Kirjaudu ▼
 

Kuulunko työn aiheuttaman stressin riskiryhmään?

Heini Karjanmaa
Kuulunko työn aiheuttaman stressin riskiryhmään?
Maailman talouskriisit ja oman kotitalouden huolet voivat lisätä monien ihmisten stressiä. Suuri osa stressistä johtuu silti työstä. Kehen stressi iskee pahiten?
Taloussanomat
2.8.2012 21:40
31

Harvardissa tehty tutkimus kertoo, että työstressi heikentää erityisesti perusterveiden naisten sydämen ja verenkiertoelimistön terveyttä.

Tutkimus antaa viitteitä siitä, että työperäinen stressi voi lisätä naisten alttiutta sairastua sydän- ja verisuonitauteisihin.

Sydän- ja verisuonitaudit ovat johtava kuolinsyy länsimaissa. WHO:n arvion mukaan jopa 50 % näiden tautien aiheuttamasta kuolleisuudesta ja työkyvyttömyydestä olisi mahdollista välttää vaikuttamalla keskeisiin riskitekijöihin.

Työstressi kuuluu riskitekijöihin, mm. korkean verenpaineen, epäedullisen veren kolesteroliprofiilin, tupakoinnin, ylipainon ja liikunnan puutteen ohella.

Harvardin tutkimuksen perusteella jatkotutkimusta pitäisi suunnata työpaikkojen tasa-arvon ja työhyvinvoinnin suuntaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työstressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa työ on yhtäaikaisesti pahasti kuormittavaa mutta vähän palkitsevaa.

Tutkimus on julkaistu PlosOne.org -sivustolla.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (31)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mikä eläkeläistä stressaisi? Eläke on indeksikorjattuna sama Euroissa tai Soini-Markoissa.

Prolet stressaa!
Nimetön 2.8.2012 21:41

Anonyymi
yllötövä uutinen. Empö ole moista kuullut.
Kasvatustieteilijä J 2.8.2012 21:42

Anonyymi
ei kosketa suomea, koska suomessa saa käydä wc:ssö kaksi kertaa työpäivän aikana. Ruokataukoa ei ole pakko pitää.
ylitöitä pitöö tehdä 2.8.2012 21:43

Anonyymi
Hassu ajatus, että työ ylipäänsä voisi olla palkitsevaa.

Yksityisissä yrityksissä tehtävän työn ainoa tarkoitus on tuottaa maksimaalinen voitto yrityksen omistajille. Mitään muuta tarkoitusta yrityksen ja työpaikkojen olemassaololle ei ole.
Nimetön 2.8.2012 21:52

Anonyymi
Perusta yritys ja kokeile jos noin harmittaa voittojen meneminen omistajien taskuun.
vinkujat 2.8.2012 22:03

Anonyymi
Riski vahenee tyottomyyden noustessa.
hiski 2.8.2012 22:07

Anonyymi
taas näitä 'valivali työ on luonnotonta ja vaarallista mutta sohvalla on ihmisen terveellistä toimetonna pötköttää' -uutisia..
Nimetön 2.8.2012 22:15

Anonyymi
Mulla maanantai on viikon kiireisin päivä, tiistaina rupee olee viikonloppu niin lähellä ettei mitään uutta voi aloittaa.
Nimetön 2.8.2012 22:19

Anonyymi
Mulla maanantai on viikon kiireisin päivä, tiistaina rupee olee viikonloppu niin lähellä ettei mitään uutta voi aloittaa.
Nimetön 2.8.2012 22:19

Anonyymi
Eurovaltioliito ALLAHIN vastaienene.Kaikki oikeauskoinen vastustaa euro.Kaikii oikeausoinen vastustaa dollari.Islam pyhä miekka halkaisee kaikkiliitot joka vastustaa meitä.


Opettele kirjoittamaan sinä kivikautinen elukka.
Nimetön 2.8.2012 22:39
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?