Unohda hameenhelmaindeksi – ensitreffit kertovat talouden tilan
1. Ruumishuoneindeksi
Kuten nähtiin Detroitissa vuonna 2009, huonoina aikoina vainajat jäävät ruumiishuoneelle tavallista pidemmäksi ajaksi. Syynä ovat omaisten vaikeudet kattaa hautajaiskulut.
2. Ensitreffi-indeksi
Taantumassa mielet ovat matalalla ja ihmiset kaipaavat läheisyyttä. Deittisivusto Match.comin käyttäjämäärät noudattelevat käänteisesti talouskäyriä.
3. Pohjienottoindeksi
Kun rahaa on vähän, baari-iltaan valmistaudutaan juomalla ensin kotona. Työpaikat Euroopan panimoissa ja anniskeluravintoloissa vähenivät vuosina 2008-2010 moninkertaisesti enemmän kuin kaikilla aloilla keskimäärin.
4. Solmioindeksi
Synkkinä aikoina miehet ostavat enemmän solmioita, jotta näyttäisivät paremmilta työntekijöitä. Taantumassa suositaan kapeita, nousukaudella värikkäitä solmioita.
5. Uuden päämajan kirous
Kun yhtiö ilmoittaa siirtävänsä päämajansa, myy osakkeesi. Vaikka vastakkaisiakin esimerkkejä on, mutta neuvon olisivat varmaankin halunneet kuulla ainakin New York Timesiin, AOL Time Warneriin ja MySpaceen sijoittaneet.
Business Insider kokosi kaikkiaan 32 indeksiä. Lue ne täältä.











