Näin alkoholi tekee viisaammaksi – mutta vain hetkeksi
Medicaldaily.com -sivuston mukaan yllättävän tuloksen taustalla voivat olla alkoholin aiheuttamat eri muistialueiden tilapäiset muutokset, jotka saavat koehenkilöt toimimaan koetilanteessa uudella tavalla.
Jennifer Wiley Illinoisin yliopistosta jopa uskoo, että kyse on siitä, että vähäinen alkoholin määrä muuttaa tilapäisesti muistin toimintatapaa tai pikemminkin "suuntautumista". Työmuistin kyvyistä vapautuisi siis tavallaan tilaa siihen, että pitää ratkoa nopeasti jotain uutta ongelmaa.
Alkoholi ei
lopulta auta pitkään
Juopotteluun ei tutkimuksen hätkähdyttävien tulosten vuoksi kannata silti ryhtyä, sillä havainnot ovat alustavia ja osittain ristiriiatsia. Tuloksien uskotaan merkitsevän silti sitä, että ihmisen muistin rakenteessa tapahtuu pien alkoholimäärn nauttimisen vuoksi tilapäinen muutos tarkkaavaisuuden suuntaamisessa. Testien ratkominen nopeutuisi muutoksen vuoksi ja toisi siten parempia tuloksia, hetkellisesti.














