Okmetic vähentää ja lomauttaa
Okmeticin mukaan yhtiön mukaan työvoiman vähennystarve Suomessa on noin 20 toimihenkilöä. Osa vähennyksistä koskee määräaikaisia työsuhteita.
Lisäksi aloitetaan yt-neuvottelut noin 30 henkilön lomauttamiseksi toistaiseksi.
Edellisen kerran yhtiö kertoi lomautuksista helmikuussa. Tuolloin yhtiö lomautti 240 työntekijää 1–6 viikoksi helmii–kesäkuussa.
Vastaavat toimet aloitetaan myös yhtiön ulkomaisissa tytäryhtiöissä, joissa työvoiman vähennystarve on arviolta 4 toimihenkilöä.
Irtisanomisilla ja lomautuksilla tavoitellaan noin miljoonan euron vuosittaisia säästöjä. Säästöjen syynä on kannattavuuden varmistaminen nykyisessä kireässä markkinatilanteessa.
Yhtiö pitää ennallaan tämän vuoden tulosarvion, jonka mukaan liiketulos jää tänä vuonna hieman positiiviseksi.
Okmetic työllistää noin 340 työntekijää, joista 134 on toimihenkilöitä ja 204 työntekijöitä. Heistä 307 työskentelee Suomessa ja ulkomaisissa tytäryhtiöissä 33.
















Kommentit (1)