Yle: Huijausposti nyhti suomalaisfirmoilta kymmeniä tuhansia
Huijaussähköposti on saanut useat yritykset maksamaan jopa 90 000 euron suuruisia summia rikollisten pankkitileille, Ylen uutiset kertoo. Huijattujen joukossa on kaksi suomalaisyritystä ja 6 muista Pohjoismaista.
Vakuuttavasti laadituissa viesteissä huijari on esiintynyt yritysten pitkäaikaisena liikekumppanina Aasiassa. Viestissä on kerrottu tilitietojen muuttuneen ja pyydetty maksamaan tilaukset uudelle tilille.
Huijatuksi on joutunut kaksi yritystä Suomesta ja kuusi muualta Pohjoismaista. Summat ovat olleet 40 000–90 000 euroa.
KRP arvelee Ylen uutisten haastattelussa, että rahoja on erittäin vaikea saada takaisin. Kiinan poliisille on kuitenkin lähtetty virka-apupyyntö.
Poliisi kehottaa yrityksiä varovaisuuteen ja varmistamaan tilitiedot suoraan tavarantoimittajalta.
∇ Mainos ∇













