Kreikkalaiset eivät kadu: Tekisimme sen uudestaan
Kreikassa on jo kolmannen puoluejohtajan vuoro yrittää hallituksen muodostamista. Näyttää kuitenkin epätodennäköiseltä, että Pasokin Evangelos Venizelos saisi koottua hallitusta. Edessä voivat olla uudet vaalit jo kesäkuussa.
Uutistoimisto Reuters kiersi Ateenan kaduilla haastattelemassa kreikkalaisia eivätkä kommentit viittaa siihen, että vaalit toisivat parannusta poliittiseen sekasotkuun.
– En kadu mitään. Koen olevani oikeassa, koska kaksi pelastuspakettia kannattavaa puoluetta on toiminut epäreilusti kanssamme jo niin monta vuotta, sanoo pientä Itsenäisyyspuoluetta äänestänyt 70-vuotias Petros Chiotopoulos. Hän omistaa pienen bussiyhtiön.
Samankaltaisia mielipiteitä oli kymmenillä kreikkalaisilla. Monen mielestä on tärkeää, että heidän viestinsä kuulaan kotona ja ulkomailla: Haluamme kuulua euroalueeseen, mutta tämä kärsimys on jo liikaa.
– Haluamme pysyä eurossa. Haluamme olla saman arvoisia muiden ihmisten kanssa emmekä ainoastaan joidenkin maiden orjia, sanoi julkisella sektorilla työskentelevä 62-vuotias Dimitris Nasis, joka äänesti pientä vasemmistopuoluetta.
Kreikan pelastuspaketin sorvanneet ulkovallat ovat kuitenkin toista mieltä. EU:n johtajat ovat tehneet selväksi, ettei Kreikka voi lipsua säästöohjelmastaan, jos se mielii saada tukirahaa. Vaihtoehtona on monen mielestä käytännössä ero eurosta.
On mahdollista, että kaduilla kuului haastatteluissa lähinnä pienituloisten ja keskiluokkaisten ääni. Muun muassa 32-vuotias lakimies Theoharis Konstantinou kertoi toivovansa, että protestiäänien antajat muuttaisivat mielensä.
– Kaikki (Euroopassa) seuraavat meidän sotkuamme. Toivoisin, että ihmiset tajuavat mitä ovat tehneet ja äänestävät vastuullisemmin ensi kerralla.
Gallupyhtiöiden mukaan juuri nyt on hyvin vaikea ennustaa mahdollisten tulevien vaalien käänteitä. Ovensuukyselyissä kuusi kymmenestä kreikkalaisesta ilmoitti äänestäneensä eri puoluetta kuin viime vaaleissa, joissa 77 prosenttia kannatti entisiä valtapuolueita Pasokia ja Uutta Demokratiaa.
Vaikka moni esiintyy vielä uhmakkaasti, on mahdollista, että uusien vaalien jälkeen vanhat valtapuolueet pystyvät muodostamaan enemmistön. Tällä kertaa siitä jäätiin vain kahden paikan päähän.
– Vaikka minua kyllä pelottaa nyt. Toivoisin, että he olisivat muodostaneet koalitiohallituksen, koska me haluamme vakautta, tiivisti työtön 25-vuotias Eleni Papadopoulou. Hän ei silti kadu sitä, että äänesti pientä puoluetta.













