Nokia sulkee Jyväskylässä, lomauttaa Salossa 2500
Matkapuhelinvalmistaja Nokia suunnittelee Jyväskylän toimipisteen sulkemista tämän vuoden loppuun mennessä. Jyväskylässä työskentelee noin 320 nokialaista lähinnä tutkimus- ja kehitystehtävissä.
Nokia aikoo keskittää matkaviestinkehityksen Tampereelle, Ouluun, Saloon ja pääkaupunkiseudulle.
Lisäksi Nokia suunnittelee lomautuksia Salon matkaviestintuotantoon. Nokia aikoo toteuttaa lomautukset vaiheittain niin, että Salon tuotannon noin 2 500 työntekijästä 20–30 prosenttia on kerrallaan lomautettuna. Lomautukset koskevat kaikkia henkilöstöryhmiä. Salon tehtaan toiminta kuitenkin jatkuu keskeytyksettä.
Tarkoitus on keskittää tuotteistaminen isompiin yksiköihin, joissa on myös muuta teknologiakehitystä.
– Suunniteltu tuotekehitystoiminnan lopettaminen Jyväskylässä on erittäin valitettava, mutta väistämätön toimenpide – meidän on sopeutettava tuotteistamisresurssimme tarpeen mukaisiksi, jotta voimme jatkossakin säilyttää kilpailukykymme, pahoittelee Nokian Devices-yksikön tutkimus- ja tuotekehitysjohtaja Peter Röpke.
Lisäksi yhtiö ilmoitti aikovansa vähentää toiset noin 60 työntekijää tukitoiminnoista ja 30 kehityksestä.
Salossa lomautetaan
vaiheittain
Salon tehtaan tuotantoa supistetaan määräaikaisilla lomautuksilla, kuitenkin niin, että tehdas jatkaa toimintaansa keskeytyksettä.
Yhtiön mukaan lomautukset on tarkoitus toteuttaa vaiheittain niin, että Salon tuotannon noin 2 500 työntekijästä noin 20–30 prosenttia on kerrallaan lomautettuna. Lomautukset koskevat Salon tuotannon kaikkia henkilöstöryhmiä.
Salon tehdas valmistaa Nokian kehittyneimpiä malleja, mutta yhtiö on viime aikoina menettänyt markkinaosuuttaan älypuhelimissa.
– Tämä on osa niitä toimia, joilla pyrimme sopeuttamaan globaalin logistiikka- ja tuotantoketjumme nykytilanteeseen, perustelee Nokian logistiikka- ja tuotantojohtaja Juha Putkiranta.
Nokia kertoi tammikuussa aikovansa aloittaa kaikki toiminnot kattavan säästökuurin, jolla tavoitellaan kaikkiaan 700 miljoonan euron kululeikkauksia. Suomeen kohdistuvia leikkauksia ei suljettu pois.



















Kommentit (145)
Onnea Salo!
Espoosta tulee varmaan vielä lisää uutisia, vai ?
Ja toisaalta lomautusten rahallinen vaikutus lienee nopeampi kuin irtisanomisten, jolloin tulee päälle vielä ehkä mahdolliset tukipaketit.