Ruotsalaispiraatit esittelivät YouTuben haastajan
Ruotsalaispiraattien videopalvelun The Video Bayn varhainen beta extreme -versio avautui viikonloppuna.
Kyseessä on palvelu, jonka avulla nettikäyttäjät voivat jakaa vapaasti keskenään videoita samaan tapaan kuin esimerkiksi hakukoneyhtiö Google supersuositussa YouTube-videopalvelussa.
Toisin kuin YouTubessa, The Video Bayssa videoiden jakamisen on kuitenkin tarkoitus olla täysin vapaata.
Siinä, missä viihdeteollisuuden suhtautuminen YouTubeen on vaihdellut, The Video Bayn voi odottaa nostavan alan välittömästi takajaloilleen.
Muutamissa ulkomaisissa it-lehdissä The Video Bayn on arvioitu voivan jopa haastaa YouTuben. Toistaiseksi The Video Bayn käyttö on kuitenkin hyvin, hyvin rajoitettua.
Osa käyttäjistä ei esimerkiksi voi lisätä palveluun vielä omia videoitaan, eikä palvelu toimi laisinkaan vanhemmilla nettiselaimilla. Palvelun ylläpitäjät myös varoittavat palvelun kehityksen voivan tapahtua hitaasti.
The Video Bayn taustalla lymyävät suositun BitTorrent-seurantapalvelimen The Pirate Bayn ylläpitäjät.
Huhtikuussa Tukholman käräjäoikeus tuomitsi The Pirate Bayn taustajoukot vuoden vankeuteen ja 30 miljoonan kruunun vahingonkorvauksiin. Tuomiosta ollaan kuitenkin valittamassa.
















Kommentit (29)
Ei ole ilmaista lounasta. Jos joku investoi työtänsä immateriaalituotteen tekemiseen, pitäisi tuotteen kuluttajan siitä (jotain kautta) maksaa kompensaatio. Joko mainoksina (mainostelevisio, Spotify tms.) tai sitten ostamalla (iTunes tms).
Jos kukaan ei maksa pelkistä informaatio/immateriaalituotteista, alkavat niiden tekijät pikkuhiljaa kyseenalaistaa toimintansa mielekkyyttä.
Puhutko nyt nimenomaan YouTubesta?
Jos tällaista toimintaa EI KUKAAN harrastaisi, niin touhu täällä olisi aivan infernaalista, mitä tulisi softiin, tekijänoikeusasioihin jne. Tämmöinen pieni muutosvoima pitää yllä omasta mielestäni jonkinlaista tasapainoa, että ei homma RIAA:lla, Gramexilla, Teostolla, EMIllä, Sonylla jne. jne. lähtisi ihan lapasesta.
Saavathan em. lafkojen pojat vähän muutakin ajateltavaa.
Jokainen on vapaa valitsemaan ammattinsa uudelleen, jos nykyinen ei miellytä.
Kyllä mun konserttilippurahat kelpasivat sekä Metallicalle että AC/DC:lle, vaikken olekaan niiden levyjä ostanut. Rautalangasta: lopettakaa itku ja hyväksykää ansaintalogiikan muuttuminen.
Alan de facto standardit elävät, muuttuvat ja vanhat kuolevat.