Kirjaudu ▼
 

PAM: Ajokortittomat ajoivat busseja Helsingissä

Lehtikuva
PAM: Ajokortittomat ajoivat busseja Helsingissä
Ariel Palvelut -siivousyrityksen bussivarikkosiivoojat kertovat joutuneensa ajamaan linja-autoja ilman siihen oikeuttavaa ajokorttia, kertoo ammattiliitto PAM:in lehti.
Taloussanomat
15.6.2012 13:41
36

Pääkaupunkiseudulla liikennöivä Nobina Finland on sopinut Ariel Palveluiden kanssa siivous- ja huoltotöistä. Näistä osa vaatii ajamista, joka tapahtuu yleensä varikkoalueen sisällä.

Teknisen johtajan Juha Ketolan mukaan osa autoista ajetaan myös eri puolilta pääkaupunkiseutua sijaitsevilta etävarikoilta huollettaviksi. Nobinalla on tiedossa, keillä kortit ovat, ja välillä varikoilla tehdään tarkistuksia. Ketolan mukaan keinot valvoa ovat silti rajallisia.

Työntekijöiden ajokorttien tarkistaminen on Ariel Palveluiden tehtävä. Pam-lehden haastattelema työntekijä, jolla on vain henkilöauton ajamiseen oikeuttava B-ajokortti, kolhi ajaessaan linja-autoa ja työnantaja peri siitä korvauksia.

Korvaus kuitenkin palautettiin pari viikkoa sitten sen jälkeen, kun työntekijän haastattelu julkaistiin Pam-lehdessä. Toinen työntekijä kertoo seuranneensa yöllä epävakaata ajoa, kun ajokortiton työntekijä kuljetti bussia varikkoalueen ulkopuolella.

Ariel Palveluiden toimitusjohtaja Anneli Johansson ei sähköpostihaastattelussa myönnä kuulleensa, että työnjohtaja olisi evästänyt ajokortittomia työntekijöitä kuljettamaan busseja.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi viime vuonna srilankalaisen työntekijän sakkoihin bussin oikeudetta kuljettamisesta. Johansson oli todistajana tapauksessa, missä Ariel Palveluiden työnjohtaja sai lievän sakkorangaistuksen. Työntekijä kertoi oikeudelle, että hänen oli käsketty siirtää bussia.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (36)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kyllä ainakin niinkauan kuin minä tiedän on tavallisella C-kortilla saanut siirtää bussia jossa eiole matkustajia. Vai onko säännöt muka muuttuneet? Hamekortilla ei bussin rattiin tietenkään ole asiaa....
joojoo 15.6.2012 13:50

Anonyymi
Eihän niitä kortilla ajeta juu. Siltä se näyttää tuolla liikenteessäkin kun iloisesti ajetaan risteykset ja suojatiet surutta tukkoon. Toisaalta ymmärrän kuljettajien turhautumisen kun katsoo autoilijoiden toilailuja 8t päivässä, kyllä siinä kasvaa sarvet päähän vähemmästäkin. Tähän päälle vielä matkustajien avautumiset millon mistäkin.
hyvää kesää 15.6.2012 13:50

Anonyymi
Hui! Olen shokkitilassa.
Nimetön 15.6.2012 13:51

Anonyymi
Ajoivat varikkoalueen sisällä. Eli siirsivät autoa suljetulla alueella.

Raflaava otsikko. Klikkien kalastelua.
järki käteen nyt 15.6.2012 13:52

Anonyymi
No jaa, kello 14.05 tarvitaankin paljon busseja liikenteeseen. Tuolloin Mokialta tulee joku viikonlopun ja kesäjuhlat pilaava ilmoitus vaikkapa paikkakunta kohtaisista irtisanomista, jonka ansiosta tuhatmäärin väkeä lähtee (tunnilla) pidennetylle viikonloppuvapaalle
Nimetön 15.6.2012 13:54

Anonyymi
13:54-aikaleimalla merkitty kommentti on jätetty aiemmin kuin 13:50-leimalla varustetut.

Talsan oma aikageneraattori järjestelee kommentteja

(piti tämänkin nähdä. mitä seuraavaksi)
Welcome to the Times 15.6.2012 13:55

Anonyymi
No joo, henkilöautoja ajavilla taas ei uskoisi olevan kortti kuin joka kolmannella.
Ajokortin saa kuka v 15.6.2012 13:55

Anonyymi
Sdp ja Vasemmisto ovat vieneet jo lähes lakko-oikeudenkin ammattiydistyksiltä.

Enenen vanhaan mentiin lakkoon, nyt liittojen pomot ihmettelevtä lehtien palstoilla, kuinka on mahdollista...
Liittojen pomojen pa 15.6.2012 14:00

Anonyymi
Kyllä ainakin niinkauan kuin minä tiedän on tavallisella C-kortilla saanut siirtää bussia jossa eiole matkustajia. Vai onko säännöt muka muuttuneet? Hamekortilla ei bussin rattiin tietenkään ole asiaa....


On muuttunut. Uuden ajokorttilain myötä tuo oikeus poistui. Samalla poistui oikeus tilapäisesti siirtää tai koeajaa ilman kuormaa olevaa CE-luokan yhdistelmää C-kortilla.

Tämä on näitä EU-juttuja. Eli auton siivojalla ja renkaan vaihtajalla on jatkossa oltava D- tai CE-kortti.
Nimetön 15.6.2012 14:04

Anonyymi
Eläköön vapaa kilpailutus.
Töihin on pakko ottaa henkilöitä, joilla ei ole edellytyksiä hoitaa hommiaan lain vaatimusten mukaisesti jokaisessa tilanteessa.
Sitten kun sattuu vahinko, niin vähennetään liksasta.


Olisikohan poliisin aika puuttua asiaan?
Lakien noudattamisen 15.6.2012 14:07
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?