Kirjaudu ▼
 

Näin moni suomalainen asuu ulkomailla – enemmistö duunareita

JONAS EKSTROMER
Näin moni suomalainen asuu ulkomailla – enemmistö duunareita
Suuri osa suomalaisista on viime vuosina muuttanut muualle. Päinvastoin kuin usein ajatellaan, korkeakoulutettujen osuus muuttajista ei ole pohjoismaalaisittain erityisen suuri.
15.2.2016 19:52
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Siirtolaisuus ja maahanmuutto ovat olleet viime kuukausina tiheään otsikoissa. Taloudellisen yhteistyön järjestö OECD on selvittänyt, mikä määrä kunkin maan kansalaisista asuu pysyvästi ulkomailla.

Euroopassa kunnostautuu Irlanti. Maassa syntyneistä peräti 17,5 prosenttia asuu maan rajojen ulkopuolella. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että yksi kuudesta irlantilaisesta ei asu Irlannissa.

Maastamuutto on jatkunut Irlannissa finanssikriisin jälkeen vilkkaana. Talouslehti Forbesin mukaan myös Uusi Seelanti (14,1 %) ja Portugali (14,0 %) kunnostautuvat tässä suhteessa.

Kreikkalaisista ulkomailla asuu 6,6 prosenttia. Heti seuraavana on ensimmäinen Pohjoismaa eli Suomi 5,7 prosentillaan. Tanskassa osuus on 4,6 prosenttia ja Norjassa 3,5 prosenttia. Ruotsissa osuus on vain 3,2 prosenttia.

Suomalaisista ulkomaille muuttaneista noin neljännes on korkeasti koulutettuja. Muissa Pohjoismaissa osuus on suurempi: Ruotsissa 37,8, Tanskassa 34,6 ja Norjassa 32,1 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Ylivoimaisesti suurin osa siirtosuomalaisista on valinnut uudeksi asuinmaakseen Ruotsin. Suuri joukko suomalaissyntyisiä löytyy myös Yhdysvalloista ja Kanadasta sekä Britanniasta.

Tilastotiedot ovat peräisin vuodelta 2014.

15.2.2016 19:52
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (41)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Siis kaksi vuotta vanha tutkimus nyt uutisena? Viime vuonna lähti 27 ihmistä päivässä. Ja Islantia ette taaskaan noteeranneet pohjoismaana, siellähän luku on aika iso koska koulutusmahdollisuudet ovat heikommat kuin monessa muussa maassa.
Anonyymi: aranga 15.2.2016 19:59

Anonyymi
Suuri osa suomalaisista on viime vuosina muuttanut muualle.


Nyt Jonas-poika kipittää kiltisti kouluun leikkimästä toimittajaa.
Anonyymi: eimullamuuta 15.2.2016 20:12

Anonyymi

Työttömyyden aiheuttamat menot kaksin­kertaistuivat arvioidusta Helsingissä

Työttömyyden Helsingin kaupungille aiheuttamat menot kaksinkertaistuivat viime vuonna etukäteisarviointiin nähden.
Eikä syytä tulla takaisin, lama ottaa uutta kierrettä oikein kunnolla,

koska tuhokapitalismi ja rikollipankkimafia.
Anonyymi: kleptokratian_unelma 15.2.2016 20:25

Anonyymi
"Näin moni suomalainen asuu ulkomailla – enemmistö duunareita"

enemmistö EX duunareita?
Anonyymi: tarkennus 15.2.2016 20:34

Anonyymi
Mitääh? Eikö korkeakoulutetulle byrokratiahimmelin erityisasiantuntijalle löydy töitä ulkomailta?
Anonyymi: gghfhfghf 15.2.2016 20:37

Anonyymi
Yhä suurempi osa suomalaisista viettää talvet etelän lämmössä. Siitä ei kai voi ketään syyttää. Jos voi elää edullisemmin vähän iloisemmassa ympäristössä.
Anonyymi: MuuttoHaukka 15.2.2016 20:57

Anonyymi
Vähäistä on suomalaisten maastamuutto nyt jos sitä vertaa 60- ja 70-lukujen vaihteeseen jolloin nettomuutto oli -40000 kun se oli 2014 hiukan yli -2000. Suomalaisia muuttaa töihin ulkomailla toimiviin suomalaisiin yrityksiin ja muutaman vuoden kuluttua takaisin Suomeen. Tätä se maasta- ja maahanmuutto on suomalaisten kohdalla.
Anonyymi: matran_koski 15.2.2016 21:41

Anonyymi
No onneksi suomessa huumekauppa kukoistaa kun aarniokin jäi kiinni. ja poliiseilla menee aika vokeissa pyörimiseen.saa rauhassa kasvatella hamppua ja saa kunnon verottoman tuotot ja jää omaan käyttöön kaikki.vuodessa 40 000e puhtaana käteen ei harmita yhtään.
Anonyymi: eugene 15.2.2016 21:59

Anonyymi
Miksi ulkosuomalaisista enemmistö on duunareita ?Tyhmä kymysys, suomalaisista on 99,9 % duunareita. Nalle ja Onnettoman yritysjohtaja tolvanen ei ole promillekaan suomalaisista. Miksi enemmistö ulkomailla, enemmistö ei ole saanut tehdä duunia Suomessa, näin minulle kävi 1970-luvulla laman aikaan, otin sitten vauhtia veroparatiisivaltiosta. Loput ovat veropakolaisia, kun miljardit eivät tyydytä idjootttien rahanälkää.
Anonyymi: Jeees 15.2.2016 22:08

Anonyymi
Ei Ruotsi ole ulkomaa.

Eli siis prosenttiluku ulkomaille muuttaneista on liian suuri.
Anonyymi: SuomionRuotsalainen 15.2.2016 22:14
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

07:12 Näkökulma Saksalaiset vastustavat vapaakauppasopimusta – miten käy viennin mahtimaalle?
06:05 Digitoday Testi: Acerin uutuus korvaa onnistuneesti pc:n
06:02 Näin työttömyys on kehittynyt Suomen kunnissa
06:01 Katso kartalta, missä kunnissa työttömyys kasvaa, missä laskee – yllättävä kehitys
26.8. Hengenvaarallinen vika virtalukossa vie General Motorsin oikeuteen vielä monta kertaa
26.8. Venäjä kaavailee uusia veronkorotuksia – haluaa säästää hätärahastot
26.8. Ryanair ottaa käyttöön kovat keinot: Aikoo myydä selvästi halvemmalla
26.8. Heureka aloittaa ison vientiponnistuksen
26.8. Lapset saivat iho-oireita Happy Meal -lelusta – McDonald's vetää takaisin
26.8. Yellen: Edellytykset koronnostolle ovat vahvistuneet
26.8. Kahvilajätti alkoi myydä kylmää kahvia – nuoret innostuivat
26.8. Digitoday IPhone mullistuu: Nyt lähtee kuulokeliitäntä – ensi vuonna kotinappi?
26.8. Tilaukset saaneet Kone ja Lehto etenevät pörssissä
26.8. Epäily Espoossa: Danske Bankin virkailija kavalsi satoja tuhansia euroja
26.8. Digitoday Nämä asiat tiedetään salaperäisestä iPhonen-murtajasta
26.8. Miksi Suomen työpaikat eivät täyty? Tohtorikolmikolta armoton selitys
26.8. Lentoyhtiö määrää uutuuskoneensa maahan – moottoreissa ongelmia
26.8. Digitoday Kannattaa tehdä: Näin estät Whatsappia antamasta numeroasi Facebookille
26.8. Britannian talous jatkoi vaimeaa kasvuaan – Brexitin vaikutukset eivät vielä näy
26.8. Digitoday IPhone-hälytys: "Nyt on syytä paniikkiin"
26.8. VW:n sopu amerikkalaisten autokauppiaiden kanssa voi maksaa yli miljardi euroa
26.8. Digitoday 26 vuotta siinä kesti: Klassikkopeli murtautuu ulos Windowsista
26.8. Rakennuslupien määrässä hurja hyppäys – asuntoluvat +23 %
26.8. Digitoday Tämä on vakavaa: iPhonet murrettu – Apple kehottaa päivittämään
26.8. Synkkä arvio: Trumpin voitto voi aiheuttaa maailmanlaajuisen taantuman
26.8. Lehto rakentaa majoitustilat 1000:lle ydinvoimalatyömaan työntekijälle
26.8. Kone sai suuren tilauksen – yli 200 hissiä Kiinaan
26.8. KL: Vuokra-asuntojen omistajat syyttävät kuntia vuokrien noususta
26.8. LM:n kysely: Haastajat jäävät kauas Rinteestä
26.8. Kolumni Navigaattori ajaa kartan ohi
Asiakastieto

Yhteistyössä