Nokia Siemens ei etsi Vehviläiselle seuraajaa
Nokia Siemens Networks (NSN) kertoo tiedotteessaan, ettei se aio etsiä uutta operatiivista johtajaa. Verkkoyhtiö viittaa tiedotteessaan viime viikolla esiteltyyn uuteen organisaatiorakenteeseen.
NSN kertoi viime viikolla aloittavansa uuden säästöohjelman sekä ryhmittelevänsä viisi liiketoimintoaan uudelleen kolmeksi yksiköksi ensi vuoden alusta lähtien. Uudet liiketoimintayksiköt ovat Business Solutions, Network Systems ja Global Services.
– Kun työskentelin viime viikolla ilmoitetun rakenteellisen uudistuksen edistämiseksi, minulle oli selvää, että yhtiölle ja asiakkaillemme oikea muutos vähentäisi omistautuneen operatiivisen johtajan roolia. Kun Finnair lähestyi minua, se tuntui oikealta mahdollisuudelta oikeaan aikaan, Vehviläinen sanoo NSN:n tiedotteessa.
















Kommentit (12)
Tosin onhan siellä niitä päälliköitä vaikka muille jakaa. Saksalaisia ex-Siemensin pomoja vois lahjoittaa muihinkin suomalaisiin yhtiöihin useamman per yhtiö.
saa sellaisen kuvan, että hommasta olisi sovittu vasta kuluneen viikon aikana... yeah, right!!
Onnea joka tapauksesa finskiläisille; pääsette lentämään... ulos talosta!
No voi buhahaaa näitä idiootteja täällä! Tämähän luetaan siis näin: "Rakenteellinen uudistus ilmoitettiin viime viikolla". Ei: "Työskentelin viime viikolla"!
Ajattelitko tosiaan että tämän kokoisen firman organisaatiouudistus lätkäistään paperille viikossa! Täältä saa kyllä hyvät naurut. Onneksi, sillä NSN:llä ei saa.
Suomeksihan tämä tarkoittaa sitä, että kun minä otin tai minulle ehdotettiin lopputiliä.
Että osaa narrit kertoa asiat fiksusti, uskovatkohan itsekään.
Suomeksihan tämä tarkoittaa sitä, että kun minä otin tai minulle ehdotettiin lopputiliä.
Että osaa narrit kertoa asiat fiksusti, uskovatkohan itsekään.
Viimeviikolla, kun pääsi mihin tahansa karkuun niin heti lähti.
Niin hyvin olikin mennyt, ettei enää jäänyt enää mitään tehtävää jäljelle ( = kaikki jo tuhottu). Niin kova ja korvaamaton kaveri oli, etteivät edes etsi uutta tilalle.