Kirjaudu ▼
 

Suomalaispelistä tuli heti hitti USA:ssa

Ruutukaappaus/Supercell
Suomalaispelistä tuli heti hitti USA:ssa
Suomalaisen peliyhtiö Supercellin maatilapeli Hay Day on ponnahtanut latauslistojen kärkikahinoihin Yhdysvalloissa. Asiasta kertoo Arctic Startup -blogi.
Taloussanomat
25.6.2012 21:09
35

Supercell lanseerasi Hay Day -pelinsä juuri ennen juhannusta. Jo pitkän viikonlopun aikana peli ponnahtanut Yhdysvalloissa iPadin 7. ladatuimmaksi ja iPhonen 13. ladatuimmaksi peliksi.

Hay Day on maatilan rakennus ja -hoitopeli, ja ensimmäinen, jonka Supercell on suunnitellut ainoastaan älypuhelin ja tabletti-käyttöön. Toistaiseksi se on julkaistu ainoastaan Applen laitteille.

Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen on innoissaan pelin menestyksestä. Hän kertoi Arctic Startup -sivustolle, että pelin parissa käytetään keskimäärin peräti 81 minuttia päivässä.

Supercell keräsi huomiota jo viime vuonna, jolloin se sai kahdeksan miljoonan sijoituksen Accel Partnersilta, joka on aiemmin rahoittanut muun muassa peliyhtiö Roviota ja yhteisöpalvelu Facebookia.   

Taloustiedot

∇ Mainos ∇
Ihmiset Ilkka Paananen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (35)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Miksi suomessa ei kehitetä oikein valtavaa pelitaloa niin kuin EA gamesia tai vastaavaa?

Osaajia olisi paljon, ja kuten tiedämme täällä pimeässä ja synkässä suomessa nuorilla riittää mielikuvituista, sekä pelihimoa varsinkin kun se hiihtäminen ja metsässä roikkuminen ei enää kiinnosta.

Suomessa olisi potentiaalia vaikka mihin, mutta valtion rakenne blokkaa omalla jähmeydellään ja super verotuksellaan kaiken mihin täällä voisi ryhtyä! Itse pistäisin pienen peli talon pystyyn välittömästi jos se olisi vähänkään taloudellisesti kannattavaa. Valitettavasti pienyrittäjyydestä Suomessa on tullut itselleni niin massiivinen mörkö etten siihen projektiin lähde, Viroon taas muuten suomessa viihtyviä nörttejä on hankala raahata. Jokainen suuryritys alkaa pienestä, siitä on vaikea päästä yli tai ympäri.

Meillä on kortisto täynnä ja halkeamaisillaan IT-alan osaajia, ja uusi sukupolvi on jo kasvanut Call of dutyn ja muiden räiskintä sekä stradegia pelien loisteessa. Suomen koko historia on verinen ja raaka ja sitä voisi hyödyntää pelien teossa mainiosti.

Sillä Yhdysvalloissa asuneena tiedän että se myy paikalliseen nuorisoon kuin häkä. Markkinat ei muuta kuin kasvaa ympäri eurooppaa ja Yhdysvaltoja, koska työttömillä nuorilla ei juurikaan ole muuta tekemistä kuin nyhjöttää kotona pelaamassa tai rötöstellä rahan saamiseksi. Miksi kuuntelemme edustajiemme/vanhojen jäärien valitusta siitä kuinka nuoret eivät liiku riittävästi ja kuinka ihmiste pelaavat mukamas liikaa? Tehdään siitä uusi hittituote!

Angry birds sekä tämä peli ovat pelkkää näpertelyä ja tyyliin harrastus pohjalta pystyyn viritettyä. Me tarvitsemme todelliset resurssit ja todellisen pohjan ja me kyllä menestyisimme maailmanlaajuisesti suurien pelien tekijöinä. Sijoittakaa nuoriin!
21v. Talsan lukija 25.6.2012 21:31

Anonyymi
´

Suomi pystyy piirtymään maailman kartalle älyn voimalla.

Mutta kilpailu kiristyy. Kiinan televisiossa esitettiin älytehtävien ratkontakisoja isommalla kunnioituksella kuin Suomessa keppiä viskovia tai ladulla mustikkasopat rinnuksella ja räkä leualla rymistäviä metsän poikia.

Tuli mieleen että kannattaisikohan meilläkin suunnata apurahoja ja tukiaisia hieman fiksumpaan tarkoitukseen kuin lihaksien kasvattamiseen.
vänrikki S. 25.6.2012 21:35

Anonyymi
Kuka muu kuin idiootti käyttää pelaamiseen aikaa pari tuntia päivässä? Onko onni tehdä pelejä idiooteille?
Pekka 25.6.2012 21:36

Anonyymi
Nämä tablet-pelit ovat melkein kuin pokerin peluuta: osasta tulee paljon rahaa, osasta tulee lähinnä vain takkiin. Uutisissa puhutaan vain voittajista. Mutta taitaa Suomessakin olla aika monta tuhatta pelintekijää, joiden tuote ei ikinä lähtenyt vetämään. Mutta hyvä juttu pitää silti yllä positiivista virettä. Kannattaa yrittää, jos resursseja vain riittää, koska yrittämättä ei ainakaan voi voittaa.
niin niin 25.6.2012 22:01

Anonyymi
Kuka muu kuin idiootti käyttää pelaamiseen aikaa pari tuntia päivässä? Onko onni tehdä pelejä idiooteille?


Onhan sitä järkevämpääkin tekemistä raskaan työpäivän jälkeen, kuin esimerkiksi ryyppääminen ja vaimonsa hakkaaminen.

Minäkin tunnen useamman tyypin joka viihtyy paikallisessa "muutamalla" jopa arkipäivinä.
Onnellinen parin tun 25.6.2012 22:02

Anonyymi
Miksi suomessa ei kehitetä oikein valtavaa pelitaloa niin kuin EA gamesia tai vastaavaa? [...] Angry birds sekä tämä peli ovat pelkkää näpertelyä ja tyyliin harrastus pohjalta pystyyn viritettyä. Me tarvitsemme todelliset resurssit ja todellisen pohjan ja me kyllä menestyisimme maailmanlaajuisesti suurien pelien tekijöinä. Sijoittakaa nuoriin!


Et oikein taida ymmärtää pelialasta mitään.
xyz 25.6.2012 22:03

Anonyymi
Peliteollisuus taitaa olla ainoa nousussa oleva ala Suomessa. Toivottavasti tama jatkuu ja onnittelut menestyjille.
hyva nain 25.6.2012 22:03

Anonyymi
Miksi suomessa ei kehitetä oikein valtavaa pelitaloa niin kuin EA gamesia tai vastaavaa? [...] Angry birds sekä tämä peli ovat pelkkää näpertelyä ja tyyliin harrastus pohjalta pystyyn viritettyä. Me tarvitsemme todelliset resurssit ja todellisen pohjan ja me kyllä menestyisimme maailmanlaajuisesti suurien pelien tekijöinä. Sijoittakaa nuoriin!

Et oikein taida ymmärtää pelialasta mitään.


Totta, pelialasta en ymmärrä mitään. Se on fakta, mutta kauppakorkeassa opiskelevana ja tulevaisuuden uskoni säilyttävänä ihmisena uskon tappion kääntämiseen voitoksi. Olemme juuri saaneet selkäämme ja pahasti Nokian vuoksi, paljon työttömyyttä ja henkilökohtaisia tradegioita,. Mutta myös paljon osaamista jota ei saisi heittää hukkaan.

Tämän maan nuoriso alkaa olemaan pikku hiljaa aika syrjäytynyttä, teen töitä opiskeluni rahoittaakseni alalla jossa se iskee vasten kasvoja joka päivä.

Se mitä kirjoitin pitää kuitenkin sisällään idean siemenen. Nokiakin alkoi kumisaapas tehtaasta... Siitä on aikamoinen matka kännyköihin. Me voisimme hyvin pistää pelitalon pystyyn, Islannistakin käsin pyöritetään Eve nimistä MMORPG:tä online-muodossa. Samankaltaisia ideoita voisi hyödyntää täälläkin.

Pelialasta en ymmärrä, mutta jos joku ymmärtää ja keksii keinon pistää homma pyörimään, niin liiketaloudellista osaamista, sekä tahtoa löytyisi kunhan homman saisi vain kannattamaan jotenkuten edes paperilla. Se tässä se haaste on, miten saada hommasta kannattavaa, ja miten saada firmaa kasvatettua myöhemmässä vaiheessa.
21v. Talsan lukija 25.6.2012 22:19

Anonyymi
Hienoa !

ja mopopojat voi kehitellä niitä sotapelejä siellä kellarissa. Peräkammarin pojilla suppea maailmankatsomus.
Uusia ideoita kehiin 25.6.2012 22:27

Anonyymi
Peli taitaa olla hyva, silla pitkalla viikonlopulla ei ole mitaan tekemista USA:n kanssa.
Onnea! 25.6.2012 22:31
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?