ZTE tuo älypuhelimiinsa suomalaisen käyttöliittymän
Kiinalainen älypuhelinvalmistaja ZTE alkaa toimittaa Android-laitteisiinsa suomalaisen Rightwaren Kanzi-käyttöliittymää, suomalaisyhtiö kertoo tiedotteessaan.
ZTE on maailman neljänneksi suurin matkapuhelinvalmistaja, ja sen markkinaosuus oli viime vuoden lopulla noin viisi prosenttia.
Kanzi-käyttöliittymä tuo Android 4.0:lla toimiviin älypuhelimiin kolmiulotteisia ominaisuuksia ja muun muassa kolmiulotteisen oletusnäytön.
– Olemme erittäin innoissamme ilmoittaessamme, että ZTE lisensoi itselleen Kanzin. Suunnittelijamme ja insinöörimme ovat työskennelleet yhdessä ZTE:n työryhmän kanssa, ja tämän yhteistyön tulokset auttavat nyt ZTE:tä kamppailemaan globaalin älypuhelinmarkkinan kärkisijasta, Rightwaren toimitusjohtaja Tero Sarkkinen sanoo tiedotteessa.
– ZTE:n viimeisimmät Android-älypuhelimet Kanzi 3D-käyttöliittymällä varustettuna nostavat älypuhelinmarkkinoiden rimaa merkittävästi ylemmäksi, Sarkkinen sanoi.
ZTE:n mukaan yhtiön älypuhelimet tarjoavat Kanzin avulla älypuhelinmarkkinoiden parhaan käyttäjäkokemuksen.
Rightware oli aiemmin osa ohjelmistoyhtiö Futuremarkia, mutta siitä tuli oma erillinen yhtiö vuonna 2009. Yhtiöllä on 3T-lehden mukaan noin 40 työntekijää, joista noin 10 työskentelee Shanghaissa.
ZTE-sopimus on Rightwarelle ensimmäinen merkittävä päänavaus älypuhelinten käyttöjärjestelmämarkkinoille. Sarkkinen sanoo 3T:lle, että toinen vastaava sopimus julkaistaan pian Aasiassa, ja kesällä on tulossa asiakasjulkistus Yhdysvalloissa.
Rightwaren Kanzi-ratkaisussa on kaksi komponenttia, Kanzi Studio ja Kanzi Engine. Rightware on erikoistunut toimittamaan sulautettujen järjestelmien käyttöliittymäteknologiaa kuluttajaelektroniikka- ja autoteollisuudelle.













