Okmeticin tulos heikkeni reippaasti

Anturi- ja puolijohdeteollisuudelle piikiekkoja valmistavan Okmeticin liiketulos ja tulos ennen veroja laskivat reippaasti tammi–maaliskuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Yhtiö kertoi lomauttavansa pääosan Suomen-henkilökunnastaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
28.4.2009 14:22
Kommentit 1

Tulosta rokottivat etenkin puolijohdekiekot, joiden myynti on alentunut merkittävästi, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan. Anturikiekot sen sijaan käyvät kaupaksi samaan tahtiin kuin vuosi sitten.

Vuoden ensimmäisellä neljänneksellä Okmeticin tulos ennen veroja laski 0,8 miljoonaan euroon viime vuoden 1,6 miljoonasta eurosta. Yhtiön osakekohtainen tulos painui viime vuoden 0,10 eurosta 0,06 euroon.

Okmeticin liikevaihto supistui 2,2 miljoonalla eurolla 14,4 miljoonaan euroon. Vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana yhtiö teki 0,5 miljoonan euron liiketuloksen. Vuotta aikaisemmin liiketulosta kertyi 2,5 miljoonaa euroa.

Osavuosituloksensa yhteydessä Okmetic kertoi lomauttavansa pääosan Suomessa työskentelevistä 300 työntekijästään helmi–kesäkuussa yhdestä kuuteen viikoksi.

Okmeticin mukaan alalla uskotaan yleisesti, että piikiekkojen kysynnän notkahdus saavutti pohjansa ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Markkinatilanteen uskotaan kuitenkin jatkuvan heikkona myös huhti–kesäkuussa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kiekkojen kysynnässä on kuitenkin nähtävissä vähittäistä toipumista, vaikka toimitusmäärät tulevat jäämään viime vuodesta, yhtiö arvioi.

Okmetic ennakoi yltävänsä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 29 miljoonan euron liikevaihtoon ja miljoonan euron liiketulokseen.

Lisää Aiheesta
YrityksetOcmetic
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (1)

Huono 0
Toimitus voisi ottaa asioista selvää. Okmetic on toiminut eli lomauttanut tällä tavoin JOKA vuosi. Tämäkään ei siis ollut uutisoinnin arvoinen asia.
verkot tötterölle
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 14
Oulu
Pilvistä, ja poutaa 14
Milano
Puolipilvistä, ukkosta 19
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Toivotko Kreikan pysyvän euroalueessa?

07:36OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,54+1,24 %+0,19

KalenteriKalenteri

28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 25.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949