Kirjaudu ▼
 

Facebook sukelsi – perustaja tippui rikkaimpien listalta

REUTERS/Shannon Stapleton
Facebook sukelsi – perustaja tippui rikkaimpien listalta
Yhteisöpalvelun pörssilistautuminen on huonoiten sujunut suuren luokan uusanti vuosikymmeneen, ja se käy kalliiksi myös yhtiön suurimmalle omistajalle.
Taloussanomat–Bloomberg
30.5.2012 17:30
30

Yhteisöpalvelu Facebookin perustaja, suurin omistaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on tippunut uutistoimisto Bloombergin maailman 40 rikkaimman ihmisen listalta yhtiön pörssissä kohtaamien vaikeuksien vuoksi.

Zuckerbergin omaisuus on nyt 800 miljoonaa dollaria eli noin 645 miljoonaa euroa vähäisempi kuin viimeisellä uusimmalle listalle päässeellä, kolumbialaisella pankkimiljardöörillä Luis Carlos Sarmientolla.

Facebook listautui New Yorkin Nasdaq-teknologiapörssiin perjantaina 18. toukokuuta, ja yhtiön osake on sen jälkeen laskenut rankasti.

Osake päätti eilen tiistaina 9,4 prosentin alamäkeen 28,84 dollariin. Yhteensä Facebookin osake on laskenut 38 dollarin antihinnasta jo 24 prosenttia, ja yhtiön pörssilistautuminen on huonoin suuren luokan uusanti Yhdysvalloissa viimeiseen vuosikymmeneen.

Facebookin osakkeen rankka taival on laskenut myös Zuckerbergin omaisuuden määrää merkittävästi. Facebookin ensimmäisen pörssipäivän 38,23 dollarin päätöskurssilla Zuckerbergin omaisuus oli vielä 19,4 miljardia dollaria eli noin 15,6 miljardia euroa.

Vielä viime viikon perjantainakin omaisuus oli 16,2 miljardin dollarin eli noin 13 miljardin euron suuruinen. Eilisellä päätöskurssilla Zuckerbergin omaisuus oli enää 14,7 miljardia dollaria eli noin 11,8 miljardia euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Zuckerbergin omaisuudesta leikkaantui siis eilen yhdessä pörssipäivässä puolitoista miljardia dollaria eli yli 1,2 miljardia euroa. Yhdysvalloissa ei käyty maanantaina pörssikauppaa kaatuneiden muistopäivän vuoksi, ja viikonloppuna pörssit olivat normaaliin tapaansa kiinni.

Facebookin listautumisen jälkeisillä ensimmäisellä puolellatoista pörssiviikolla Zuckerbergin omaisuudesta on sulanut jo 4,7 miljardia dollaria eli noin 3,9 miljardia euroa.

– [Facebookin huono pörssimenestys] näyttää olevan selkeä merkki siitä, että osakkeita laskettiin liikkeelle yksinkertaisesti liian paljon, niiden antihinta määritettiin liian korkeaksi ja useilla osakkeita ostaneilla ihmisillä ei ollut mitään aikomustakaan pitää niitä hallussaan pidempään, BMO Harris Private Bankin pääsijoitusjohtaja Jack Ablin kommentoi Bloombergille.

Tänään Facebookin osake avasi Nasdaqissa hienoiseen ylämäkeen eilisen roiman laskun jälkeen. Noin kello 17 eli puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen osake oli 1,3 prosentin ylämäessä 29,22 dollarissa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (30)

Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hauska miten tänään uutisoitiin että FB voisi ostaa Nokian, vaikka todellisuudessa FB:n reaaliarvo on ehkä 1% Nokian vastaavasta.
tiedänkaiken 30.5.2012 19:29

Anonyymi
Sukellus on vasta alussa. Oikea kurssi lienee muutama dollari osakkeelta.....jos sitäkään.

Ja se on ihan oikein tuulitukille, jotka kuvittelivat rikastuvansa huuhaalla.
paras ilo on vahingo 30.5.2012 20:24

Anonyymi
"Yhteisöpalvelun pörssilistautuminen on huonoiten sujunut suuren luokan uusanti vuosikymmeneen, ja se käy kalliiksi myös yhtiön suurimmalle omistajalle."

Ei välttämättä näin, Zuckerbergin onnistui myydä osakkeita 38 dollarilla kappale eli korkeammalla kuin niiden arvo. Zuckerbergin omaisuuden laskettu arvo laskee koska se lasketaan hänen yhä omistamiensa facebookin osakkeiden perusteella. Osakkeiden myynnistä hän teki kuitenkin voittoa.
Henrietta 30.5.2012 20:38

Anonyymi
"Yhteisöpalvelun pörssilistautuminen on huonoiten sujunut suuren luokan uusanti vuosikymmeneen, ja se käy kalliiksi myös yhtiön suurimmalle omistajalle."

Ei välttämättä näin, Zuckerbergin onnistui myydä osakkeita 38 dollarilla kappale eli korkeammalla kuin niiden arvo. Zuckerbergin omaisuuden laskettu arvo laskee koska se lasketaan hänen yhä omistamiensa facebookin osakkeiden perusteella. Osakkeiden myynnistä hän teki kuitenkin voittoa.

Ja kusettamalla muita uunoja.
urpoja riittää 30.5.2012 21:08

Anonyymi
No olipahan ainakin vähän aikaa rikas.
Jenni 30.5.2012 21:12

Anonyymi
Kyllä jätkä on ny köyhä! Vain 11.8 miljardia egee...


Joo... pitäskö sille tarjota nakkisämpylään ?
Ettei vaan raukka näänny nälkään.
What did Zuckerberg 30.5.2012 21:35

Anonyymi
"hahaa, mä en koskis naaman osakkeeseen vaikka olis mikä.. tyhjästä voi kyllä maksaa typerä mutta minä en ole vielä tajunnut mitä järkeä on ostaa "kamupalstan" osaketta! ja muuten 5? on mun ylin rajahinta naamayhtiön osakkeelle! eli vielä saapi sukkapoju köyhtyä paaljon paaljon et mää sitä rupeen tankkaamaan! :)
ja muuten,jos se kirjottaminen sine rupeaa maksaman niin silloin tulee äffästä heikoin lenkki ja sille sanotaan hyvästi! :P"

Sanoo virtuaaliosakenikkari..
Nimetön 30.5.2012 21:46

Anonyymi
Niin. Mikäs onkaan listautumisen perimmäinen tarkoitus? Vai reissata rahhoo bisnetin laajentamista/kasvettamista varten.. Siinä onnistuttiin, erittäin hyvin ja vieläpä kontrolli säilyttäen. FB veti tästä 16 MilJaardia kassaan (jolla joo, voi ostaa nokian käteisellä jos mielii mobiilimarkkinoille) mutta kärsijöinä oli lähinnä yli-innokkaat tuulipuvut ja pankkiirit jotka ajatteli että tullip:t olis ollu vielä innokkaampia. Yks parhaista listautumisista ja hinnottelusta (firman ja pitkäaikaisten omistajien kannalta) tekki -ja muiden osakkeiden historiassa. Aika luonnollisestikkin näyttää riittääkö firmalla kykyä executata ja monetisoida miljardin ihmisen asiakaskunta..
Laeswoo 30.5.2012 22:00

Anonyymi
haha aivan sama mikä pörssikurssin arvo on. Et ole sen rikkaampi tai köyhempi ennenkuin myyt jotain. Tämän kannattaa muistaa myös meistä jokainen...
virtuaalirahaa 31.5.2012 0:52

Anonyymi
Ipo-Ilpo 1.6.2012 12:43
Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä