Incapin tappiot pienenivät

Elektroniikan sopimusvalmistaja Incapin tappiot pienenivät samaan aikaan, kun yhtiön liikevaihto supistui. Yhtiö odottaa koko vuoden liiketuloksesta viime vuotta parempaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
6.5.2009 11:09
Kommentit 0

Incap-konserni teki tammi–maaliskuussa 900 000 euroa tappiollisen tuloksen ennen veroja. Vuotta aikaisemmin yhtiö teki 1,7 miljoonan euron tappion ennen veroja. Incapin liiketappio kutistui 1,3 miljoonasta eurosta 0,5 miljoonaan euroon.

Samaan aikaan yhtiön liikevaihto laski noin 9 prosenttia 18,5 miljoonaan euroon viime vuoden vertailuajanjakson 20,3 miljoonasta eurosta.

07:40Osake
+3,23 %
0,32
+0,01

Toimitusjohtaja Sami Mykkäsen mukaan Incap onnistui tekemään ensimmäisellä neljänneksellä suunnittelemiaan säästöjä, ja yhtiö pääsi tavoitteeseensa vaihto-omaisuuden alentamisessa.

Incap aikoo sopeuttaa lisää tuotantoa, tehostaa materiaalien hankintaa ja karsia kiinteitä kustannuksia. Incap on muun muassa sopinut työajan lyhennyksistä ja lomarahojen vaihtamisesta vapaisiin. Toimenpiteet ajoittuvat pääosin huhti–kesäkuulle.

– Kannattavuuden parantaminen on tärkein tavoitteemme vuonna 2009, Mykkänen sanoo tulostiedotteessa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Incapin mukaan yhtiön asiakkaat eivät ole peruneet tilauksiaan taloustilanteen epävarmuudesta huolimatta. Asiakkaat ovat kuitenkin alentaneet omia ennusteitaan, mikä vaikuttaa Incapiin.

Osavuosituloksensa yhteydessä Incap toisti aiemman arvionsa, jonka mukaan yhtiön koko vuoden liikevaihto jää viime vuodesta. Incap arvioi koko vuoden liiketuloksen muodostuvan selvästi viime vuotta paremmaksi.

Lisää Aiheesta
UutinenIncap irtisanomassa 130 (4.2.2010 10:51)
YrityksetIncap
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä, ukkosta 19
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:36OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,54+1,24 %+0,19

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949