Miten sillä voi kirjoittaa kahdella kädellä, jos laite on pöydällä? Tai siis kuinka sillä virtuaalinäppäimistöllä ylipäätään voi kirjoittaa mitenkään näppärästi?


Laite ei ole tarkoitettu mihinkään vakavaan käyttöön vaan lähinnä webin ja median selaamiseen. Imputin anto ei ole tässä kovinkaan korkealla prioriteetilla, mutta eiköhän se välttävästi onnistu kahden käden otteella ja peukaloilla kirjoitellaan.

Itse olen kanssa melko skeptinen kauanko sitä jaksaa iPadiä käyttää kun toisella kädellä pitää jatkuvasti tukea laitetta tai pitää laitetta sylissä ja jalat "kätevästi" pöydällä kuten Applen mainosvideoissa. Ovat näköjään itsekkin huomanneet kuinka syvältä ergonomia on kyseisessä laitteessa. :)

En myöskään ymmärrä miten joku voi ostaa iPadin kirjoijen lukemiseen kun siihen on jo huomattavasti paremmin toimivia toteutuksia kuten esim Kindle. Normaalilta näytöltä on vaan raskaampaa lukea tekstiä kuin e-paperilta. Itsekin luen paljon suoraan näytöltä, mutta ei se järin hubaa ole.
iKnow 3.4.2010 14:19

Anonyymi
http ://www. engadget. com/2010/04/03/ipad-line-watch-the-few-the-proud/

Kuten linkistä näkee todellisuudessa laitetta ei juuri kauppojen ulkopuolella jonotettu. Halukkaat tilasivat sen jo etukäteen. Muut olivat lähinnä hengailemassa ja tapaamassa muita lahkolaisia.
jepjoo 3.4.2010 14:22

Anonyymi
Koko laitteen tarpeellisuudesta on ole ihan fanipoikien kanssa samaa mieltä, pahimmillaanhan tuo ei korvaa läppäriä eikä älypuhelinta, mutta on kuitenkin taas yksi laite raahattavana mihin voi hukata tiedostonsa.

Sen verran täytyy toki Applea kehua, että jos joku yritys tämänkaltaisella tuotteella onnistuu, se on Apple. Yrityksiä on ollut kerta toisensa jälkeen, mutta ne ovat käytännössä aina flopanneet.
Faddis [@ovi.com] 3.4.2010 14:26

Anonyymi
Onkohan tässä käytetty samaa markkinointikikkaa kuin mitä iPhonen kanssa -- Apple olisi ostanut ihmiset jonottamaan?
Ei ole. Kyseinen väite on yhta paljon totta kuin jonot Nokian kaupassa, eli ei lainkaan.
Pommi 3.4.2010 15:06

Anonyymi
Ja jos jollekin jonottamisesta maksettiin niin aika vähän Applella oli varaa maksaa jos jonossa oli silti vain kourallinen ihmisiä.


Niin, en tiedä että oliko tässä markkinointikampanjassa käytetty samaa kikkaa kuin aikaisemmin. Siksi esitinkin sen kysymyksen muodossa.

Tämäkin varmaan paljastuu taas myöhemmin?
Tommi 3.4.2010 15:50

Anonyymi
Onkohan tässä käytetty samaa markkinointikikkaa kuin mitä iPhonen kanssa -- Apple olisi ostanut ihmiset jonottamaan?


Ei ole. Kyseinen väite on yhta paljon totta kuin jonot Nokian kaupassa, eli ei lainkaan.


Kuulostaa siltä, että et ole vielä lukenut tai edes kuullut, että Apple on aikanaan myöntänyt tämän väitteen todeksi. Ensimmäinen tapaus taisi tulla julki Puolassa 2008?

Googlettamalla taidat itsekin löytää lisää tietoa..
Tommi 3.4.2010 16:07

Anonyymi
Tässä linkki tuohon Puolan juttuun:
http://www.reuters.com/article/idUSN215519020080821
aretee 3.4.2010 16:18

Anonyymi
Onkohan tässä käytetty samaa markkinointikikkaa kuin mitä iPhonen kanssa -- Apple olisi ostanut ihmiset jonottamaan?

Ei ole. Kyseinen väite on yhta paljon totta kuin jonot Nokian kaupassa, eli ei lainkaan.

Kuulostaa siltä, että et ole vielä lukenut tai edes kuullut, että Apple on aikanaan myöntänyt tämän väitteen todeksi. Ensimmäinen tapaus taisi tulla julki Puolassa 2008?

Googlettamalla taidat itsekin löytää lisää tietoa..


On tuossa perää, tai no, Apple ei maksa mitään, mutta on olemassa mainosbudjetti ja paikalliset puodin omistajat voivat käyttää tuota temppua, ja sitähän käytetään monissa muodoissa muittenkin toimesta. Microsoft antoi ilmaisia elokuvalippuja ja sai jonon aikaiseksi, Applen jonottajat ovat maksavia asiakkaita. Hype pitää huolen Applen jonoista.
Budjetista elävä työ 3.4.2010 16:27

Anonyymi
Engadgetissa ei oikein innostuttu. Tai no, ihan okei. Helppokäyttöinen. Puutteitakin on silti, ja ne nyt ovat tiedossa.
Tutkiva journalisti 3.4.2010 18:22
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä