Salcomp ei uskalla ennakoida kannattavuuttaan

Laturivalmistaja Salcompin tulos painui tappiolliseksi yhtiön myynnin romahdettua tammi–maaliskuussa. Salcomp arvioi markkinaosuutensa pienentyneen ja pidättäytyy kannattavuusohjeistuksen antamisesta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
8.5.2009 09:06
Kommentit 2

Salcompin viimeisen vuosineljänneksen tulos ennen veroja laski miljoona euroa tappiolliseksi, kun se vuotta aiemmin vastaavana aikana oli 2,5 miljoonaa euroa voitollinen. Laimentamaton osakekohtainen tulos painui 0,05 euroa miinukselle oltuaan vuotta aiemmin 0,04 euroa plussalla.

Liikevaihto laski 47,5 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 66,8 miljoonasta eurosta. Liiketappiota kertyi miljoona euroa, kun se vuosi sitten nousi 4,8 miljoonaan euroon.

Salcomp sanoo markkinaosuutensa matkapuhelinlatureissa laskeneen muun muassa jälleenmyyjien varastojen purkamisen takia 18 prosenttiin vuotta aiemmasta 21 prosentista.

Salcompin ja markkinatutkimusyhtiöiden mukaan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä myytiin 255 miljoonaa matkapuhelinta.

Salcomp toisti viime vuoden viimeisen neljänneksen osavuosituloksen yhteydessä antamansa ohjeistuksen. Yhtiö odottaa tämän vuoden liikevaihtonsa laskevan viimevuotisesta. Epävarman markkinatilanteen takia Salcomp ei anna kannattavuusohjeistusta tälle vuodelle.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toimitusjohtaja Markku Hangasjärven mukaan yhtiö ennakoi latureiden kappalemääräisten toimitusten piristyvän vuoden 2009 toisella puoliskolla alkuvuoden tasosta.

– Uskomme, että tiukalla kustannuskurilla ja keskittymällä suurimpiin ja merkittävimpiin matkapuhelinvalmistajiin selviämme haastavasta markkinatilanteesta.

Lisää Aiheesta
UutinenSuomesta uusi laturibrändi (12.8.2010 10:18)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (2)

Huono 0
Kun Salcomp tekee paremman tuloksen, niin Nokia kiristää halventamaan hintoja. Kun tulos menee miinukselle Nokia höllentää otettaan. Odotettavissa on hieman parempi tulos loppuvuodesta. Tässä on ko syystä pörssifirma joka ei koskaan tule tekemään hyvää tulosta yhtä kalenterivuotta pitempään, eli sijoittajille täysin yhdentekevä firma.
Nokea silmille
Huono 0
Ei ole Salcompin bisnes helppoa kun aasialaiset kilpailijat jonottavat mm. Nokian portilla heilutellen latureita kysyen että mitä saa maksaa niin me tehdään!

Oli myös kumma hankinta ostaa Lexus tehtaan johtajille käyttöön, eikö edullisempi käyttöauto riittänyt?
Taiwanilaiset ja kiinalaiset tekevät halvemmalla!
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä, ukkosta 19
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:36OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,54+1,24 %+0,19

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949