Miksi Suomessa ei osata soittaa puhelimella?

Kännykkäkulttuuri on ryöstäytynyt käsistä Suomessa, sanoo tyylikouluttaja Elisa Koivumaa. Tilanne on villiintynyt, koska ihmiset eivät osaa laittaa kännykkäänsä nykyään pois, Koivumaa kertoo.

Samoilla linjoilla ovat myös muut Taloussanomien haastattelemat tapakouluttajat. Hyvistä tavoista luennoiva Anja-Kristina Wind sanoo, että kännykät ovat tehneet viestintäetiketistä aiempaa höllemmän.

Esimerkiksi perinteisen kello yhdeksän -säännön noudattaminen on muuttunut leväperäisemmäksi, sanoo työpsykologi ja tapakouluttaja Katriina Perkka-Jortikka. Vanha etiketti ei päde, ja ihmisille saatetaan soittaa aamulla ennen yhdeksää ja illalla yhdeksän jälkeen.

Elisa Koivumaan määritelmän mukaan etiketti tarkoittaa toisen ihmisen huomioon ottamista. Huomioon ottaminen koskee myös kännykänkäyttöä, hän muistuttaa.

Tapakouluttaja Kaarina Suonperä antaa rankimman tuomion nykypäivän kännykkäkulttuurista.

– Olemme valmiina 24 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa. Meistä on tullut hysteerisiä. Jos tulee tekstiviesti tai sähköposti, vastaamme hullun lailla, Suonperä ruotii.

– Elämä on tarpeeksi hektistä muutenkin. Tavallaan teemme itsellemme ja perheellemme väkivaltaa. Oli pyhä tai arki, olemme toinen käsi kännykällä, toinen läppärillä ja toivomme, että jospa tulisi viesti.

”Villi
länsi"

Kaikki eivät viestien tuloa kaipaa. Katriina Perkka-Jortikka kertoo tarinan keskitason johtajasta, jota johtajan alainen häiritsi. Alaisella oli tapana lähettää tekstiviestejä, kun hän oli viihteellä.

Pomo ei kuitenkaan pitänyt kännykkäänsä päällä vapaa-aikana. Kun hän aamuisin avasi kännykkänsä alaisensa bileillan jälkeen, puhelimeen tuli useita tekstiviestejä.

Tilanne rauhoittui, kun työntekijä sai kuulla, että hänen pomollaan ei olekaan työpuhelin auki kotona.

– Siitä menee terä pois, jos ei saa heti vaikutusta, Perkka-Jortikka sanoo.

Useimmiten häirintä ei ole kuitenkaan tarkoituksellista, vaan höllentynyt kulttuuri mahdollistaa soittelun ja tekstiviestien lähettämisen mihin aikaan tahansa.

– Villi länsi, Elisa Koivumaa kertoo mielipiteensä nykyisestä kulttuurista.

"Portti pitäisi
sulkea"

Kaarina Suonperän mukaan kehittyvä viestintäteknologia tuo mukanaan paljon hyvää. Ihmiset pystyvät ottamaan nopeasti yhteyden toisiinsa, ja sosiaalinen media ja kehittyvät laitteet helpottavat ihmisten yhteydenpitoa ympäri maailmaa.

Suomessa ihmiset eivät pysty kuitenkaan hillitsemään nopeutta, Suonperä sanoo. Hänen mukaansa älypuhelimista on tullut ulkoinen elin, joka pakottaa mukauttamaan elämän sen mukaan.

Kännykät ja tablettitietokoneet ovat kaventaneet ihmisten yksityisyyttä. Kun laitteet tuodaan kotiin, ne mahdollistavat tunkeutumisen ihmisten yksityisalueelle milloin vain, Suonperä sanoo.

– Itse olemme avanneet tämän portin, itse se pitäisi sulkea.

Portin sulkeminen alkaa lasten ja nuorten kouluttamisesta, Anja-Kristina Wind ja Elisa Koivumaa uskovat. Heidän mukaansa kännyköiden käyttö on nykykouluissa ongelma, koska opiskelijat kiinnittävät huomionsa siihen opetuksen ja muiden oppilaiden sijaan.

Samalla oppilaiden keskittymiskyky heikkenee.

– Kukaan ei ole kertonut nuorille, mikä on kohteliasta ja mikä ei, Wind sanoo.

Koivumaan mukaan nuorille pitää opettaa toisten huomioon ottamista kovasti.

"Ei yhtä
kännykkäkulttuuria"

Helsingin yliopiston Ilkka Armisen mielestä tilanne ei ole synkkä. Viestintätutkijana hän analysoi nykyistä kännykkäkulttuuria harkiten ja tietyin varauksin.

Armisen mukaan ei ole mahdollista puhua yhdestä kännykkäkulttuurista, koska laitekategoriat ovat aiempaa monimuotoisempia. Peruspuhelinten ja tablettitietokoneiden käyttötarkoitukset eroavat toisistaan.

Hänen mielestään on myös hankala puhua suomalaisesta kulttuurista. Viestinnästä on tullut yhä globaalimpaa, ja kansoilla ei ole omaa kännykkäkulttuuria, Arminen sanoo.

Yhtenäisen mobiilietiketin luominen on myös haastavaa. Armisen mukaan se vaatisi yhtenäisen yhteisön, jonka jäseniksi eri ihmiset hakeutuisivat ja sopisivat yhteisistä säännöistä. Tämä ei ole nykyään todennäköistä, koska käsillä on erilaisia laitteita, viestintäkanavia ja ihmisiä.

"Huomio jaetaan
läsnäolijoilla ja muille"

Erilaiset mobiilietiketit tai kännykkäkulttuurit ovat aina sopimisen tuote. Ihmiset päätyvät yhdessä jonkinlaisiin käyttäytymismalleihin.

Ilkka Armisen mukaan sopimuksenvaraisuus on kuitenkin lisääntynyt.

– Sekin on sopimuksenvarainen asia, kuinka paljon ruokailutilanteessa pitää suuntautua toisiin ihmisiin. Kauhukuva on se, että kaikki ovat suuntautuneet poispäin, Arminen sanoo.

Kun viestintäteknologia oli köyhempää, ihmisten oli helpompi keskittää kaikki huomionsa muihin ruokailijoihin. Lankapuhelimia oli kotona yksi, ja sekin soi vain harvoin.

Nyt tekstiviestit, soittaminen, sähköpostit ja sosiaalinen media vähentävät kaikki ihmisten sosiaalisuutta muita läsnäolijoita kohtaan.

– Huomio jaetaan kasvokkain olevien ja muualla olevien ihmisten kanssa, Arminen sanoo.

Mahdollisuuksia
on paljon

Erilaiset tilanteet vaativat uusia sopimuksia, esimerkiksi 2010-luvun mobiilietikettiä. Armisen mukaan ongelma on se, että tavat viestiä muuttuvat niin nopeasti, että vanhat sopimukset ja normit eivät pysy perässä. Ihmisten pitää koko ajan sopeutua uuteen.

– Sosiaalinen elämä muuttuu vaikeammaksi. Mikä on sopiva määrä aikaa olla internetissä, miten pystytään ylläpitämään keskinäinen sosiaalinen suuntautuneisuus? Arminen kysyy.

Pelkkiä uhkakuvia ja rappiota on turha maalailla. Jos kyseessä olisi pelkkää ongelmaa, asioihin puututtaisiin, Arminen sanoo.

– Paljon on mahdollisuuksia, mutta mihinkäs junaan ehdit?

Kellä on
vastuu?

Yhtä oikeaa normistoa kännykän ja muiden laitteiden ja sovellusten käyttöön ei ole. Tavat vaihtelevat, mutta malttia tarvitaan tilanteesta huolimatta.

– Aina kannattaa harkita, mitä viestii, olipa kyseessä sitten internet, sähköposti tai puhelin, Anja-Kristina Wind sanoo.

Sääntö harkinnasta pätee aina, vaikka käytännöt ja etiketit muuttuvat teknologian kehittyessä.

Yhdestä asiasta asiantuntijat ovat kuitenkin erimielisiä: kellä on vastuu, soittajalla vai puhelun vastaanottajalla?

Toisen koulukunnan mukaan vastuu on aina sillä, joka ottaa yhteyttä ja aloittaa vuorovaikutuksen. Aloitteentekijän pitäisi huolehtia, ettei ota yhteyttä häiritsevään aikaan.

Toisen koulukunnan mukaan lankapuhelimen saa aina irti seinästä, kännykän kiinni ja työsähköposteja ei ole pakko lukea; vastuu on sillä, kenen puhelin soi tai kuka näprää älypuhelintaan jatkuvasti.

Todellisuudessa vastuu lienee molemmilla – vuorovaikutukseen kun tarvitaan aina kaksi.