Kirjaudu ▼
 

Facebook sukelsi – perustaja tippui rikkaimpien listalta

REUTERS/Shannon Stapleton
Facebook sukelsi – perustaja tippui rikkaimpien listalta
Yhteisöpalvelun pörssilistautuminen on huonoiten sujunut suuren luokan uusanti vuosikymmeneen, ja se käy kalliiksi myös yhtiön suurimmalle omistajalle.
Taloussanomat–Bloomberg
30.5.2012 17:30
30

Yhteisöpalvelu Facebookin perustaja, suurin omistaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on tippunut uutistoimisto Bloombergin maailman 40 rikkaimman ihmisen listalta yhtiön pörssissä kohtaamien vaikeuksien vuoksi.

Zuckerbergin omaisuus on nyt 800 miljoonaa dollaria eli noin 645 miljoonaa euroa vähäisempi kuin viimeisellä uusimmalle listalle päässeellä, kolumbialaisella pankkimiljardöörillä Luis Carlos Sarmientolla.

Facebook listautui New Yorkin Nasdaq-teknologiapörssiin perjantaina 18. toukokuuta, ja yhtiön osake on sen jälkeen laskenut rankasti.

Osake päätti eilen tiistaina 9,4 prosentin alamäkeen 28,84 dollariin. Yhteensä Facebookin osake on laskenut 38 dollarin antihinnasta jo 24 prosenttia, ja yhtiön pörssilistautuminen on huonoin suuren luokan uusanti Yhdysvalloissa viimeiseen vuosikymmeneen.

Facebookin osakkeen rankka taival on laskenut myös Zuckerbergin omaisuuden määrää merkittävästi. Facebookin ensimmäisen pörssipäivän 38,23 dollarin päätöskurssilla Zuckerbergin omaisuus oli vielä 19,4 miljardia dollaria eli noin 15,6 miljardia euroa.

Vielä viime viikon perjantainakin omaisuus oli 16,2 miljardin dollarin eli noin 13 miljardin euron suuruinen. Eilisellä päätöskurssilla Zuckerbergin omaisuus oli enää 14,7 miljardia dollaria eli noin 11,8 miljardia euroa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Zuckerbergin omaisuudesta leikkaantui siis eilen yhdessä pörssipäivässä puolitoista miljardia dollaria eli yli 1,2 miljardia euroa. Yhdysvalloissa ei käyty maanantaina pörssikauppaa kaatuneiden muistopäivän vuoksi, ja viikonloppuna pörssit olivat normaaliin tapaansa kiinni.

Facebookin listautumisen jälkeisillä ensimmäisellä puolellatoista pörssiviikolla Zuckerbergin omaisuudesta on sulanut jo 4,7 miljardia dollaria eli noin 3,9 miljardia euroa.

– [Facebookin huono pörssimenestys] näyttää olevan selkeä merkki siitä, että osakkeita laskettiin liikkeelle yksinkertaisesti liian paljon, niiden antihinta määritettiin liian korkeaksi ja useilla osakkeita ostaneilla ihmisillä ei ollut mitään aikomustakaan pitää niitä hallussaan pidempään, BMO Harris Private Bankin pääsijoitusjohtaja Jack Ablin kommentoi Bloombergille.

Tänään Facebookin osake avasi Nasdaqissa hienoiseen ylämäkeen eilisen roiman laskun jälkeen. Noin kello 17 eli puolen tunnin kaupankäynnin jälkeen osake oli 1,3 prosentin ylämäessä 29,22 dollarissa.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (30)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Oliko tässä koko maailman huonoin ja epäselvin hankalasti luettava artikkeli mitä koskaan on tehty?

Ehkäpä tuon dollari-euro sekoilu listan sijaan olisi voinut vaikka piirtää ihan graafin tuosta hommasta niin siitä ymmärtäisikin jotain?
Nimetön 30.5.2012 17:43

Anonyymi
Sukellus on vasta alussa. Oikea kurssi lienee muutama dollari osakkeelta.....jos sitäkään.
Nimetön 30.5.2012 17:44

Anonyymi
Suurin häviäjä tässä naamakirjan pörssiinmenossa on taas vanha tuttu tasamaantallaaja tuulipuku,jolle Bernie Madoff tyylinen pankkiherra oli suositellut odakkeen ostoa.
Mitä suurempi valhe,sen helpompaa on tuulipuvun höynäyttäminen.
Tuulipuku apinaa koi 30.5.2012 17:45

Anonyymi
Ei ne sitte kohta enää pystykkään ostamaan nokiaa...
Nokia ostos olisi voitu tehdä näppärästi osakevaihdolla.
Yhdellä fb osakkeella 10 noksua.
Nimetön 30.5.2012 17:49

Anonyymi
SUOMI TUULIPUVUT NYT ÄKKIÄ VIVUTTAMAAN FACEBOOKKIIN.
NOUSUA PUKKAA 30.5.2012 17:55

Anonyymi
hahaa, mä en koskis naaman osakkeeseen vaikka olis mikä.. tyhjästä voi kyllä maksaa typerä mutta minä en ole vielä tajunnut mitä järkeä on ostaa "kamupalstan" osaketta! ja muuten 5? on mun ylin rajahinta naamayhtiön osakkeelle! eli vielä saapi sukkapoju köyhtyä paaljon paaljon et mää sitä rupeen tankkaamaan! :)
ja muuten,jos se kirjottaminen sine rupeaa maksaman niin silloin tulee äffästä heikoin lenkki ja sille sanotaan hyvästi! :P
hyvät hyssykät 30.5.2012 18:07

Anonyymi
Naamakirjaa suurempi kupla on Mokian osakkeessa. Naamakirja tekee sentään voittoa...
Kupletti 30.5.2012 18:09

Anonyymi
Mitä? Vaikka Zuckerbergille jäisi vain 100 miljoonaa, sekin on liikaa. Ihan järjetön juttu. Kaverin imginäärisestä omaisuudesta suli miljardi-pari...

Karmein vedätys sitten vuosien 1998-99.
Uskomatonta sumutust 30.5.2012 18:16

Anonyymi
Kyllä jätkä on ny köyhä! Vain 11.8 miljardia egee...
VeskuR 30.5.2012 18:18

Anonyymi
Jos annin järjestelijätaho on esittänyt huomattavasti alempaa listautumishintaa mutta M.Z. kumppaneineen on vaan pitänyt päänsä niin silloinhan se on "oma" moka.
Jos taas listautumishinta ja myyntiin laitettu osakemäärä järjestelyistä vastanneiden pankkiiriliikkeiden suositusten mukainen, niin silloin voi kyllä syyttää "ammattilaisia".
Joka tapauksessa ei voi kuin ihmetellä typeryyttä (=lyhytnäköistä ahneutta), jolla vanhat omistajat sössivät omat tulevaisuuden mahdollisuutensa...
Ei Facebookia netiss 30.5.2012 18:18
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä