Googlen hakukoneeseen reaaliaikaisia tuloksia

Googlen hakukoneeseen reaaliaikaisia tuloksia
Hakukonejätti Google on esitellyt tänään useita uusia tuotteita ja parannuksia nykyisiin tuotteisiinsa. Yhtiön mukaan hakukoneella voi nyt etsiä hetki sitten nettiin tullutta tietoa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
7.12.2009 21:21
Kommentit 5

Google kertoi hakukoneen uudesta ominaisuudesta tänään pitämässään tilaisuudessa.

Yhtiö esitteli ominaisuutta näyttämällä, miten esimerkiksi Yhdysvaltain presidentistä Barack Obamasta tehty haku toi esiin tuoreita merkintöjä mikrobloggausalusta Twitteristä.

Yhdysvaltalaisfirman mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun mikään hakukoneyhtiö on integroinut reaaliaikaiset tulokset tavalliseen hakukonenäkymään.

Amit Singhal Googlelta kertoi yhtiön testanneen hakukoneen uutta ominaisuutta jo sisäisesti ja tuovan sen nyt kaikille käyttäjille.

Vastaisuudessa hakukoneen käyttäjät saavat tuoreita tuloksia muun muassa yhteisösivustojen, kuten Twitterin, Facebookin ja MySpacen sivuilta.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Reaaliaikaisten tietojen etsiminen onnistuu hakukoneen välityksellä myös it-yhtiö Applen iPhone-puhelimilla sekä puhelimilla, jotka on varustettu Googlen Android-mobiilialustalla.

Toistaiseksi vain englannin kielellä toimiva ominaisuus tulee saataville muille kielille tammi-maaliskuussa.

Lisäksi Googlen julkaisi äänen, paikan ja kuvien avulla toimiva hakuominaisuuksia matkapuhelimissa toimivaan sovellukseen.

Lisää Aiheesta
UutinenTwitter ratsastaa hakukoneilla voittoon (21.12.2009 13:42)
YrityksetGoogle
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (5)

Huono 0
Ihan hyviä ominaisuuksia, mutta missä kulkee reaaliaikaisuuden raja?
Tosiaikaista toimintaa
Huono 1
iPhone ja Android... missäs Maemo ja Symbian?
Nyyh
Huono 0
Sen sijaan että Googlen hakutuloksiin tulee Twitter viestejä tyyliin "magee puku linnan juhlissa telkussa, megalol!", parempi olisi jos tulokset pysyisivät hakemiini relevantteina, vaikka vähän vanhempina tuloksina.
Huono 0
Ihan hyviä ominaisuuksia, mutta missä kulkee reaaliaikaisuuden raja?

Eiköhän se suurinpiirtein reaaliaikainen ole, jos homma on toteutettu niin päin että käyttäjän lähettäessä viestin Twitteriin, Twitter postaa viestin kokonaisuudessaan Googlen tietokantaan samalla kun tallentaa sen omaan tietokantaansa. Tai sitten Googlella on suora yhteys Twitterin tietokantaan.

Kysehän on kuitenkin vain pienestä jouksota sivustoja, jotka tekevät tiivistä yhteistyötä Googlen kanssa.
Follow Me
Huono 0
Sen sijaan että Googlen hakutuloksiin tulee Twitter viestejä tyyliin "magee puku linnan juhlissa telkussa, megalol!", parempi olisi jos tulokset pysyisivät hakemiini relevantteina, vaikka vähän vanhempina tuloksina.

Tuollaiset viestit edustavat Twitterissä aika selvää vähemmistöä, ei se mikään irkki kuitenkaan ole...

Twitter-viestien sijoituksiin hakutuloksissa vaikuttanee Twitter-profiilin auktoriteetti kyseisellä hakulausekkeella, kuten tähänkin asti. Ainoa ero on se että viestit indeksoituvat nopeammin kuin aiemmin.
Follow Me
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melkein selkeää ja poutaa 19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 18
Milano
Puolipilvistä, ajoittain sadetta 22
Ennuste klo 15:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949