Kirjaudu ▼
 

Kerro tämä tänään – ja muusta vaikene

Heini Karjanmaa
Kerro tämä tänään – ja muusta vaikene
Vastavalmistuneelle pidetään tänään puhe toisensa perään. Niissä kannattaisi kertoa, kuinka tärkeää on kouluttautua ja olla pitkäjännitteinen. Tietyistä asioista ei kuitenkaan kannata nuorille puhua mitään, asiantuntijat opastavat.
Outi Kokko
2.6.2012 06:01
121

Monet koulut päättyvät tänään. Peruskoulun päättää 61 000 nuorta, ylioppilaslakin saa 30 300 ja ammattiin valmistuu 69 900 opiskelijaa. Mitä koulunsa päättäneelle olisi hyvä sanoa?

Filosofian professori Timo Airaksinen Helsingin yliopistosta kehottaisi nuorta miettimään, mitä aikoo olla isona.

– Jokaisella on etsikkoaikansa. Jos sen käyttää hyvin, elämä menee hyvin, jos väärin, on vaikea päästä enää kiinni asioihin, hän sanoo.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Matti Apunen sanoo, että elämä on kestävyyslaji.

– Menestyminen vaatii pitkäjänteisyyttä, ponnistelua ja kärsivällisyyttä, hän sanoo ja toivoo valmistuneilta rakentajahenkeä.

Käy koulut
kunnolla

Professori Marja-Leena Stenström Jyväskylän yliopistosta painottaa, että koulutus kannattaa, vaikka välillä olisi motivaatio- tai muita vaikeuksia.

Hän viittaa Jyväskylän yliopistossa tehtyyn tutkimukseen, jossa seurattiin ammattikoulun, ammattikorkeakoulun ja yliopiston aloittaneita ja niistä valmistuneita. Tuloksena oli, että mitä korkeampi koulutus, sitä paremmin sijoittuu työmarkkinoilla.

– Yliopistosta valmistuneet saavat parempipalkkaisia töitä kuin muut ja heidän työttömyysprosenttinsa on alhaisempi, Stenström sanoo.

Palkkauksessa on kuitenkin alakohtaisia eroja. Ne on hyvä tiedostaa. Airaksinen kehottaa tarkastelemaan päämääriä ja omia kykyjä realistisesti.

– Jokainen ei voi olla kuuluisa iskelmälaulaja tai televisiotähti.

Apunen huomauttaa, että perustukset pitää rakentaa hyvin eli käydä koulut kunnolla ja rakentaa uraa pala palalta.

Stenströmin mukaan numeroilla on väliä. Esimerkiksi peruskoulutodistus viittaa selvästi siihen, miten nuoret menestyvät seuraavassa oppilaitoksessa.

– Monta ällää ylioppilastodistuksessa on hyvä pohja ponnistaa eteenpäin, hän sanoo.

Opettele
itsetuntemusta

Moni etsii nykyisin "omaa juttuaan". Airaksinen suosittelee itsensä opiskelua ja viittaa kreikkalaisen filosofi Herakleitoksen sanoihin: Olen tutkinut itseni.

– Se on hyvä ohje.

Kun tuntee itsensä, on helpompi löytää oma polku. Airaksinen suosittelee, että nuori ei jää haahuilemaan maailman mahdollisuuksiin, vaan kokeilee tarmokkaasti paria vaihtoehtoa.

Hän huomauttaa, että alaa voi vaihtaa myöhemmin. Stenström on samaa mieltä. Hän puhuu positiivisesti koulunsa keskeyttävistä eli niistä, jotka lopettavat yhdet opinnot, mutta suorittavat tutkinnon toisella alalla.

Liian pitkään omaa oksaa ei pidä etsiä. Airaksinen toteaa, että mitä enemmän ikää kertyy, sitä vaikeammaksi eteneminen käy.

– 35-vuotias nuori on jo aika omituinen.

Paras on hyvän
pahin vihollinen

Apusen mielestä omaa juttua kannatta hakea, mutta ei etsiä liian täydellisiä vaihtoehtoja. Hänestä ei pidä kuvitella, että on joku paikka tai ammatti, jossa kaikki on hyvin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Paras on hyvän pahin vihollinen. Kun haetaan liian täydellistä, ei huomata, missä todellinen mahdollisuus on.

Apusen mukaan hyvästä vaihtoehdosta kannattaa lähteä rakentamaan vielä parempaa. Hän arvostelee konsultteja ja viisastelijoita, jotka tarjoavat nopeita ratkaisuja.

– Elämä ei koskaan ole avaimet käteen -rakennelma.

Hedonistinen
egoismi on pahe

Airaksinen kertoo lukeneensa tuhansia ylioppilaiden vastauksia. Hänen mukaansa nuoret ovat ainakin puheissaan herkästi egoistisia ja hedonistisia, vaikka vastauksista kuultaakin vahva vihreä tietoisuus.

– Arvomaailma on syytä laittaa järjestykseen ja ymmärtää, että hedonistinen egoismi on pahe. Yhteisöllisyys ja sosiaalisuus ovat hyveitä.

Valmistuneen tulee Airaksisen mielestä alkaa ottaa vastuuta ja hakea yhteiskunnallista tehtäväänsä. Koska yhteiskunta on kustantanut koulutuksen, hänestä on reilua, että valmistunut antaa panoksensa yhteiskunnalle.

Oli ammatti ja työ mikä tahansa, siitä on Apusen mielestä syytä olla aidosti ylpeä ja pyrkiä tekemään parhaansa. Varsinkaan koulun penkiltä tulleen ei silti pidä kuvitella, että osaa kaiken.

– Kaikki viisaus ei tule kerralla, Apunen huomauttaa.

Älä väitä, että maailma
on kyseistä ihmistä varten

Mitä sitten valmistuneelle ei kannata sanoa?

– Ei kannata väittää, että koulutuksesta ei olisi hyötyä, Stenström sanoo.

Apusen mielestä ei pidä esittää, että maailma on kyseistä ihmistä varten.

– Se voi olla vaarallinen lupaus, joka johtaa pettymykseen.

Hänestä nuorta voi kannustaa kiittämällä yritystä ja ponnistusta. Myös Airaksinen vieroksuu nuoren ainutlaatuisuuden ja erinomaisuuden korostamista.

– Ei pidä sanoa, että nyt sinulla on kaikki polut auki taivaisiin asti ja että voit olla, mitä tahdot. Tai että saat sen, mistä luovut, hän huomauttaa.

Hän ei myöskään korostaisi nuoren oikeuksia ja niiden vaatimista. Nöyryys on parempi asenne.

– Täytyy tunnustaa ja tunnistaa, että maailma on kova paikka, Airaksinen huomauttaa.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (121)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
"Run fools!"
Nimetön 2.6.2012 6:10

Anonyymi
Ainoa luku joka pitää edes jotenkuten paikkansa, on peruskoulun päättävien määrä. Kaikille näille lähes 170 tuhannelle, on valitettavasti tunnustettava, että näitä juttuja kirjoittava ikäluokka on näköjääm täysin kyvytön suorittamaan alkeislaskutoimituksia, saati puhumaan koulutukseen ja opiskeluun liittyvistä asioista.
Nimetön 2.6.2012 6:21

Anonyymi
egoismi on pahe


Nalle varmaankin ajattelee toisin sekä kokkarien kummisedät.
Nimetön 2.6.2012 8:38

Anonyymi
´

EK:n johtaja Apunen tietää:

Kilpailu työpaikoista on maraton-juoksu,
jossa kolme palkitaan
ja muille jäävät vain vaivat.

Viisainta asettautua heti mukavasti katsomoon.
vänrikki S. 2.6.2012 8:43

Anonyymi
Muistakaa se, että 99% ihmisistä on positiivisin mielin liikkeellä ja 1% niitä räkijöitä, jotka yrittävät lannistaa ja saada muut mukaansa pilaamaan kaiken.
Kulje onnellisten pu 2.6.2012 8:51

Anonyymi
Parahin nuori - seuraa myös POLITIIKKAA äläkä pelkästään roiku Naamakirjassa niin pääset jyvälle siitä miten kansaa yritetään kokoajan kus3ttaa.
Buhahhah 2.6.2012 8:55

Anonyymi
Mene aina siitä mistä aita on matalin. Minimoi työhön käyttämäsi aika ja tienaa vain sen verran kuin tarvitset.
Ykkösellä läpi. 2.6.2012 8:57

Anonyymi
Koulutus ei muuten kaikkien kohdalla kannata.
Kaverinikin lähti Helsinkiin opiskelemaan valtio-opin maisteriksi, mutta koska se ei työllistänyt kuin kansanedustajien kahvinkeittäjäksi minimipalkalla, hän ajaa edelleen roskia työkseen.

Kaikki alkavat jo olemaan pilipali-maistereita. On ties mitä kaikkea "luovan alan" maistereita, eikä kaikkia tulla ikinä koskaan tarvitsemaan. JA pitäähän jonkun tehdä ne perustyötkin. Roskakuskinakin tienaa 2200 euroa kuussa bruttona. Ei paha ollenkaan.
Maistereita liukuhih 2.6.2012 8:58

Anonyymi
Suomi on jälkiteollisuuden joutomaa huonon koulutuksen takia.
Totuus tekee kipeää. 2.6.2012 9:05

Anonyymi
Mitä koulutuksella takaa/eteen-ajetaan kapitalistisissa kilpailuun perustuvissa markkinatalous -yhteiskunnissa ? parempiosaisuutta vai kykyä navigoida maailman turhautumien keskellä vai osallistumalla oppia elämään nykyhetkessä ratkaisukeskeisesti vai kunhan vain opiskellaan tietoa tiedosta.
Turhautunut 2.6.2012 9:19
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?