Kirjaudu ▼
 

Tällainen asiakas on pirssikuskin painajainen

Heini Karjanmaa
Tällainen asiakas on pirssikuskin painajainen
Jokainen taksia odotellut tietää, miten mälsää puuhaa jonossa jököttäminen on. Harvempi sen sijaan tulee ajatelleeksi, millaisia röyhkimyksiä kuskit kohtaavat päivittäin. Tiettyjä asiakkaita kukaan suhari ei toivo kyytiinsä.
Erika Keppola
1.6.2012 06:01
149

Taksiyhtiö Savunen & Co:n luotsi Harri Savunen osaa 39,5 vuoden kokemuksella kertoa ammattiautoilijan arjesta ja niistä erikoisemmistakin tapauksista.

– Siis näitä kaikkitietäviä luennoitsijoitahan riittää joka päivälle. Pikkujouluaikaan nekin, jotka käyttävät sen kerran elämässään taksia, jakavat näkemyksiään siitä, miten tämä homma pitäisi järjestää paremmin. Rautatieasemalta on kolmen kilometrin säteellä semmoiset 40 000 ravintolapaikkaa, ja jos on tolpalla vähänkin ruuhkaa, pitäisi ilmeisesti olla 50 000 autoa jonossa.

Jokainen joskus taksijonossa seissyt tietää taksiasiakkaissa olevan öisin myös vettä väkevämpää ottaneita.

– Painajaismainen asiakas on aamuyöstä kyytiin tuleva nousuhumalainen nuori nainen, Taksikuljetus Oy:n kuljettaja Christian Lagerspetz toteaa ykskantaan.

Miksi?

– Autoon oksentamisen todennäköisyysprosentti on silloin aika korkea, mies toteaa lakonisesti.

Perheyritys Helsingin Taksipalvelu Oy:n hallintoa ja koulutuksia hoitava Katri Halminen kertoo, että keski-ikäisiä naisia on toisinaan vaikea palvella.

– Mitä tahansa tekeekin, niin aina menee väärin, itsekin kuskinpukilla istunut Halminen pyörittelee.

Rasittavimpia kuljetettavia ovat Savusen mukaan ehdottomasti ne, joilla on rahaa, mutta ei osoitetta. Silloin vain ajellaan vaikka siihen asti, kunnes asiakkaan päässä alkaa raksuttaa kylliksi, tai on soitettava poliisi paikalle.

Rahattomia asiakkaita tulee jatkuvasti vastaan. Yrittäjä Savunen hörähtää muistaessaan tapauksen markka-ajoilta. Eräänä kesänä Savusella oli parikymppinen kesälomatuurari, jolle mies painotti vahvasti, että aina on otettava asiakkaalta pantti.

Kännykkä, kello, mitä tahansa. Juhannusaattoaamuna kesälomatuuraja oli sitten ottanut asiakkaalta tekohampaat pantiksi.  

Kehyskuntiin
on matkaa

Kaikki kolme ammattilaista painottavat taksialan olevan ennen kaikkea asiakaspalvelua. Harri Savunen on pöyristynyt kuullessaan toimituksen kokemuksista joidenkin kuskien haluttomuudesta ajaa vuorotyöläisiä yöllä kehyskuntiin.

Lagerspetz sen sijaan kertoo tietävänsä, ettei ajatus kauemmas ajamisesta ilman tietoakaan takaisinpäin tulevaa asiakasta lämmitä kaikkia kuljettajia.

– Veikkaan, että jos kuljettaja ei tunne aluetta, voi haluttomuus ajaa kauemmas johtua ihan turvallisuusseikoista, Halminen sanoo.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Semmoinen, joka valitsee taksialan, on todellinen asiakaspalvelija. Kannetaan mummojen kauppakassit kerroksiin, ja ajetaan vaikka Iisalmeen, jos voimapaperia riittää. Sillä ei ole mitään väliä, onko keikka kaksi korttelia vai kaksisataa kilometriä. Mutta kyllähän aamuöisestä lyhyestä ajosta tienaa suhteessa paremmin kuin vaikka keikasta Helsingistä Mäntsälään, Savunen sanoo.

Neljä vuotta taksia ajanut Lagerspetz taas heittää ajavansa vaikka Kittilään, jos asiakas niin haluaa.

Kun on päästävä
saunomaan

Toisinaan ajosta tosiaan tulee hieman pidempikin. Vuosia sitten Savunen poimi kevättalvesta kyytiinsä kaksi pukumiestä, jotka halusivat neljältä maanantaiaamuna ajaa Jyväskylään mökille saunomaan. Kylliksi miesten toiveen järkevyyttä ääneen kyseenalaistettuaan Savunen suostui ajoon, jos miehet hakisivat rahat.

Silloiselta Unioninkadun pankkiautomaatilta miehet sitten nostivat 1 500 markkaa, laittoivat rahat etupenkille ja asettuivat itse mukavasti taakse. Muovikassista miehet kaivoivat kaljapullot esiin.

– Yleensä en anna autossa juoda, mutta kun oli tällainen vähän pidempi reissu, annoin niiden ottaa sitä keppanaa.

Laukaan lähellä takapenkiltä alkoi kuulua epäileviä ääniä.

– Siellä se toinen mietti, että mitä me tässä nyt oikein tehdään. Jonkun ajan päästä se toinen ehdotti takaisin Helsinkiin kääntymistä. 

Savunen valaisi miehille matkaa Helsinkiin olevan aivan yhtä paljon. Miehet päätyivät siihen, että on kuitenkin parempi mennä mökille saunomaan.

– Kaiken ne maksoivat, mutta kyllä minä sitä mietin. Sinne ne jäivät umpihankeen, puvut päällä, vaimot kotona ihmettelemässä ja mukana pelkkä muovikassi.

Lagerspetz painottaa lopuksi, että 99,9 prosenttia taksiasiakkaista on kunnollisia hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Toisinaan kyytiin astuu hyvinkin liikuttavia tapauksia.

– Kuuntelin kerran, miten takapenkillä istuvat kaksi kundia voivottelivat rahojensa loppumista. Mittari läheni pariakymppiä, ja rehellisesti pojat lopulta pyysivät pysäyttämään auton ennen kuin se kaksikymppiä olisi tullut täyteen. Ajoin pojat perille asti, golf-valmentajanakin toimiva Lagerspetz muistelee hymyissä suin.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (149)


Anonyymi
Näitä Savusia sun muita Helsikiläis takseja ei näköjään ajo- ja lepoajoista säädedyt lait hetkauta, kunhan vaan asiakkaalla on rahaa matkaan. Muutoinkin harmittaa ettei medialla kun näiden muutamien herrojen yhteystiedot kun uutisoidaan jotain taksialaan liittyvää!
Jee Jee 1.6.2012 20:57

Anonyymi
en käytä enää kumpaakaan mies kuskia
jotka olivat jutussa kerrottu
no raxi 1.6.2012 21:10

Anonyymi
Kittilään on kiva ajaa.
Hangosta usein sinne 1.6.2012 21:22

Anonyymi
Romanit eivät myöskään ole taksikuskien "miellyttävimmät asiakkaat TOP5"-listalla
kuunnellu juttuja 1.6.2012 21:24

Anonyymi
No laitetaan lapset yksityiskouluihin ja potilaat yksityisiin sairaaloihin. Katsotaan sitten, mitä maksaa. "tehokkaat" yksityiset lääkärifirmat ja vanhustenpalvelut ovatkin ollet otsikoissa.

Ihan tiedoksi: Palvelut eivät synny ilmaiseksi, Suomessa pitää maksaa tystö ns. palkkaa.


Mutta (ei jos, vaan) KUN julkisen puolen verosyöttiläät saavat VUOTUISET palkankorotuksensa, jotka ulosmitataan suoraan yksityisen puolen ja vientiteollisuuden lompakosta, kenelläkään ei ole siitä mitään sanottavaa.
kaupunkilainen 1.6.2012 21:52

Anonyymi
Itselläni on pelkästään positiivisia kokemuksia takseista. Kerran mukanani ei ollut kukkaroa eikä panttia tarvinnut antaa. Enemmän kuski murehti ettei laukkuani oltu ryöstetty aikaisemmin kun itsekin pelästyin tyhjää laukkua. Matkan maksoin samana päivänä kuskilta saaman tilinumeroon, kaunis kiitos luottamuksesta :).
Joskus tarvin kyydin kotiini kaupungin ulkopuolelle isomman tavaran kuljettamiseen. Kaupungista piti hakea kuitenkin vielä fillari kotiin ja kuski sanoi että hyppää kyytiin, ei tarvi maksaa. Hän oli jokatapauksessa menossa kaupunkiin takaisin.
Luokkakaverini sai ilmaisen kyydin 70km edestä ilmaiseksi 10 vuotta sitten talvella paukkupakkasilla eikä pyytänyt maksua edes jälkikäteen tilille.

Hyviä tyyppejä noi taksikuskit =) Tulevat maksussa vastaan tai ei. Asiakaspalvelojoita isolla A.lla.
Tilda 1.6.2012 22:06

Anonyymi
Turha puolustella taksilupien vähäistä määrää. Vapaa kilpailu tollekin alalle niin alkaa homma toimimaan. Ei voi käsittää miten tommonen ala on saanut säilyttää monopolin ja kartellin.


Otappas vaikka pikku reissu Tukholmaan ja tilaa satamaan taksi ja ajele sillä vaikka Arlandan kentälle... Saatat vähän yllättyä! Sielä on "ymmärretty" tämä vapaa kilpailu. Saat maksaa kyydistäsi parhaimmillaan tuhateurosella.
Laikka 1.6.2012 23:17

Anonyymi
Asuin Nackassa 4 vuotta. Brysselissä vuoden, ja matkustelin työkseni 20 vuotta.

Sen voi rehellisesti sanoa, että Suomessa on maailman paras taksi. Ainakin vielä toistaiseksi.


Suomalaisen taksin alkutaksalla ajaa aika monissa Euroopan maissa perille asti.
Antsa 1.6.2012 23:57

Anonyymi
Sun mielestä taksikuskin pitäis siis tuntea jokainen pääkaupunkiseudun osoite heti lonkalta?


Taitaa kuulua jo taksiluvan saamiseen, että pitää tietää osoitteet.
Kalevi 2.6.2012 0:30

Anonyymi
Suomalaisen taksin alkutaksalla ajaa aika monissa Euroopan maissa perille asti.

Aika monissa Euroopan maissa kaikki muukin on halvempaa kuin Suomessa. Etenkin Kreikassa. Ai niin, mutta siellähän ei niin veroja maksella. Vai miten se meni...
Roger More 2.6.2012 1:36
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?