Kirjaudu ▼
 
TS: Miehille lopputili Leafilta – perustivat oman karkkitehtaan

LEHTIKUVA / MATTI BJÖRKMAN
TS: Miehille lopputili Leafilta – perustivat oman karkkitehtaan
Makeisia Halvan tehtaalta Vantaalta.
Entisen Leafin tehtaan kaksi työntekijää on perustanut Kaarinaan uuden karkkitehtaan. Nälkäiset yrittäjät tähyävät myös Suomen ulkopuolisille markkinoille, Turun Sanomat uutisoi.
Taloussanomat
16.8.2012 08:56
92

Karkkimaailma-nimisen makeistehtaan ovat perustaneet Tommi Heikkonen ja Timo Linte. He jäivät työttömiksi, kun Leaf päätti lopettaa Auran tehtaan.

Uusi karkkitehdas on perustettu Kaarinaan, entisen Piikkiön kunnan alueelle vanhan Aschanin leipomon tiloihin, Turun Sanomat uutisoi. Tehdas tuottaa alkuvaiheessa 450 000 kiloa hedelmä- ja salmiakkimakeisia. Yritys työllistää kymmenen ihmistä.

– Tarkoituksemme on laajentaa Suomen markkinoilta myös muualle Pohjoismaihin, perustajat kertoivat Turun Sanomille.

Auran tehdas suljetaan ensi vuoden tammi-maaliskuussa. Sulkemispäätös toi potkut 131 ihmiselle. 

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (92)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hienoa. Nyt nopeasti ne karkit myyntiin kauppoihin. Jää leafin karkit hyllyyn.
makeismussuttaja 16.8.2012 8:49

Anonyymi
Suom parhaimmillaan
Nimetön 16.8.2012 8:51

Anonyymi
Sikamaista todellakin.

Minä vaadin välittömästi että yrtyksen johtoon on naisen lisäksi palkattava myös yksi tummaihoinen, jotta tasa-arvo toteutuu täysin.
Tasa-arvo valtuutent 16.8.2012 8:52

Anonyymi
Juuri näin toimii menestyvä ihminen, hän ei jää valittelemaan elämän julmuutta, eikä huutamaan korvausten perään. Luultavasti leaf rukoilee kavereita töihin takaisin muutaman vuoden kuluttua.

Mikä tärkeintä, he eivät pura pahaa oloaan tällä palstalla, jossa valittelijat ovat menetettyjen etujensa perään haikailemia luusereita.

Vielä kerran onnea jätkät, ja jos tarvitsette rahoitusta, niin ottakaa yhteyttä.

sinäkö maksat tappiot myös talouden romahtaessa
30 lama oli piknik t 16.8.2012 8:52

Anonyymi
Kyllä Kataisen hallitus varmaan pian järjestää jotain ikävyyksiä tälle yritykselle. Joku ylimääräinen arvioveromätky, joka on suuruudeltaan täysin kohtuuton ja tietenkin ilman minkäänlaisia asiallisia perusteita. Tai sitten ilmoitetaan että joku ympäristölupa ei ole muka kunnossa, joten toiminta joudutaan keskeyttämään.

Eihän se nyt kokoomuksen johtamassa maassa sovi, että ison kansainvälisen konsernin reviirille lähdetään noin vain tunkeutumaan!
Tavallinen kadunmies 16.8.2012 8:52

Tossa ekassa viestissä tais jo aika hyvä peruste tullakin. Tasa-arvopykäliin vetoamalla Suomen hallitus saa ton kioskin kiinni ennen kuin toiminta ehtii kunnolla edes alkaa.
Jep jep 16.8.2012 8:52

Anonyymi
Suomalainen sosialismi aiheuttaa ongelmia kaikille yrityksille.
SDP on tuhon tie 16.8.2012 8:52

Anonyymi
Juuri näin toimii menestyvä ihminen, hän ei jää valittelemaan elämän julmuutta, eikä huutamaan korvausten perään. Luultavasti leaf rukoilee kavereita töihin takaisin muutaman vuoden kuluttua.

Mikä tärkeintä, he eivät pura pahaa oloaan tällä palstalla, jossa valittelijat ovat menetettyjen etujensa perään haikailemia luusereita.

Vielä kerran onnea jätkät, ja jos tarvitsette rahoitusta, niin ottakaa yhteyttä.
Osinko-Otto 16.8.2012 8:54

Anonyymi
Juuri näin toimii menestyvä ihminen, hän ei jää valittelemaan elämän julmuutta, eikä huutamaan korvausten perään. Luultavasti leaf rukoilee kavereita töihin takaisin muutaman vuoden kuluttua.

Tuskinpa rukoilee. Eikös Leafin tarkoituksena ole just ajaa alas kaikki valmistus Suomessa!
Pensseli-setä 16.8.2012 8:55

Anonyymi
Nämä valittavat luuserit ovat kyllä huvittavia, eivät ilmeisesti sitä itse tajua, no ilmeisesti nettiyhteydenkin maksaa joku muu kun he, harvemmin varmasti työnantaja. Menkää nyt vaikka keräämään pulloja ulkona on kaunis ilma.

Erittäin menestyvä pääomasijoittaja, ja timantinkova kapitalisti.
Osinko-Otto 16.8.2012 8:59
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 10
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?