Nokia vakuuttaa: Oulussa säilyy tuotekehitystä
Nokian viestintäjohtajan Arja Suomisen mukaan suunnitellut väenvähennykset Oulussa ja Kööpenhaminassa johtuvat siitä, että osa tuoteohjelmista lopetetaan.
– Olemme tarkastelleet tulevaisuuden tuotevalikoimaa ja vähän sitä karsineet. Juuri näillä paikkakunnilla on ollut näitä tuoteohjelmia, jotka päättyvät, Suominen sanoi Taloussanomille.
Yhtiö ei paljasta sitä, minkätyyppisistä tuotteista on kysymys.
Molemmissa kaupungeissa yhtiö suunnittelee karsivansa noin kymmenesosan siellä työskentelevästä tutkimuksen ja tuotekehityksen väestä. Oulussa neuvotellaan enintään 230:n ja Kööpenhaminassa noin sadan työntekijän vähentämisestä. Suominen korostaa, että molemmissa kaupungeissa säilyy vahva tuotekehitys.
Melkein puolet
tuotekehityksestä Suomessa
Tuotekehitysväkeä on yhtiössä kaikkiaan noin 17 000, joista 7 600 työskentelee Suomessa. Täällä tuotekehitystä on Oulun lisäksi Salossa, pääkaupunkiseudulla, Tampereella sekä vielä vuoden loppuun asti Jyväskylässä.
Suomen ulkopuolella Nokialla on tuotekehitystä Tanskassa, Saksassa, Intiassa, Kiinassa, Japanissa, Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Suominen vakuuttaa, että Suomen asema tuotekehitysmaana pysyy tulevaisuudessakin vahvana.
Onko sillä asian kanssa mitään tekemistä, että työvoimakustannukset olisivat Suomessa korkeammat kuin muualla?
– Ei. Ihan puhtaasti kyse on siitä, että tietyt tuoteohjelmat päättyvät.
Suominen ei osannut sanoa, miten tuotekehityshenkilöstön määrät ovat eri maissa kehittyneet viime vuosina.
Vähennettävälle väelle pyritään tarjoamaan vapaaehtoisia lähtöpaketteja. Uuden työn löytyminen Nokian sisältä on juuri näinä aikoina hankalaa. Suomisen mukaan yhtiö on perinteisesti pystynyt varsin hyvin sijoittamaan väkeä uudelleen.
– Juuri nyt ei ole kovin paljon paikkoja auki, mutta tietenkin ryhdymme etsimään, mitä mahdollisuuksia olisi.

















Kommentit (13)
Tämä puhelin on luonnollisesti kalliimpi kuin aikaisemmat mallit, joissa herätyskellon sai päälle muutamalla painalluksella.
Kehitys kehittyy!
Onneksi asuntobusiness luistaa ja nousee. Jospa se korvaa kohta muun teollisuuden alamäen? Mutta kuka niiden rytöjä ostaa kun kaikki on päivärahoilla?
Mikäs itseisarvo Oululaissuunnittelu on Nokialle, jos saavat saman palvelun Kiinasta/Intiasta alle puoleen hintaan, on helppo päätellä kauanko Oulussa
tuotekehitellään.
"...saavat saman palvelun Kiinasta/Intiasta alle puoleen hintaan...."
Oletko joskus ostanut hyvää ja halpaa ? Ehkä olet, mutta myöhemmin todennut, että vain toinen ehdoista voi reaalielämässä toteutua.
Symbianhan se on, josta aiotaan luopua. Maemo is future.