Applen iPadia jonotettiin kauppojen edessä USA:ssa
Julkistamista edeltävänä iltapäivänä pienehköjä jonoja oli syntynyt myymälöiden edustalle esimerkiksi New Yorkissa, Washingtonissa, Bostonissa ja San Fransicossa. Kolme vuotta sitten iPhonen tulo markkinoille keräsi jonoihin tuhansia ihmisiä. Analyytikkojen mukaan iPadin ennakkomyynti Yhdysvalloissa on ollut vahvaa.
Jonottamisessa ei ole juuri mieltä vaikka iPadia kovasti haluaisikin, sillä tilaamalla laitteen riittävän ajoissa ennakolta sen saa lauantaina joko myymälästä tai kotiinkuljetettuna. Ennakkotilausten toinen erä toimitetaan 12. huhtikuuta.
Lauantaina myyntiin tulee laitteen wi-fi-versio. Kalliimpi 3G-versio tulee markkinoille myöhemmin.
Applen tammikuussa julkistettua iPadia pidetään yhtiön merkittävänä tuoteuutuutena sitten iPhonen, joten siihen kohdistuu paljon odotuksia. Kosketusnäytöllisellä iPadilla voi esimerkiksi lukea lehtiä ja kirjoja, kuunnella musiikkia, pelata pelejä, katsoa videoita ja surffata verkossa.
Applen osake on vahvistunut noin 12 prosenttia tänä vuonna. Analyytikot odottavat osakkeen painuvan tulevina viikkoina riippumatta siitä, miten hyvin iPadin myynti lähtee käyntiin, kun sijoittajat kotiuttavat voittojaan.













