Tähän on tultu: Yrityksillekin tarjotaan jo "pikavippejä"
Kesäkuussa julkaistussa Yritysrahoituskysely 2012 -raportissa kerrottiin, että alle kymmenen työntekijän mikroyritysten rahoitusongelmat ovat jopa kolminkertaiset suuriin yrityksiin nähden. Vaikka yritysluotonanto on kasvanut Suomessa hyvää vauhtia, kyselyn mukaan mikro- ja pk-yritysten rahoitustilanne heikkenee.
Tähän rakoon ovat iskemässä yrityksille kulutusluottoja tarjoavat lainapalvelut. Eräs yrityslainoja myöntävä yhtiö on Aasa, jonka luottojen suuruudet vaihtelevat 1000–3000 euroon.
– Lainapäätöksen saat jopa saman päivän aikana, reilut kaksi vuotta sitten toimintansa aloittanut Aasa lupaa.
Aasan myöntämät lainat eivät ole halpoja. Lainoista peritään 11,9 prosentin kiinteä korko koko laina-ajalta. Järjestelypalkkioita Aasa laskuttaa yhdeksän prosenttia lainasummasta, kuitenkin vähintään 199 euroa. Tilinhoitomaksu on 9,5 euroa kuukaudessa, ja laina-ajat vaihtelevat yhdestä kuukaudesta vuoteen.
– Vuosikorot nousevat kohtuullisen korkealle. Kyllähän nämä ovat vähintään kulutusluottotasoisia, ei tämä ole oikein paikka hakea lainaa, jos yrittäjä tarvitsee sitä yritystoimintaan. Tai ainakin kallis paikka tämä on, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen luonnehtii Aasan maksuja.
”Tämäntyyppinen toiminta
ei ole toivottavaa”
Aasa vaatii myöntämilleen yrityslainoille takaajan. Yrityksen ei tarvitse yleensä toimittaa tilinpäätöstä tai muita liitteitä, mutta "yritykselle myönnettävän lainan takaajana täytyy kuitenkin aina olla yksi yrityksen vastuuhenkilö."
Takaajalla ei saa olla maksuhäiriötä, ja hänen on ilmoitettava lainaa haettaessa häntä koskevat tulot ja muut tiedot. Myöskään yrityksellä ei ole saa rekisteröityä maksuhäiriötä ja maksuviiveitä.
Aasa vaikuttaa turvanneen omat saatavansa hyvin.
– Perinteisen yksityisrahoituksen ulkopuolelle tulleet yhtiöt ovat menestyneet kohtalaisen hyvin, eli kyllä he turvaavat saatavansa ja tuottonsa tehokkaasti, Malinen sanoo.
Näillä yhtiöillä Malinen tarkoittaa pikavippejä myöntäviä yrityksiä, joiden roolista on keskustelu viime vuosien aikana paljon. Aasa näyttääkin ulospäin yrityksille suunnatulta pikavippipalvelulta.
– Ensi kädessä tulee mieleen, että kyllähän tämä hyvin sellaiselta vaikuttaa, Malinen sanoo.
Perinteisessä yritysrahoituksessa asiakkaalta vaaditaan enemmän kuin Aasa vaatii. Malisen mukaan Aasan tapauksessa haetaankin sellaista asiakaskuntaa, jonka tilapäistä huonoa tilannetta lainanantaja käyttää hyväkseen.
– Tämäntyyppinen toiminta ei ole toivottavaa. Eivät nämä lainasummat voi toimia perinteisen yritysrahoituksen korvaajana.
– Ei se ole yrittäjänkään etu, että velkaannutaan lisää, jos yritystoiminta ei ota jostain syystä tuulta alleen.
”Lainasummia on tarkoitus
rukata ylöspäin”
Aasan hallituksen jäsen Kimmo Rytkönen ei koe yrityksensä toimintaa ongelmalliseksi. Hänen mukaansa Aasa on yrittänyt tehdä pesäeroa pikavippejä myöntäviin yrityksiin. Yhtiö myöntää kulutusluottoja myös yksityishenkilöille.
Kahdeksan vuotta alalla toimineen Rytkösen mukaan Aasan tarkoituksena on tehdä pk-yrityksille lainanhakeminen mahdollisimman helpoksi. Yrittäjä voi hakea lainaa suoraan toimistoltaan käsin. Tällä hetkellä toiminta on vielä pienimuotoista, luottoja on myönnetty yhteensä tuhatkunta.
– Lainasummia on tarkoitus rukata ylöspäin, Rytkönen sanoo Taloussanomille.
Hänen mukaansa yrittäjät käyttävät Aasan lainoja esimerkiksi väliaikaisten kassaongelmien ratkaisemiseksi. Aasan yrittäjälainapalvelun taustalla on Rytkösen mukaan se, että Aasan yksityishenkilöille suunnattuja kulutusluottoja
hakivat paljon yrittäjät, jotka käyttivät rahoja yritystensä tarpeisiin.
– Haasteemme on se, että yritykset tai yrittäjät eivät ole tottuneet hakemaan lainaansa tätä kautta, Rytkönen sanoo.
Tällä hetkellä Aasan luottojen summat ovat pääsääntöisesti 3 000 euron ylärajalla. Rytkösen mukaan lainasummat tulevat kasvamaan, kun Aasa alkaa myöntää isompia lainoja. Enimmäissummaksi Aasa suunnittelee tulevaisuudessa 10 000 euron lainoja.
Yhdeksän prosentin järjestelypalkkiota ei Rytkösen mukaan enää peritä niin suurista summista.
– Lainakulut eivät voi kasvaa samassa suhteessa kuin pienemmissä luotoissa, hän sanoo.












