Tällaista tulosta kohuyhtiö Directa teki viime vuosina
Yritystietopalvelua yrityksille tarjoava Directa kuuluu Da Online -konserniin, joka työllistää omien verkkosivujensa mukaan 70 henkeä Suomessa ja Virossa. Directan ja Da Onlinen viimeisistä kaupparekisteriin toimittamista tilinpäätöksistä käy ilmi, miten kannattaa liiketoimintaa yritystietopalveluiden tarjoaminen on.
Directan viimeinen kaupparekisteriin toimittama tilinpäätös on vuodelta 2009. Yhtiön liikevaihto oli tuolloin noin 7,6 miljoonaa euroa ja tilikauden tulos noin 1,2 miljoonaa euroa. Directan toiminta oli kasvanut lähes 24 prosenttia vuodesta 2008, jolloin yhtiön liikevaihto oli 6,1 miljoonaa euroa.
Tuloksen kehitys ei seurannut liikevaihdon kasvua. Directan tilikauden tulos oli noin 2,1 miljoonaa euroa vuonna 2008.
Directan oikeustaistelu näkyi jo 2009 tilinpäätöksestä. Tuolloin yhtiön tilinpäätökseen kirjattiin "300 000 euron suuruinen vauraus vuoden 2010 aikana todennäköisesti realisoituvien asianajopalkkioiden varalta".
Kaupparekisteristä ei löydy Directan tilinpäätöksiä vuosilta 2010 tai 2011.
Emoyhtiön tulos
laskussa
Da Onlinen tuorein tilinpäätös on vuodelta 2010. Directan emoyhtiön liikevaihto oli tuolloin hieman yli 600 000 euroa, kasvua edellisvuodesta oli sata prosenttia.
Vuonna 2008 Da Onlinen liikevaihto oli 200 000 euroa. Tuolloin emoyhtiö teki liikevoitto 190 000 euroa. Seuraavana vuonna liikevoitto painui 10 000 euroa tappiolliseksi, ja vuonna 2010 Da Online teki tappiota 120 000 euroa.
Emoyhtiön tilikauden tulos on pysynyt voitollisena, mutta lasku on ollut suurta. Vuonna 2008 Da Onlinen tilikauden tulos oli noin 2,5 miljoonaa euroa, vuonna 2009 miljoona euroa ja toissa vuonna 65 000 euroa.
Kaupparekisteristä ei löydy Da Onlinen viime vuoden tilinpäätöstä.
Vuosien
kohu
Viime vuodet ovat olleet tukalia Directalle. Kohu yhtiön ympärillä alkoi kesäkuussa 2008.
Yhtiön mukaan lähes 6000 yritystä jätti Directan laskut maksamatta vuosina 2008 - 2010. Directa aloitti lokakuussa 2010 maksamattomien laskujen perinnän oikeusteitse.
Directa kuitenkin hävisi oikeuskamppailut yrittäjien kanssa. Tänään puolestaan Directan toimitusjohtaja Ville Komppa sai vankeusrangaistuksen Helsingin käräjäoikeudessa.
Käräjäoikeuden mukaan Directan asiakkaille annettiin harhaanjohtavaa ja puutteellista tietoa maksullisen hakuosuman muodostumisesta ja laskutuksen perusteista internet-palvelun osalta.













