Kirjaudu ▼
 

Jos sähläät lomasi pilalle, kukaan ei auta ilmaiseksi

Heini Karjanmaa
Jos sähläät lomasi pilalle, kukaan ei auta ilmaiseksi
Hölmöys on suurin matkaongelmien syy. Jos olet hukannut itse passisi tai törttöillyt ahdasmielisessä maassa, valtiokaan ei välttämättä kiirehdi pelastamaan sinua pulasta. Ilmaista konsulikyytiäkään ei enää ole tarjolla. Helpommalla pääsee, kun perehtyy asioihin etukäteen itse.
Outi Kokko
15.7.2012 06:01
105

Voiko matkakohteesta ostaa lastensoseita, vai pitääkö pienokaiselle ottaa purkkiruuat mukaan? Lähteekö bussi paikallista aikaa vai Suomen aikaa? Käykö perillä luottokortti? Montako henkaria on risteilylaivan kaapissa?

Muun muassa tällaiset asiat askarruttavat matkailijoita.

– Kysymyksiä tulee aivan laidasta laitaan, sanoo Finnmatkojen tiedottaja Salla Salo.

Vaikka osa asioista tuntuu pikku jutuilta, on hyvä kysyä, jollei tiedä, sillä useimmin matkojen pulmat liittyvät tietämättömyyteen, kehnoon keskittymiseen tai välinpitämättömyyteen.

Valmismatkalaiselle moni asia selviää lippujen mukana lähetyistä tiedotteista. Aurinkomatkojen viestintäpäällikkö Annina Metsola suosittelee lukemaan ne, vaikka olisi kokenut matkustaja.

Onko passi mukana
ja voimassa?

Moni harmi alkaa unohduksesta.

– Kaikki matkustusdokumentit kuten henkilökortti tai passi, lentoliput ja vakuutuskortit kannattaa ottaa mukaan, sanoo Metsola.

Salon mukaan passi on usein ensimmäinen kompastuskivi. Vaikka se olisi mukana, se ei ehkä olekaan voimassa.

Useassa maassa kuten Intiassa tai Venäjällä ei riitä, että passi on voimassa matkan ajan, vaan se saa mennä vanhaksi vasta puoli vuotta reissun jälkeen.

Salo arvioi, että loppukesällä lasten passit voivat aiheuttaa pulmia. Kesäkuun lopulta lähtien lapsilla on pitänyt olla oma passi eli merkintä vanhemman passissa ei enää riitä.

Vaikka lapsella olisi oma passi, kannattaa myös vilkaista kuvaa ennen lähtöä. Jos kymmenvuotiaan passissa on vauvakuva, siitä voi olla vaikea tunnistaa, onko kyseessä sama henkilö.

Selvitä kohteen
erityisominaisuudet

Joka maassa ja matkassa on erityispiirteensä, joiden tietäminen vähintään helpottaa elämää. Edes Ruotsissa kaikki ei ole kuin Suomessa. Esimerkiksi Tukholmassa bussilippuja ei yleensä voi ostaa autosta, vaan ne pitää hankkia ennakkoon.

Finnmatkojen Guide Online -opaskeskus avautuu matkalaisille pari viikkoa ennen matkaa ja se päivystää koko matkan ajan. Oppailta kysytään jopa kellonaikaa ja viikonpäivää.

Salon mukaan aikaerot aiheuttavat sekaannusta ja ihmiset myöhästelevät retkiltä ja liikennevälineistä, kun eivät tiedä, mitä kello on tai tajua, että suomalainen matkanjärjestäjä noudattaa paikallisia aikoja.

Sekaannusten mahdollisuutta lisää se, että eri maissa on erilaisia kesä- ja talviaikakäytäntöjä.

Matkapuhelimet toimivat yleensä hyvin ulkomailla, mutta viestintävirastosta muistutetaan, että ulkomailla käyttäjä maksaa sekä soitetuista puheluista että puheluiden vastaanottamisesta. Puhelut ovat myös selvästi kalliimpia kuin kotimaassa ja datapalvelujen käyttö on erityisen kallista.

Jos matkailijalla on jatkuva lääkitys, hänen on otettava lääkettä koko matkan ajaksi. Metsola painottaa, että lentomatkalla lääkkeet kuten muutkin välttämättömyystarvikkeet on pakattava käsimatkatavaroihin.

– Edelleen aika moni pakkaa ne ruumaan menevään laukkuun ja on pulassa, jos laukku katoaa.

Ota vastuu
itsestäsi

Aurinko ja kuumuus yllättävät suomalaiset vuosi vuoden jälkeen.

– Moni ajattelee, että on kotimaassa saanut jo sen verran aurinkoa, että ei tarvitse suojautua. Etelässä aurinko voi kuitenkin olla tosi polttava ja loppuloma voi mennä pilalle, jos nahka kärähtää pahasti, Salo sanoo.

Toinen yleinen ongelma on nestehukka.

– Moni vatsatautikin johtuu nestehukan oireista, Salo lisää.

Jotkut kuvittelevat, että oppaat ratkaisevat kaiken. Eräs Finnmatkojen oppaiden palveluun soittanut huolehti:

– Vaimollani on pääkipua, hengenahdistusta ja hän ei näe kovin. Mikä hänellä on?

– Tyttöystävälläni on ihottuma jalassa, onko se vaarallista? Kyseli toinen.

Kolmas kertoi tavanneensa juuri kivan keski-ikäisen blondinaisen hotellissa.

– Voitko antaa hänen puhelinnumeronsa?

Neljännellä oli isompi pulma:

– Missä minä olen?

Suuri osa ryöstöistä
liittyy alkoholiin

Usein lomaan kuuluu alkoholin käyttö. Matkanjärjestäjien mukaan ryyppääminen on silti harvan suomalaisen ykköslomailumuoto.

– Maine on vielä kova, mutta käytäntö ei enää vastaa sitä, Salo sanoo.

Hänen mukaansa ongelmat alkavat, kun ihmiset eivät ole ihan skarppeja. Tämä tiedetään myös Suomen edustoissa, joissa autetaan pulaan joutuneita kansalaisia.

– Suuri osa varkaus- ja ryöstötapauksista liittyy tavalla tai toisella alkoholiin. Humaltuneen ja varsinkin sammuneen alttius joutua ryöstetyksi kasvaa, lähetystöneuvos Teemu Turunen ulkoministeriön konsuliasioiden yksiköstä kertoo.

Ulkoministeriön mukaan viime vuonna yli 14 000 suomalaista oli tekemisissä edustustojen kanssa rikoksiin, sairauteen tai kuolemaan liittyvissä tapauksissa tai muissa avustustapauksissa. Lukuun eivät sisälly viralliset asiat kuten väestörekisteri-ilmoitukset tai jäämistö- tai notaariasiat.

Varo näitä metro-
asemia tai alueita

Edustustot pyrkivät ehkäisemään ongelmia julkaisemalla matkustustiedotteita ulkoministeriön verkkosivuilla.

– Toivomme, että matkalle lähtijät lukisivat tiedotteita ja välttäisivät tavanomaisimpia vaaroja tai ongelmia, jotka voivat liittyä erimerkiksi rikollisuuteen, liikenteeseen tai paikallisen ja suomalaisen terveydenhuollon erilaisuuteen, Turunen sanoo.

Moni eksoottisiin tai levottomiin maihin matkustava älyää lukaista matkustustiedotteen, mutta niitä tehdään Euroopan maistakin.

Esimerkiksi Belgiaan matkustavia varotetaan varkauksista ja tietyistä alueista kuten metroasemista, joilla on syytä olla erityisen varovainen ja välttää liikkumista etenkin yöllä. Espanjaan menijöitä muistutetaan satunnaisesta terrorismista.

Latvian tiedotteessa kerrotaan, että turisteihin kohdistuvat varkaudet ja pahoinpitelyt ovat yleisiä Riian yöelämässä. Päivisin lompakkovarkaita on runsaasti myös tavarataloissa.

Tosiasiassa kaikissa turistikohteissa on taskuvarkaita. Metsolan mielestä suomalaiset osaavat melko hyvin suojata omaisuuttaan ja enää juuri kukaan ei kulje lompakko takataskussa.

Reppujen kanssa kaikki eivät kuitenkaan ole tarpeeksi varovaisia. Esimerkiksi liukuportaissa takaa tulevan on helppo avata repun ulkotasku ja napata lompakko, kamera tai kännykkä.

Jollet halua tuputtajan
tuotetta, sano ”ei kiitos!”

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Välillä matkalaiset ovat turhan kilttejä ja osalla on vaikeuksia irrottautua tuputtajista. Turistikohteissa on edelleen sujuvia lomaosakekauppiaita, jotka houkuttelevat matkaajia esittelyihin. Salo muistuttaa, että siinä voi mennä koko päivä.

– Jos ei ole aivan varma, että haluaa lomaosakkeen ja ymmärtää kaiken asiaan liittyvän, ei missään tapauksessa kannata allekirjoittaa mitään, hän lisää.

Torilla korumyyjä voi kiinnittää ketjun turistin kaulaan. Voi olla, että samalla katoaa matkailijan oma koru. Toinen vaihtoehto on, että myyjä myy korun väkisin, koska se on jo ostajan kaulassa.

Salo suosittelee tällaisissa tilanteissa napakkaa, mutta kohteliasta ”ei kiitosta”. Hänen mukaansa sillä yleensä selviää, eikä tarvitse olla tyly.

Skannaa passin
kuva sähköpostiisi

Tavallinen tapa joutua hankaluuksiin matkalla on kadottaa passi. Varkauksien välttämiseksi sitä voi säilyttää hotellin tallelokerossa – kunhan muistaa pyytää sen mukaan lähtiessä.

Ennen kotoa lähtöä kannattaa ottaa kopiot paitsi passista myös muista tärkeimmistä asiapapereista kuten luottokorteista ja lentolipuista säilyttää ne erillään alkuperäisistä.

– Hyvä keino on skannata kuvat ja laittaa tiedosto omaan verkkosähköpostiin. Teen itse aina näin, Metsola sanoo.

Jos passi katoaa, ensin pitää tehdä rikosilmoitus paikalliselle poliisille. Turunen kertoo, että esimerkiksi Espanjasta paluu voi onnistua pelkästään sen avulla, kun lentoyhtiöllä on matkailijan henkilötiedot jo olemassa.

Lähetystöt ja konsulaatit auttavat passiasioissa. Viime vuonna Suomen edustustoissa myönnettiin yli 14 000 passia ja 1,2 miljoonaa viisumia.
Jos maassa ei ole omaa edustustoa, pitää mennä jonkin toisen Pohjoismaan tai EU-maan edustustoon. Näillä on velvollisuus auttaa suomalaisiakin.

Monissa paikoissa uuden passin saaminen on hankalaa. Passittomalle voidaan kirjoittaa matkustusasiakirja, jonka avulla hän pääsee Suomeen.

– Matkan jatkaminen alkuperäisen suunnitelman mukaan toiseen maahan ei tällöin onnistu, Turunen sanoo.

Kaikkialla ei saa
suudella julkisesti

Lait vaihtelevat.

– Kaikissa maissa kannattaa noudattaa paikallisia lakeja ja normeja, Turunen sanoo.

Latviassa avoimen alkoholipullon hallussapito, humaltuneena esiintyminen sekä yleisen häiriön aiheuttaminen julkisella paikalla ovat peruste pidättämiselle ja sakottamiselle. Maatiedotteen mukaan poliisi tulkitsee sääntöjä tiukasti.

Turunen kehottaa matkailijaa pitämään muutenkin silmät ja korvat auki, jotta hän osaisi tulkita maan normeja ja kulttuuria. Islaminuskoisissa maissa ei pidä suudella kadulla. Turunen kertoo suomalaisparin joutuneen viranomaisten hoiviin, kun se osoitti hellyyttä julkisesti.

Saudi-Arabiassa naiset ja miehet eivät edes saa liikkua keskenään julkisilla paikoilla, elleivät ole naimisissa tai lähisukulaisia. Siellä naisten pitäisi käyttää nilkkoihin ulottuvaa mustaa vaatetta vaatteiden päällä sekä huivia.

Monessa maassa karsastetaan seksuaalivähemmistöjä. Malesiassa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu.

Huumeista voi tulla
kuolemantuomio

Turunen kertoo, että ulkomaisissa vankiloissa on pari sataa suomalaista. Pohjoismaiden ulkopuolella heitä on noin 30, ja miltei aina vangitsemiset liittyvät tavalla tai toisella huumeisiin.

– Joissakin maissa suhtautuminen on erittäin tiukkaa.

Esimerkiksi Malesiassa huumeiden käytöstä tai hallussapidosta voidaan tuomita vankilaan. Huumeiden välityksestä – joksi katsotaan myös vähintään 15 gramman heroiinin tai 200 gramman marihuanan hallussapito – voi saada kuolemantuomion.

Sinisilmäisyys voi kostautua. Turunen suosittelee suhtautumaan epäluuloisesti, jos matkalla saatu ystävä pyytää kuljettamaan paketin maasta toiseen.

Omat tavarat kannattaa pakata itse ja pitää niitä silmällä.

Vaikka olisi minkälainen maailmanmatkaaja, joitain paikkoja on syytä karttaa. Vietnam-tiedotteessa kerrotaan, että räjähtämättömiä ammuksia löytyy edelleen syrjäisiltä seuduilta, joten vaeltelu kulkuväylien ulkopuolella voi olla hengenvaarallista.

Malesian Kuala Lumpurissa liikkuvia varoitetaan happohyökkääjistä, jotka liikkuvat moottoripyörällä ja heittävät syövyttävää happoa ohikulkijoiden päälle.

Ilmainen konsuli-
kyyti ei ole totta!

Kuvitteletko, että valtio huolehtii sinut kotiin, jos sinulle sattuu ulkomailla vakava onnettomuus, sairastut pahasti tai muuten joudut suuriin vaikeuksiin? Noin 40 prosenttia suomalaisista uskoo näin – ja on väärässä!

– Kyseessä on pitkäkestoinen myytti, Turunen sanoo.

Edustoista saat neuvoja ja siellä kerrotaan, miten voit auttaa itseäsi. Valtio ei kuitenkaan maksa matkoja sen enempää kuin asianajajan palkkioita tai muutakaan vastaavaa. Ne on hoidettava itse.

Esimerkiksi ambulanssilento Etelä-Euroopasta voi maksaa 70 000–80 000 euroa ja muista maanosista pari, kolmekin kertaa noin paljon. Jotta onnettomuus ei johtaisi suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, kannattaa ottaa vakuutus.  

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (105)


Anonyymi
Olen erittäin hämmästynyt, että ulkomailla pulaan joutunut Suomen kansalainen ei voi saada avuksi kuin neuvoja! Miettikää itsenne tilanteesee, jossa teidät on ryöstetty ja hakattu ulkomailla. Sitten kun henkihievereissä pääsette konsulaattiin, ette saa sieltä kuin ohjeen, että emme hoida teitä kotiin. Millä sieltä sitten pääsee Suomeen? Pitääkö alkaa prostituoduksi tms. Vaikka olisi rahaakin, niin ei sitä ulkomaille noin vaan saa Suomessa olevilta tileiltä. Meillä on täällä Suomessa niin korkea verotus, että PITÄÄ olla ehdottomasti mahdollisuus päästä takaisin kotimaahansa, jos on joutunut pulaan ulkomailla! Vertaa esi, USA:han. Siellä tulee kommandot hakemaan helikopterilla esim. panttivangiksi jääneen. HALLITUS VAIHTOON!
Onko Suomi näin pask 15.7.2012 14:18

Anonyymi
Kuvassa ruskea kasi varastaa vaaleaihoiselta! RASISMIA JA VIHAPUHETTA!
suvaitseva rasismin 15.7.2012 14:34

Anonyymi
Paitsi jos olet s--om----pan---ssi sitten kaikki on ilmaista koko suvulle loputtomasti jopa asuminen kattohuoneistossa kustannetaan veronmaksajien varoista.
110 neliötä Kalasata 15.7.2012 14:50

Anonyymi
Kansalaiset älkää ostako Kalasatamasta yhtään osakehuoneistoa! Nyt 60% alueesta on kaavoitettu sosiaaliseen asuntotuotantoon, jättäkää ostamatta niin saadaan alueesta täysi sl-u---m-mi. Os-mo Soin-inva-ara oli niin tyytyväinen että alueesta ei tule rikkaiden (veronmaksajien aluetta)
Kammottava kaupunki 15.7.2012 15:02

Anonyymi
Kyllä matkustaessa aina riskit kasvatat ja niitä varten on hyvä ottaa vakuutus. Onhan se nyt selvää, että valtio tuottaa hyvinvointipalvelut vain suomeen. Jos matkustaa, täytyy itse kantaa riski tai ulkoistaa se vakuutusyhtiölle. Riskit kasvatat aina kun matkustaa epämääräisempiin maihin. Pohjoismaissa on melko hyvä turva, EU:ssa jonkinmoinen ja sitten muilla mantereilla ei ole mitään turvaa, jos ei sitä itse vakuutusyhtiöltä hanki. Matkavakuutus on matkan arvoon nähden naurettavan halpa. Työnantaja vakuuttaa bisnesmatkailijat ja huvimatkailijat vakuuttakoon itsensä itse. Jos on varaa hupimatkailla, on varaa vakuutukseenkin.
Jo kotimaanmatkallakin asiat mutkistuvat. Jos saa oman sairaanhoitopiirinsä alueen ulkopuolella vaikka ongenkoukun sormeensa, ei hoito käy yhtä helposti, kuin omassa terveyskeskuksessa.
Nimetön 15.7.2012 15:31

Anonyymi
uusavuttomia parempi että pysyisi kotona. aina täytyy joku muu ratkaista heidän ongelmansa
xxx 15.7.2012 15:56

Anonyymi
On täysin käsittämätöntä, että Suomi pitää yllä lähetystö- ja konsuliverkostoa ympäri maailmaa vaikka mitään varsinaista muuta hyötyä kuin sekoilleiden gradunväärentäjä poliitikkojen piilopaikkoina niistä ei ole. Ihminen, joka katsoo netistä missä lähetystö on, löytää kyllä tarvitsemasa tiedon samalla. Montako sataa miljoonaa nämä neuvostoajan museot maksavat vuodessa ?
Ilmo 15.7.2012 16:09

Anonyymi
Minua huvitti Thaimaassa ollessani suomalaispoppoo joka suureen ääneen taivasteli sitä miten kuuma on ja sitä etteivät paikalliset osaa suomea... :-D

"I think we are not in Kanaria anymore..."
Nimetön 15.7.2012 16:10

Anonyymi
On täysin käsittämätöntä, että Suomi pitää yllä lähetystö- ja konsuliverkostoa ympäri maailmaa vaikka mitään varsinaista muuta hyötyä kuin sekoilleiden gradunväärentäjä poliitikkojen piilopaikkoina niistä ei ole. Ihminen, joka katsoo netistä missä lähetystö on, löytää kyllä tarvitsemasa tiedon samalla. Montako sataa miljoonaa nämä neuvostoajan museot maksavat vuodessa ?


Eiköhän ne muutkin maat ylläpidä niitä, kun niillä tehdään muutakin kun ainoastaan autetaan omia kansalaisia.
ahte 15.7.2012 16:17

Anonyymi
"Ennen kotoa lähtöä kannattaa ottaa kopiot paitsi passista myös muista tärkeimmistä asiapapereista kuten luottokorteista ja lentolipuista säilyttää ne erillään alkuperäisistä.

- Hyvä keino on skannata kuvat ja laittaa tiedosto omaan verkkosähköpostiin. Teen itse aina näin, Metsola sanoo."

EI EI EI missään nimessä!!

Joutuessaan vääriin käsiin nämä tiedostot ovat erittäin vaarallisia! Niitä missään nimessä ei tule säilyttää sähköpostissa koska sähköpostin tietoturvataso ei koskaan ole riittävän korkea. Lähes poikkeuksetta sähköposti on suojattu yksinkertaisella salasanalla.

Luottokortin numero ja kuva passista ovat todella todella haluttuja verkkorikollisten parissa. Pelkillä näillä kuvilla voidaan viedä koko uhrin omaisuus ja vielä aiheuttaa valtavat velat perään.


Sinä taidat Jari S. olla kaikkien foliohattujen ylihattu.

Jos sinä suojaat sähköpostisi vain yksinkertaisella salasanalla on se sinun ongelmasi.
Useimmilla meistä muista salasanat ovat kunnossa.

Mutta ihan vapaasti tee vain olemisesi vaikeaksi. Käytä perusteetonta pelkoasi voimavarana. ;-)
aattele ite ny 15.7.2012 16:25
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?