Kirjaudu ▼
 

Omakehu haisee – mutta ei Facebookissa

Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Omakehu haisee – mutta ei Facebookissa
Yhteisöpalvelu Facebookissa tai Twitterissä piilokehuskelu on hyväksytty osa pinnallista viihdyttävää käytöskoodistoa. Perinteisessä kanssakäynnissä itsetehostusta pidetään tympeänä piirteenä. Onko meistä tulossa narsistisempia kuin ennen?
Elina Ranta
19.8.2012 06:05
103

Tutkijat ja psykologit tutkivat nykyään sitä, miten internet-yhteisöt vaikuttavat käyttäjien sosiaaliseen normistoon tai jopa aivoihin. Vielä julkaisemattoman Columbian yliopiston tutkimuksen mukaan Facebookin tapainen sosiaalinen media lisää sekä narsistisia piirteitä että itsetuntoa.

Kun ihminen yleensä haluaa esiintyä vaatimattomasti perheensä ja ystäviensä kanssa, saman lähipiirin halutaan eniten seuraavan itsetehostavia päivityksiä, koska heidän mielipiteensä ovat tärkeimpiä, tutkimuksen tehnyt apulaisprofessori Keith Wilcox sanoi The Wall Street Journalin mukaan.

– On kiinnostava huomio, että läheisimpien ihmisten kanssa halutaan olla vaatimattomia henkilökohtaisesti, mutta verkossa antaa itsestä hyvä kuva. En kuitenkaan tunnistanut itseäni, pikemminkin kerron itsestäni vähemmän  tutuimmille ihmisille netissä, sosiaalisen median asiantuntija Harto Pönkä pohtii.

Aiheesta käytiin Facebookin levitessä enemmän keskustelua, sillä itsekorostuksen ei katsottu sopivan suomalaiseen vaatimattomuuteen. Voi olla, että Yhdysvalloissa kerskuminen näkyy internet-kulttuurissa räikeämmin kuin Suomessa, mutta piirre leviää myös Suomeen.

Kun katsoo taaksepäin, tuntuu että yleinen mielipide on muuttunut vähemmän vaatimattomampaan suuntaan. Siinä mielessä voi sanoa, että itsensä tehostaminen on ajan hengen mukaista.

Narsisteilla useampia
kanavia itsetehostukseen

Nykyisin ilmapiiri suosii menestystä, sosiaalisuutta ja hyvää ulkonäköä. WSJ kuvaa yhdysvaltalaista kulttuuria, jossa kehuskelu ei ole vain internetin ongelma, vaan vaivaa niin työntekijöitä, joiden on alituiseen todistettava pätevyytensä monilla foorumeilla kuin perheitä, joissa yhteisistä hetkistä napsitaan näytepaloja täydellisestä vanhemmuudesta.

Harvardin yliopiston neurotutkijat havaitsivat, että itsestään puhuminen – jota Facebookin tykkäys-kulttuuri ruokkii vahvasti – aktivoi samoja osia aivoissa kuin ruoka ja seksi.

Koetilanteessa tutkijat palkitsivat rahasummalla koehenkilön, jos hän vastasi mieluummin toisia ihmisiä koskeviin kysymyksiin. Useimmin testihenkilöt puhuivat mieluummin itsestään kuin tienasivat rahaa.

Nykyajan sanotaan ruokkivan narsismia, mutta narsismin juuret ovat kuitenkin varhaislapsuudessa, jossa luonteen perusominaisuudet muokkautuvat.

Narsistisia piirteitä on ihmisissä ollut aina, mutta nyt niiden esiintuominen on hyväksytympää. Sosiaalinen media ei luo narsistia, mutta tarjoaa välineitä itsetehostukseen. Haluaa kilpailla ja tulee tarve olla virrassa mukana, arvelee sosiaalisesta mediasta kiinnostunut Helsingin yliopiston suomen kielen tutkija Laura Paananen.

Samoja ihmisiä olemme internetissä ja sen ulkopuolella ainakin suurin osa meistä. Jos piilokehuskelu yleistyy netissä, kuten näyttää tapahtuvan, on mielestäni vain odotettavaa, että se yleistyy myös muussa vuorovaikutuksessa, Pönkä sanoo.

Kehuskelua
vaatimattomasti ja itsesäälien

Sosiaalisen median kirjoittamattomiin sääntöihin kuuluu, että kehuskelu on parempaa piilotettuna. Sille on englanninkielinen termikin: humblebrag.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Piiloelvistelyä on, kun entinen George W. Bushin lehdistöpäällikkö Ari Fleischer twiittaa ”Lentoni La Guardialla jonossa 15:nä. Kaipaan Air Force Onea.”

Itsetehostus on ärsyttävää, jos se muodostuu ilmiselväksi. Tässä varmaan kiteytyy ilmiön paradoksaalisuus: halutaan jossakin aivojen syvimmissä tai pinnallisemmissa sopukoissa antaa itsestä hyvä kuva muille, mutta toisaalta ei haluta sen näyttävän siltä, Pönkä sanoo.

Olen joutunut piilottamaan tai poistamaan henkilöitä, jotka jatkuvasti kehuskelevat tekemisillään. Nämä ovat kyllä yleensä tapauksia, jotka saavat myös arkielämässä vaivaantumaan jatkuvalla kehuskelulla. Myös itsesääliin puettu kehuskelu on ärsyttävää, Paananen kertoo.

Olen myös pohtinut sitä, millä perusteella humblebragging-tyyppisen statuksen voi tulkita itseironiseksi tai ei. Se on vaikea tulkittava, mutta suhteutuu siihen kuvaan, mikä ihmisestä on verkossa tai arkielämässä ylipäänsä.

Ihanneminä voi myös
vahvistaa mieltä

Facebookia pro gradussa tutkineen Saara Töyssyn mukaan monet pyrkivät profiilissa korostamaan monipuolisuuttaan erityisesti urheilulla, sosiaalisella elämällä ja matkustelulla. Vaikka virtuaaliminä edustaisi yksilön ”ihanneminuutta”, se ei käyttäjien mielestä ole silti vähemmän tosi.

Silti aitoon itseen liittyvät ”rosoiset ja monimutkaiset” puolet, kuten parisuhdekriisit, eivät kuulu verkkoon. Myöskään tylsiä inhoarkisia tekstejä ei ole sopivaa jakaa.

Pönkä muistuttaa, että sosiaalinen media on silti muutakin kuin Facebookia ja että yhtä lailla verkossa käydään myös syvällisiä keskusteluja ja tilitetään elämän vähemmän hohdokkaista puolista.

Mediapsykologian asiantuntija Anu Mustonen ei usko, että Facebook tekisi ihmisistä omaan napaan tuijottajia, sillä ihmisen perusluonne on suhteellisen vaikeasti muutettavissa oleva kokonaisuus.

Jonkin verran on tutkimusta, että masentuneilla sosiaalisessa mediassa toimiminen on erityisen tärkeää. Hyviin asioihin keskittyminen voi auttaa.  Oma käytös tai minärakenne voi muuttua siitä, että saa myönteistä palautetta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (103)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava

Anonyymi
kun tarkoituksena on luoda oma profiili kuten poliisi luo profiilia tai vaikkapa psykiatri, se vääristää normaali kontaktia muihin ihmisiin. Cv joka annetaan työnhakutlanteessa nimi, ikä, kiinostuksen kohteet jne. vastaa facebook profiilia, näin ollen sosaalisuus vertautuu työhön jossa nk. myydään itseään sosiaaliselle piirille. Tämä ei ole luonnolista, kukaan ei tutstu normaalissa ympäristössä ihmiseen Cvee tyyppisen profiilin kautta. Mediapsygologin on aivan turha puolustella facebookkia, ne joilla on vääristynyt minä kuva saavat lisäpontta mediasta joka ruokkii ei identiteettien luomista. ihmisellähän on tässä yhteiskunnassa ainakin 3 identiteettiä, virallinen identiteetti (valtionasiakirjoissa), yksityinen ja julkinen identiteetti, ja nykyään internet luo ihmiselle mahdollisuuden luoda identiteetti jota voisi kutusu verkkoidentiteetiksi. Harppaus on suuri ihmiskunnan historiassa jossa on oltu satoja ehkä tuhansia vuosia tällä 3 indentiteetin alueella, persoonallisuuden muuttuminen facebookin myötä vaikeuttaa varamsti myös psykiatrien työtä, kaikesta tulee sallitumpaa. Mediapsygologia on niin uusi ala ettei siittä voida sanoa mitään varmaa, kuten psykiatria on yleisesti suhteessa muihin tieteisiin, kyse ei ole matematiikasta jossa asiaoita voitaisiin todistaa kaavoilla vaan lähinnä yksittäisten henkilöiden mielipiteistä joihin vaikuttavat heidän valtansa joskus jopa mahdollisuus pakkovallankäyttön suhteessa muihin kansalaisiin köh, köh. Psykiatrialle ei pitäisi antaa likaa painoarvoa, vaam asiaa pitäisi tutkia enemmänkin filosofisesta indentiteettiä ja minää koskvasta näkökulmasta, silloin olisi jotakin järkeä ko. keskustelussa.
mediataitelija 19.8.2012 6:32

Anonyymi
"Narsisteilla useampia
kanavia itsetehostukseen"

Suosii narssistityyppejä_
minä-minä-minä.

Nimetön 19.8.2012 6:39

Anonyymi
kuvan henkilöllä on valkoisemmat hampaat kuin minulla.
hammasmätä 19.8.2012 6:41

Anonyymi
halaisin muistuttaa että narsismissa on kyse vääristyneestä minäkuvasta ja
asia on erittäin vaikea, keinotekoista identiteettiä
koskevat kysymykset ovat enemmän filosofisia kuin psykiatrian alaan liittyviä. Vaikean siittä teksee se että psygologi tai muu viranomainen luulee tietävänä jonkun henkiln paremmin kuin hän itse, muutamien tapaamisten peruteella, sama ilmiö on esim juoruissa toisen käden tiedoissa, kun ulkopuolinen henkilö muodostaa kuvaa kolmannen henkilön mielipiteiden pohjalta. Facebook taas tekee päinvastaista, iminen puhuu itse itsestään enmmän kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa, tulos on aivan varmasti sama, joku kolmas henkilö saa vääristyneen kuvan.
mediataitelija 19.8.2012 6:51

Anonyymi
Itse lopetin feisbuukin käytön vajaa vuosi sitten. Eikä ole ikävä.
asdasd 19.8.2012 7:20

Anonyymi
Minä minä olen paras tiedän kaikesta kaiken olen illuusio pisa ihme suomesta vailla yhtään heikkoa lenkkiä ja äärettömän rikas muovikortein, minulla on audi, velkahomekorsu ja vene, suorastaan lyömätön, kuolematon ja kaunis suora komia miesten mies.
FB. kasvoton luuseri 19.8.2012 7:21

Anonyymi
Tämä on juuri syy siihen miksi en käytä Facebookia. Pidän tuota itsestä retostelua erittäin vastenmielisenä. En halua sellaista kirjoittaa enkä lukea. Eikä minua kiinnosta missä kukakin on lomalla ja missä ne käy syömässä ja mitä on kotiin ostettu ja blaablaa.
Alpo 19.8.2012 7:34

Anonyymi
Facebook on pilannut elämäni, luulin monia tuttujani paljon mukavimmiksi ihmisiksi, muutama läheinen pelailee ja hakee sieltä suosiota. Ja kahviloissa en saa keskusteltua syvällisiä enää kun mietitään omaa seuraavaa facebook päivytystä. P*rhana.
Jos haluaa itsestään puhua, puhukaa rehellisesti.
Kirjoittakaa stressi 19.8.2012 7:50

Anonyymi
Facebookia kannattaa vastustaa ihan vain vastustamisen ilosta. Ei tule mieleen, että siellä voi seurata kaikkea muutakin kuin pelkkiä kavereita.
Pappi Heljas 19.8.2012 8:05

Anonyymi
Niin totta kun olla ja voi, kaikki kohottavat sumeilematta egoaan fb:ssä. Ollaan niin menestyviä, kauniita ja rohkeita, mitään todellista seinälle ei laiteta. Pidetään yllä ns. fb-illuusiota. Ainakin fb on paljastanut kuinka pinnallisia tietyt kaverini ovat.
Noloa 19.8.2012 8:09
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 11
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?