Elop nousi surkeimpien johtajien listalle
Yritysjohtajien taidoille tai niiden puutteelle irvaileva CNBC:n taloustoimittajaraati listasi joulukuussa edelliset kuusi maailman kehnointa suuryrityspomoa. Näistä neljä on jo saanut sen jälkeen lähtöpassit hommistaan, joten listaa pitää täydentää.
TV-kanavan kommentaattorien Herb Greenbergin ja Jim Cramerin mielestä Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop on alkanut näyttää yhä paremmalta ehdokkaalta tämän vuoden surkeimpien yritysjohtajien joukkoon.
Joidenkin mielestä hän olisi ansainnut paikkansa listalla jo viime jouluna, mutta raatilaisten mielestä Elopille piti antaa lisäaikaa näyttää osaamisensa. Nyt näyttöjä ei ole kuulunut.
Varsinkin Cramerin mielestä Applea ja Androidia selvästi heikompaan Microsoftin teknologiaan ripustautuminen on Nokialta iso virhe, ja yhtiön pitäisi uskaltaa jo myöntää se. Microsoftilta tullut Elop ei vain pysty hylkäämään entisiä isäntiään.
Amerikkalaisia on myös suututtanut Lumiasta löytynyt ohjelmistobugi. Osakekurssikin on pudonnut Elopin valtakauden ajan.
Toiset raatilaisten mielestä sopivat ehdokkaat CNBC:n kehnoimpien pomojen listalle olivat tarjousvälittäjä Grouponin perustaja Andrew Mason ja operaattori Sprintin toimitusjohtaja Dan Hesse.













