Kirjaudu ▼
 

Cencorpin tappio syveni

Cencorpin tappio syveni ja liikevaihto kutistui ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna. Eikä loppuvuosi näytä yhtään paremmalta.
Taloussanomat
28.5.2009 10:14
3

Elektroniikkateollisuuden automaatioyhtiö Cencorpin tulos ennen veroja painui tammi–maaliskuussa 1,0 miljoonaa euroa tappiolliseksi vuodentakaisen 0,3 miljoonan euron tappion jälkeen. Osakekohtainen tappio kaksinkertaistui 0,02 euroon vertailujakson 0,01 eurosta.

Liikevaihto laski samana aikana 1,2 miljoonaan euroon aiemmasta 4,5 miljoonasta eurosta.

Liiketappio kasvoi 1,0 miljoonaan euroon aiemmasta 0,1 miljoonasta eurosta.

– Liiketoimintanäkymä tulevaisuuteen on poikkeuksellisen lyhyt eikä näköpiirissä ole merkittäviä muutoksia tilanteeseen. Alhaisen kysynnän vuoksi yhtiö on julkaissut jatkavansa säästötoimia, joiden tavoitteena on yhteensä noin 2,5 miljoonan euron vuotuisten lisäsäästöjen aikaansaaminen yhtiön kaikissa toiminnoissa, Cencorp sanoo katsauksessaan.

Yhtiö ei anna loppuvuodelle tarkkaa markkinaennustetta, mutta arvioi liikevaihtonsa voivan jäädä viimevuotisesta ja liikevoiton olla selvästi tappiollinen.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (3)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ai se ei ole vielä konkassa?
Mölö 28.5.2009 10:36

Anonyymi
"Liikevaihto laski samana aikana 1,2 miljoonaan euroon aiemmasta 4,5 miljoonasta eurosta."
Fantastista kasvupot 28.5.2009 11:20

Anonyymi
kylläpä cencorpilla kokoajan viimeiset viisivuotta joka vuosi näyttänyt aina vain paremmalta. luojan lykky että ei ole enää millään lailla yhteyttä tähän "firmaan"
"entinen asenta 8.6.2009 17:20
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä