Google vähät välitti talouden alamäestä
Googlen osakekurssi räjähti tulosjulkistuksen myötä 18 prosenttia ylöspäin yli 500 dollariin. Edellisen kerran yhtiön kurssi on ollut samalla tasolla helmikuussa.
Googlen kulukontrolli oli vahvaa, ja se ansaitsi ensimmäistä kertaa enemmän ulkomailta kuin kotimaasta – osin heikon dollarin takia.
– On selvää, että olemme hyvissä asemissa sekä vuotta 2008 että jatkoa ajatellen riippumatta siitä, millaiseksi ympäröivä liiketoimintaympäristö muovautuu, Googlen toimitusjohtaja Eric Schmidt sanoi sijoittajille puhelinhaastattelussa.
Googlen osake oli vuoden 2007 kuumimpia osakkeita, mutta alkuvuonna nähty Yhdysvaltojen talouden alamäki ja verkkomarkkinoinnin kasvun epäilty tasaantuminen saivat yhtiön kurssin kovaan laskuun.
Analyytikot sanoivat yhtiön kurssin nousseen niin paljon juuri siksi, että talouden alamäki ei näytä vaikuttavan Googleen. Yhtiön kasvuennusteissa ei merkittäviä muutoksia ole.
Google teki ensimmäisellä neljänneksellä 1,31 miljardin dollarin tuloksen verrattuna edellisen vuoden yhteen miljardiin. Kertaeristä siivottu osakekohtainen tulos oli 4,84 dollaria, kun Reutersin ennuste oli 4,53 dollaria.
Googlen liikevaihto nousi 42 prosentilla 5,19 miljardiin, kun vuosi sitten kasvuvauhti oli vielä 63 prosenttia.
Pelot olivatkin
turhia
Wall Streetin analyytikot ovat epäilleet Googlen kasvunäkymiä sen jälkeen kun comScoren tilastot osoittivat, että yhtiöllä on ollut vaikeuksia saada verkon käyttäjiä klikkaamaan mainoksia.
Nyt Googlen maksetut klikkaukset nousivat neljä prosenttia viime vuoden viimeisestä neljänneksestä ja 20 prosenttia vuoden takaisesta.
– Google on selvästi pyrkinyt keskittymään relevanttien hakutulosten määrän kasvattamiseen ja se toimii, sanoi Global Crown Capitalin analyytikko Martin Pyykkönen.
Klikkausten määrä oli nyt parempi kuin pelättiin, mutta kaukana vuoden takaisesta kasvuvauhdista. Vuosi sitten klikkausten määrä nousi 52 prosentilla vuoden takaiseen.
Osittain kasvuvauhdin tyrehtyminen on itse aiheutettua. Google on leikannut heikosti tuottavia mainoksia saadakseen enemmän klikkejä kalliimpiin mainoksiin.
Google varmisti maaliskuussa 3,4 miljardin dollarin kaupan internetmainosyhtiö DoubleClickista. DoubleClick auttaa Googlea kilpailemaan Yahoota ja Microsoftia vastaan isoista mainostajista.

















Kommentit (4)