Ministeri Aatos Erkko on kuollut
Ministeri Aatos Erkko on kuollut, kertoo Helsingin Sanomat. Erkko kuoli viime lauantaina pitkän ja vaikean sairauden jälkeen Eiran sairaalassa Helsingissä. Hän oli kuollessaan 79-vuotias.
– Erkko oli sydämeltään sanomalehtimies. Erkon suvun vapaamielinen perusajatus sanomalehden toimittamisesta oli antaa lehden toimitukselle journalistinen vapaus ja arvioida työtä jälkikäteen, kirjoittaa Helsingin Sanomien entinen vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen muistokirjoituksessaan.
Aatos Erkko nousi Helsingin Sanomien päätoimittajaksi vuonna 1961. Vuonna 1965 hän siirtyi koko Sanoma Osakeyhtiössä johtoon isänsä Eljas Erkon jälkeen. Yhtiön johtavaksi julkaisuksi muodostui Helsingin Sanomat.
Erkko siirtyi toimitustyön johtamisesta Sanoma Osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 1972.
Yhdessä konsernin toiminnallisen johdon kanssa tehdyn työn ansiosta Sanoma Osakeyhtiö kasvoi tulevina vuosina voimakkaasti.
Aatos Erkko johti Sanoma Osakeyhtiön myös fuusioon WSOY:n kanssa sekä pörssiin ja kansainvälistymiseen vieneelle uralle.
Aatos Erkko on Sanoman suurin yksittäinen osakkeenomistaja. Hän avioitui Jane Erkon kanssa vuonna 1959.











