Kirjaudu ▼
 

Nokialainen, pää pystyyn ja työnhakuun!

Chris Ratcliffe/Bloomberg News
Nokialainen, pää pystyyn ja työnhakuun!
Suomessa toimivat teknologiajätit kehottavat Nokialta lähtöpassit saavia hakemaan aktiivisesti töitä. Lue, millaisille osaajille löytyy aina töitä.
Toivo Martikainen
16.6.2012 06:01
249

Moni osaava suomalainen työntekijä jää ilman työpaikkaa matkapuhelinyhtiö Nokian jätti-irtisanomisten vuoksi. Salon tehdas lopetetaan kokonaan, ja irtisanomiset koskettavat rankasti myös Oulua.

Taloussanomien haastattelemat teknologiayritykset ovat kuitenkin varovaisen optimistisia nokialaisten uudelleentyöllistymisestä. Yksi mahdollinen työpaikka on korealainen elektroniikkayhtiö Samsung, joka toimii myös Suomessa.

22:26Osake
-0,29 %
2,78
-0,01

– Samsung on kiinnostunut bisnesosaajista, jotka ovat olleet liiketoiminnan kehittämisen ja myynnin puolella. Olemme heistä kovin kiinnostuneita, sillä haluamme edelleen kasvaa Suomessa, Samsungin markkinointipäällikkö Eva Carrero sanoo.

Myös tietokonevalmistaja Hewlett-Packardilla (HP) suhtaudutaan positiivisesti siihen, että Nokialta lähtevät tarjoaisivat osaamistaan heille.

– Meillä on hyvin erityyppisiä tehtäviä myyntitoiminnasta it-palveluihin ja asiakaspalveluun. Toimimme pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulla, HP:n henkilöstöjohtaja Marjut Lauronen sanoo.

Moniosaajat
herättävät kiinnostusta

Suomessa toimivia teknologiayhtiöitä kiinnostavat erityisesti työntekijät, joilla on osaamista monelta sektorilla. Esimerkiksi HP:lla arvostetaan substanssin ja myyntityön yhdistelmää.

– Tekninen osaaminen myyntitaitoihin yhdistettynä on erinomainen yhdistelmä. Nokialla on varmasti osaavaa henkilöstöä, Marjut Lauronen sanoo.

– Me haemme sekä teknisiä osaajia että bisneskonsultteja, tietokonejätti IBM:n viestintäjohtaja Pia Posio puolestaan kertoo.

Aiempien ulkoistusten ja irtisanomisten yhteydessä nokialaisia palkannut konsulttiyhtiö Accenture sanoo harkitsevansa kaikkia hyviä hakijoita avoimiin paikkoihinsa. Konsulttiyhtiön toimintakenttä on laaja, joten erilaisille osaajille on tarvetta.

– Olemme hyvin laaja-alainen yritys. Toimimme monilla sektoreilla ja erilaisilla aloilla, Accenturen viestintäjohtaja Hetta Huittinen sanoo.

Teknologiayhtiö Intel on myös kiinnostunut nokialaisten värväämisestä riveihinsä.

– Meillä on työpaikkoja tarjolla taidokkaille ohjelmistokehittäjille ja insinööreille ympäri maailmaa, myös Suomessa. Jatkamme palkkaamista Suomessa, Intelin Pohjoismaiden pr-johtaja Camilla Törnblom sanoo.

Tehdastöitä ei ole tarjolla,
pk-sektori voi työllistää

Nokian ohjelmistokehittäjillä ja it-asiantuntijoilla saattaa olla osin hyväkin menekki työmarkkinoilla, mutta tehdaspuolelta irtisanottavat ovat kovemmassa paikassa.

Tehdastyöt ovat siirtyneet yhä suuremmissa määrin halvan työvoiman maihin, eikä teknologiateollisuutta ole enää Suomessa yhtä paljon kuin aiemmin. Kansainväliset yhtiöt valmistavat tuotteensa pääosin Aasiassa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Tuotannon puolen ihmisille Samsung ei pysty Suomessa tarjoamaan töitä. Siihen ei ole mahdollisuutta, sillä Samsungilla ei ole tuotantoa Suomessa, eikä Pohjoismaissa, markkinointipäällikkö Eva Carrero sanoo.

Myös muut haastatellut yhtiöt sanovat, että työpaikkoja on ex-nokialaisille tarjolla lähinnä tietotyössä. Nyt haastateltujen suurten yhtiöiden lisäksi myös pienet ja keskisuuret ohjelmistoyhtiöt ovat nokialaisille mahdollisia tulevia työpaikkoja.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n viime viikolla julkaiseman ohjelmistoyrityskartoituksen mukaan alan pk-yritykset palkkasivat viime vuonna 650–850 Nokialla tai sen alihankkijoilla aiemmin työskennellyttä työntekijää. Rekrytoinnin ennakoidaan jatkuvan, vaikkakin hiljaisempaa tahtia.

"Tervetuloa töihin
kaikki!"

Kartoituksessa pk-yritykset suhtautuivat nokialaisten palkkaamiseen suhteellisen varauksellisesti. Tämä voi johtua myös siitä, ettei pk-sektorista löydy niin paljon kasvua.

Suuremmissa firmoissa suhtautuminen on kuitenkin erittäinkin positiivista.

– Kyllä IBM palkkaa ihmisiä yleisesti ottaen jatkuvasti. Tervetuloa vaan töihin kaikki, IBM:n Pia Posio kannustaa.

IBM:n lisäksi niin Accenture, Intel, HP kuin Samsungkin sanovat olevansa kiinnostuneita Nokialla työskennelleistä. Vain nokialaisille suunnattuja erityisrekrytointeja ei kukaan kuitenkaan ilmoita suunnittelevansa ainakaan vielä.

Nokialaisia kehotetaan etsimään yhtiöiden verkkosivuilta avoimia työpaikkoja ja hakemaan niitä ahkerasti. Kukaan ei tule tarjoamaan työpaikkaa tarjottimella, mutta itsestään sopivaa meteliä pitämällä uusi työpaikka voi löytyä nopeastikin.

Lisäksi yhtiöt kehottavat harkitsemaan töiden perässä ulkomaille muuttamista, jos elämäntilanne sallii lähdön. IBM ja Intel mainostavat mahdollisuutta hakea töitä kansainvälisissä tehtävissä, ja Samsung sanoo, että heidän pääkonttorinsa on jatkuvan kiinnostunut kovan luokan osaajista.

– Samsung hakee Etelä-Koreaan tuotekehitysihmisiä kansainvälisellä rekrytoinnilla, markkinointipäällikkö Carrero sanoo.

Ja vaikka kilpailijoiden asioita ei ole tapana kommentoida, paistaa kilpailijoiden äänestä selvästi empatia nokialaisia kohtaan.

– Olen hirveän pahoillani kaikkien puolesta, joita tämä koskee, HP:n Marjut Lauronen sanoo.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (249)

Sivut:1 ... 23 24 25
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Mainosala on mätä, kylmä ja makaaberi rinnakkaistodellusuus, jossa jokainen on pinnallinen ku--sipää.
Mainokset ovat helvt 20.6.2012 0:58

Anonyymi
Ärsyttää!! Nokia sitä Nokia tätä. Kukaan ei mediassa puhu edelleenkään alihankijoiden kohtalosta. Niistäkin on työtekijöitä on Nokia projekteissa satoja, eikä alihankinnalle anneta mitään paketteja. Ihan samalla tavalla alihankkijatkin ovat työnsä tehneet Nokian hyväksi! Mediakin voisi vähän tätä laitaa purkaa auki eikä vaan Nokialaisten kohtaloa. Hyväksi käytetty olo tästä hommasta vain tulee!
Ärsytys! 22.6.2012 16:47

Anonyymi
KYLLÄ TÖITÄ TEKEVÄLLE LÖYTYY,jos ei löydy niin on laiska pummi!Näin sitä on työttömiä syyllistetty jo 90-luvun lamasta asti,nykyään onneksi moni,joka luuli olevansa muiden yläpuolella "vakkariduunissa" joutuu myös kohtaamaan työttömyyden karun maailman!Ei sinne töihin niin vain mennäkään,saatikka samoilla ehdoilla kuin vanhassa paikassa,vaatii nöyrtymistä työelämän edessä,jos haluaa lunastaa olemassaolonsa,eikä halua joutua naapureidensa parjaamaksi,sitä moni suomalainen ei kestä,ihmisarvo tulee työn kautta,tällaisen maailman olemme rakentaneet,katsokaa peiliin!KUKA TAHANSA VOI PUDOTA POHJALLE,onko turvaverkkosi kunnossa ja rahaa säästössä???Olitko aiemmin haluttu työmarkkinoilla mutta nyt liian vanha,tai koulutuksesi väärältä alalta,sinne vaan kursseille hakemaan uutta ammattia ja sitten uudelle kurssille jne...eläkkeellekään ei pääse,joten työttömyys voi venyä vuosikymmenien mittaiseksi,näin kävi 90-luvun laman työttömille,HEKIN OLIVAT IHMISIÄ,eikä kukaan auttanut vaan mentiin EUROON,josta nyt maksetaan kovaa hintaa...
Kekkosenajan lapsi,l 23.6.2012 22:11

Anonyymi
Se on 1.8 miljoonaa mamua mitä Katainen tietää tarvittavan karjuvan työvoimapulan hiljentämiseksi.

Onneksi Somaliassa, Afganistanissa ja Irakissa piisaa moni- ja erikoisosaajia meitä pelastamaan.

Muuten Suomi ei selviä tästä pulasta.
Suomalaine ei oo mit 24.6.2012 11:13

Anonyymi
Moniosaaja = henkilö joka voi tehdä useamman osaajan työt jolloin asiakkaan luo tarvitsee lähettää vain yksi henkilö. Eli pitää osata tekniikkaa, puhua kun Runeberg ja tietysti meisseli ja jakoavain pitää pysy kädessä ja myydäkin pitää taitaa. Sitten uutta pitä olla aina valmis opettelemaan kun tekniikka kehtittyy.

Etsipä nokian softa reiskoista tällainen .....
dsd 27.6.2012 22:28

Anonyymi
Tosiasia on että suurin osa jää työttömiksi loppuiäkseen ja sairastuvat masennukseen.


Juhliamista seuraa usein krapula.

En nyt suosittelisi jäämistä tulee makamaan.

Kyllä töitä tekevälle löytyy, jossei muualta, niin alkaa tekemään vaikka huoneistoremontteja, hommia on kunhan laskutus ei mene yli, 25 ?+alvi / tunti myy kuin siimaa.
Töitä on kyllä, alku 1.7.2012 23:07

Anonyymi
Viime aikoina sattuneet lukuisat esimerkit >erilaisista IT-kömmähdyksistä (VR:n epäonnistunut >lippu-uudistus...

Sitä se on kun koodaus ulkoistetaan Intiaan.. kaikki pitää saada aina niin halvalla.. mistä tulee mieleen Tankki täyteen..


Ei mene ihan noinkaan, kyllä kokonaisuus on moniuloitteisempi, kuin sinun letkautuksesi.
Oho hoh ! 1.7.2012 23:12

Anonyymi
Lama tulee ja kylmentää juppejen poreammeet. Toivoin erityisesti mainosalan väelle nopeita potkuja. Mainosala on pahin asia mitä on olemassa.


Älä viitsi, jos hyvällä mainoksella saadaan kauppaa, niin en syyttäisi mainosmiestä.

Mutta kyllä ilmaisilla softilla ja netillä pystytään tekemään ihan hyvää mainostusta ilman kuluja - ite olen ekonomi, ja voin sanoa, että palkkani ei kuulu olla viimeksi tienatun 2800 ?/kk, vaan se kiinalainen taso 400 ?/kk. En toki ole mainosalalla, vaan taloushallinnossa.

Tämä taso sopii minulle varsin hyvin, kunhan virkamieskuntakin ottaa kölin ali uitettuaan vastaavan palkkatason vastaansa. Tätä ennen toki virkamieskunta on puolitettava.
Lyökää luvut pöytään 1.7.2012 23:16

Anonyymi
No niin! Mistäs "kovat" työt löytyvät potkituille noksulaisille kun tämä Suomen johtotähti konttaa katuojassa jo?

Ei muuta kuin te-toimistoon kurssikatalogia selaamaan, ei päätä ole silitelty ennekään muilla aloilla kun ovi käy porukalle.

Suomessa ne yritykset jotka saivat ulkomailta busineksensa päätulot herkuttelivat kovilla tuloilla ja optioilla, ne ajat ovat nyt ohitse.
Ei koske suomea 2.8.2012 23:12
Sivut:1 ... 23 24 25
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Haluatko yrittäjäksi?