Comptelin neljännes jäi yhtiön omista odotuksista
Tulos ennen veroja laski 2,2 miljoonasta eurosta 0,4 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos tipahti 0,01 eurosta nollille.
Toimitusjohtaja Sami Erviö sanoo osavuosikatsauksessa, että toinen vuosineljännes jäi odotuksista. Hänen mukaansa maailmantalouden taantuma vaikeutti edelleen Comptelin liiketoimintaa pääasiassa Euroopassa.
– Positiivista kuitenkin oli liiketuloksen selkeä parantuminen vuoden ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna sekä liiketoiminnan rahavirran vahvistuminen, Erviö sanoo tiedotteessa.
Huhti–kesäkuussa konsernin liiketulos oli 127 000 euroa. Vuosi sitten liiketulos oli 2,2 miljoonaa euroa.
Yhtiön mukaan viime vuoden lopussa alkanut markkinoiden heikentyminen erityisesti Euroopassa näyttää tasaantuneen ja markkinat näyttävät vakiintuneen nykyiselle tasolle. Tästä kertoo se, että Comptelin tilauskanta on säilynyt edellisvuoden tasolla. Comptelin tilauskanta oli 32 miljoonaa euroa.
Comptel ennakoi jälkimmäisen vuosipuoliskon liikevaihdon olevan alkuvuotta selkeästi korkeampi. Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon kuitenkin jäävän edellisvuodesta. Myöskään liikevoitto ei yllä edellisvuoden tasolla.















