Kopiopuhelimet kiusaavat Nokiaa
Laittomasti valmistettuja kopiokännyköitä ostettiin loka–joulukuussa lähes yhtä paljon kuin sitä edeltäneellä neljänneksellä. Kiinaan keskittyvä ilmiö kiusaa etenkin kännykkämarkkinoita hallitsevaa Nokiaa ja toisena tulevaa Samsungia.
– Kopiopuhelimet tuovat yhä paineita, arvioi tutkimusyhtiö Gartnerin tutkimusjohtaja Carolina Milanesi.
Gartner tarkastelee puhelinmarkkinoiden kehitystä keräämällä jälleenmyyjiltä tietoa kuluttajille myytyjen kännyköiden määristä. Viime vuoden viimeisen neljänneksen lopulliset luvut eivät ole vielä selvillä, mutta alustavat tiedot viittaavat kopiokännyköiden kysynnän pysyneen heinä–syyskuun tasolla.
– Vuoden kolmannella neljänneksellä pelkästään Kiinassa ostettiin 17 miljoonaa kopiopuhelinta. Kaikkiaan maailmassa ostettiin noin 25 miljoonaa kopiopuhelinta, Milanesi sanoo.
Kopiokännyköillä viitataan tunnettujen valmistajien, kuten Nokian ja Samsungin, puhelimia jäljitteleviin ja kopioiviin puhelinmalleihin. Kopiopuhelimet hiertävät merkkivalmistajia, sillä ne eivät saa patenttikorvauksia kopioista.
Joka kymmenes kännykkä
kopiopuhelin
Valtaosa laittomasti valmistetuista kopiopuhelimista sijoittuu halvimpien puhelinten kategoriaan, ja markkinat ovat keskittyneet vuosien ajan Kiinan ja Intian kaltaisiin maihin. Siksi moni valmistaja vähättelee kopiopuhelinten tuomaa uhkaa.
Kopiopuhelinten keskimääräiset myyntihinnat liikkuvat kuitenkin korkeammalla tasolla kuin puhelinvalmistajat antavat ymmärtää, Milanesi sanoo. Kopioiden markkinat ovat laajentuneet Kiinan ulkopuolelle.
– Keskihinta liikkuu pikemminkin 70 dollarin tuntumassa kuin 40 dollarissa, Milanesi sanoo.
Gartnerin arvion mukaan viime vuosi oli ennätyksellisen hyvä kopiopuhelinten tehtailijoille. Joulukuussa yhtiö ennusti kopiokännyköiden markkinan paisuvan 145 miljoonaan puhelimeen vuonna 2009. Tämä tarkoittaisi, että joka kymmenes kuluttajien ostama kännykkä oli viime vuonna kopiopuhelin.
3G-siirtymä suitsii
kopiopuhelinmarkkinaa
Kopiomarkkinoiden kehitys näyttää kuitenkin lohdulliselta perinteisten puhelinvalmistajien kannalta. Suurin kasvupyrähdys kopiopuhelinten markkinoilla on ohitettu, Milanesi arvioi.
– Kiinassa hallitus on ryhtynyt toimiin markkinoiden suitsemiseksi.
Tilannetta parantaa myös Kiinan siirtymä kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkoihin. Moni kopiopuhelinten valmistaja hyödyntää taiwanilaisen puolijohdeyhtiö Mediatekin mikropiirejä ja ohjelmistoja. Nyt Mediatek on ryhtynyt perimään lisenssikorvauksia osalta kopiopuhelinten valmistajista, Milanesi sanoo.
– En usko, että kopiopuhelinten markkinat tulevat kasvamaan kuluvana vuonna viime vuoteen verrattuna, Milanesi arvioi.
Kiinan ohella kopiopuhelimet ovat käyneet kaupaksi myös Nokian kannalta tärkeillä Intian markkinoilla. Milanesi uskoo, että kopiopuhelinten tuoma uhka Nokialle riippuu yhtiön toimista. Esimerkiksi palvelut eivät ole yhtä helposti kopioitavissa kuin puhelimet.
– Kyse on siitä, miten paljon lisäarvoa Nokia kykenee tuomaan markkinoilla, joilla sen brändi on vahva.


















Kommentit (38)
Miten?
Totuus on ihan eriluokkaa, veikkaan kopioita myydyn ainakin 100 Miljoonaa maailmanlaajuisesti.
Miten?
Totuus on ihan eriluokkaa, veikkaan kopioita myydyn ainakin 100 Miljoonaa maailmanlaajuisesti.
"keräämällä jälleenmyyjiltä tietoa kuluttajille myytyjen kännyköiden määristä"
minkälainen datankeruu menetelmä sinulla on käytössä?
Hienon näköinen on en tiiä toimiiko
Miten?
Totuus on ihan eriluokkaa, veikkaan kopioita myydyn ainakin 100 Miljoonaa maailmanlaajuisesti.
Mihinkäs perustat oman arvouksesi?
Puhuinkin 50%. Puhelin on muutakin kuin pelkkä käyttöliittymä.
Paras keino edistää laadukkaan tuotteen markkinoita on kopiokauppa.