Sarasvuo NBR:ssä: "Moni käy töissä, mutta heillä ei ole ammattia"
Konsulttiyhtiö Trainers' Housen merkittävä omistaja, yritysvalmentaja Jari Sarasvuo kehottaa suomalaisia huolehtimaan omasta "markkina-arvostaan työelämässä".
Tuoreessa Nordic Business Report -lehdessä Sarasvuo muistuttaa jokaisen olevan itse vastuussa omasta markkina-arvostaan. Pelkkä työpaikka ei vielä usein kerro mitään siitä, onko työntekijällä lainkaan ammattitaitoa.
– On paljon ihmisiä, jotka käyvät töissä, mutta heillä ei ole ammattia, Sarasvuo sanoo.
Sarasvuon mukaan omaa markkina-arvoa voi ylläpitää muun muassa huolehtimalla fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista, ammatillisesta osaamisesta ja jatkuvasta kasvusta ihmisenä.
NBR-lehden haastattelussa Sarasvuo kertoo lukevansa paljon kirjallisuutta. Bisneskirjojen ohella yritysvalmentaja kertoo ahmivansa muun muassa Daniel Pinkin, Chip ja Dan Heathin sekä Malcolm Gladwellin kirjoja. Lisäksi Sarasvuolle maittavat dekkarit, viihdekirjallisuus ja hänen omat vanhat kirjansa.
– Noloa puhua omassa asiassaan, mutta 17 vuotta sitten kirjoittamani kirja Sisäinen sankari on kestänyt aikaa. Suosittelen, heh.
Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo on Trainers' Housen suurin omistaja noin 30 prosentin osuudella. Aiemmin myös toimittajana työskennellyt Sarasvuo tunnetaan värikkäistä lausunnoistaan.
Trainers' House antoi kesäkuussa tulosvaroituksen ja laski arvioitaan koko vuoden liikevoitosta ja liikevaihdosta. Sarasvuo jäi syrjään yhtiön johtotehtävistä viime vuoden tammikuussa.














