Kirjaudu ▼
 

"Kriisi on aina myös mahdollisuus"

Heini Karjanmaa
"Kriisi on aina myös mahdollisuus"
Irtisanomisten keskellä voi olla helppo tuhahdella kliseelle, mutta rekrytointikonsulttien mukaan lausahduksessa on perää. Mutta mitä uuteen tilanteeseen joutuneen kannattaisi tehdä ja mitä jättää tekemättä?
Erika Keppola
16.6.2012 06:02
108

Työ- ja elinkeinoministeri Jyri Häkämies (kok.) on Nokian rysäyksen jälkeen esiintynyt julkisuudessa varsin toiveikkaana. Yhden aikakauden lopusta voi Häkämiehen mukaan seurata myös paljon uutta hyvää.

Vaikka työpaikan mukana menettää tulojen lisäksi työyhteisön ja usein myös palan identiteettiään, menetys kannattaa kääntää voitoksi hakemalla uutta suuntaa, rekrytoinnin ammattilaiset neuvovat.

04:02Osake
-4,32 %
2,788
-0,13

– Yksilölle irtisanominen on aina vähän shokki ja murroskohta, mutta toisaalta siinä pystyy miettimään vähän uudella tavalla, mitä haluaa tehdä, sanoo Juha Vaara henkilöstöyritys MPS:stä.

Rekrytoinnin osaamisjohtaja Vaaran mukaan uutta urapolkua hahmotellessa on ensimmäiseksi päätettävä, haluaako tehdä jotakin samantyyppistä kuin aiemmin. Jos ei, voi osaamistaan lähteä laajentamaan toiseen suuntaan tai lähteä tekemään jotain ihan uutta. Vaaran mukaan uutta suuntaa hakiessa ei kannata keskittyä ainoastaan siihen, mitä on aiemmin tehnyt.

– Ne työllistyvät parhaiten, joilla on monipuolista osaamista ja jotka ovat valmiita myös valmiita laajentamaan omaa osaamistaan. Myös erityyppisiin tehtäviin kannattaa olla valmis.

Työhistoriaa tarkastellessa onkin Vaaran mielestä hyvä miettiä tietotaitojaan laajasti.

– On hyvä pohtia myös sellaista läheltä liippaavaa osaamista. Jos esimerkiksi ymmärtää jotain teknistä ratkaisua, voi se osaaminen olla siirrettävissä toiselle alueelle omaksumalla jotakin uutta.

Vaara kannustaa myös opiskelemaan, jos uutta työtä ei vanhalla tietotaidolla tunnu löytyvän. Myös muuttovalmius kasvattaa aina työnsaantimahdollisuuksia. 

– Vaikkapa Saloa ajatellen on aika selvää, ettei sille alueelle synny lyhyessä ajassa vastaavaa määrää ict-alan työpaikkoja kuin sieltä nyt menetetään, Vaara sanoo.

Avaa
osaamisesi

Uutta työtä etsiessä merkitystä on kuitenkin myös sillä, millaiseen tahtiin on aiemmin tottunut.

– Esimerkiksi pitkään hyvinkin turbulenssilla matkapuhelinalalla toimineet ovat lähteneet hakemaan muilta toimialoilta turvallisempaa ympäristöä, kertoo sopeuttamispalveluiden johtaja Jenni Kankkunen henkilöstöyritys Baronassa saaduista kokemuksista.

Vaaran mukaan pitkään suuressa yrityksessä olleiden on usein vaikea kertoa omasta osaamisestaan sillä tavalla, että mahdolliset työnantajat ymmärtäisivät sen.

– Keskeisintä on tehdä oma osaaminen ymmärrettäväksi avaamalla se selvällä suomen kielellä, Vaara painottaa.

Vaaran ja Kankkusen mukaan aiemmat työpaikat näkyvät osaamisen lisäksi siinä, miten ihminen on tottunut toimimaan.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Uskon työnantajien suhtautuvan hyvin positiivisesti esimerkiksi juuri nokialaisiin, mutta toisaalta he voivat myös olla vähän skeptisiä sen suhteen, miten Nokian kaltaisessa suuryrityksessä olleet sopeutuvat uudenlaiseen organisaatioon, Vaara sanoo. 

Kankkusen mukaan suuret heilahdukset liittyvät usein juuri isoihin yrityksiin. Uusia kortteja voi lähteä kääntämään siirtymällä pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

Nokian it-osaajille
löytynee kysyntää

Entäpä Jyri Häkämiehen usko siihen, että nokialaisten vapautuminen työmarkkinoille luo vielä uusia innovaatioita?

Kumpikin rekrytoinnin ammattilainen uskoo etenkin voimakkaasti kasvavissa pk-yrityksissä löytyy kysyntää Nokian insinöörien osaamiselle. Vaaran mukaan Nokiassa on myös kannustettu omalla ohjelmalla yrittäjyyteen.

– Kyllähän tällainen yrittäjyysmyönteisyys on Nokiassa noussut esille, sanoo myös Kankkunen.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n toimitusjohtaja Rasmus Roiha on hyvin optimistinen nokialaisten annista ohjelmistokehitysalalle.

– Myös koko ohjelmistokehitysala kasvaa kovaa vauhtia. Viime vuonna kasvumme oli yhdeksän prosenttia, mikä tarkoittaa sitä, että tällä alalla palkataan jatkuvasti uutta väkeä, Roiha kertoo.

Itse ympäristöteknologiayrittäjänä toimiva Roiha uskoo vakaasti siihen, että etenkin tällä alalla tullaan vielä innovoimaan uusia mobiilisovelluksia.

Yrityspalveluiden lisäksi Roiha näkee nokialaisilla insinööreillä ja ohjelmistokehittäjillä olevan mahdollisuuksia myös kuluttajabisneksessä.

– Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä on selvässä nousussa Googlen vastaavien ekosysteemien rinnalla.

Vaikka Symbian-käyttöjärjestelmää ei voitane enää juuri hyödyntää, ei kehitystyö ole mennyt hukkaan, Roiha muistuttaa.

– Se merkitsee vain sitä, että ryhdytään tekemään toisella kielellä. Jos oppii ajamaan polkupyörää, oppii ajamaan myös moottoripyörää.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (108)


Anonyymi
"Kriisi on aina myös mahdollisuus"


Espanjan ja Kreikan nuorisolla on siis edessä lupaava tulevaisuus!
Rane 16.6.2012 9:35

Anonyymi
Sitä toista mahdollisuutta suomi ei enään saa.
Kiviä myymälläkö?
0.25? tonni, granitista. Kyllä nyt lähtee suomi nousuun.
maailman suurin uima 16.6.2012 9:43

Anonyymi
Hyvä on Häkämiehen puhua kun itse toimii alalla jolla poispotkituksi tulemisen riskiä ei ole: poliittisessa puolueessa joka edustaa sitä nimenomaista ideologiaa joka on potkujen takana!
Tomppa 1 16.6.2012 10:04

Anonyymi
Kliseinen apu laulanta on alkanut nokialaisille. Kaikkea ei kannata kuitenkaan uskoa, vaan luottaa omaan arvostelukykyynsä. On nimittäin vaara joutua loputtomaan hyysäysputkeen, mikä sekin on maan tapa, joka kuitenkaan ei tuota mitään eikä sillä elä.
ex velkavanki 16.6.2012 10:07

Anonyymi
Suu säkkiä myöten, opetti mummoni. Nokia on aiemminkin tukenut irtisanottuja reiluilla eropaketeilla, joten ei liene hätäpäivää. Monissa muissa firmoissa irtisanottu jää hetkeksi tyhjän päälle. Fiksu on funtsinut asuntolainansa niin, että selviää niistä myös työttömänä ollessaan. Liian ahneet suhteessa varoihinsa sitten menettävät talonsa. Elämää, ei sen enempää.

Irtisanominen pakottaa muutokseen, mutta positiivisesti elämään suhtautuva ihminen kykenee näkemään siinä oven johonkin uuteen ja virkistävään. Tuskin kukaan nokialainen rehellisesti ajatellen on kuvitellut työnsä säilyttävänsä... Siihen malliin puljua on alas ajettu viime vuodet. Voi olla vaan tyytyväinen, jos on kyennyt pysymään rajun muutoksen kelkassa 10+ vuotta.
Max 16.6.2012 10:07

Anonyymi
Ole positiivinen
mene kaljalle 16.6.2012 10:10

Anonyymi
Sitä toista mahdollisuutta suomi ei enään saa.
Kiviä myymälläkö?
0.25? tonni, granitista. Kyllä nyt lähtee suomi nousuun.


Obelixin louhos?!

Heh, sehän Suomi on aina ollut, gallialainen kylä. Otetaan Koskenkorvaa ja tapellaan.
Idefix 16.6.2012 10:19

Anonyymi
Kyllä kursseja ja ikuista harjoittelua riittää 9? päiväkorvauksella

Varmasti niille jotka eivät koulussa oppineet kuinka töihin oikeasti pääsee.Maksan sinunkin 9 euroa + työkkärikorvaukset nyt ja jatkossa.


Ruvetaan mollaamaan vaikka toinen yrittää auttaa.
Realismia peliin.Tuskinpa kaikki Salon ja Oulun nokialaiset pääsevät koulutustaan ja työkokemustaan vastaavaan hommaan täydellä palkalla.
alkuperäisasukas 16.6.2012 10:21

Anonyymi
Kaikki varmaan totta,mutta milloin yritetään tehdä jotain toimenpiteitä ikäsyrjinnälle yhteiskunnan taholta. Paljon puhutaan työurien pidentämisestä ja osatyökykyisten pitämisestä työelämässä. Mutta toisaalla irtisanotaan työntekijöitä tuotannollistaloudellisista syistä ja heidän hakiessaan uutta työpaikkaa työnsaanti estyy ikäsyrjinnän takia. Se varmasti masentaa hyvän työnhakijan. Ei auta ensiapu potkut saadessa,hyvä lopputulos vaatii seurantaa ja tarvittavia toimenpiteitä.
Läheltä seurannut 16.6.2012 10:22

Anonyymi
Kataiselle voisi antaa myös uuden mahdollisuuden.
Ajattelija 16.6.2012 10:30
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Suunnitteletko asuntolainan ottamista?