Näihin ihmisiin narsisti tekee vaikutuksen
Kenet narsisti hurmaa? Ainakin työnantajan edustajat työhaastattelussa.
Tällaiseen lopputulokseen ovat päättynyt Nebraska-Lincoln-yliopiston tutkijat. Yliopistossa tehdyn tuoreen tutkimuksen mukaan narsistit onnistuvat häikäisemään etenkin työhaastatteluissa.
– Kyseessä on asetelma, jossa on OK kertoa kivoja asioita itsestään ja jossa tästä ei seuraa mitään, professori Peter Harms kertoo yliopiston blogissa julkaistussa artikkelissa.
Journal of Applied Social Psychology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus koostui kahdesta vaiheessa. Niistä ensimmäisessä 72 ihmistä kuvattiin videolle, kun he osallistuivat valetyöhaastatteluun. Videot osoittivat, että koehenkilöt, joilla oli narsistisia luonteenpiirteitä, olivat innokkaampia kertomaan omasta kyvykkyydestään.
Toisessa vaiheessa 222 vastaajaa pyydettiin arvioimaan videoituja haastattelutilanteita. Vaikka koehenkilöiden taidot vastasivat toisiaan, vastaajat olivat taipuvaisempia pitämään narsistisia koehenkilöitä pätevämpinä, koska nämä puhuivat nopeammin ja hymyilivät enemmän.
Tutkijoiden mukaan narsistiset työntekijät eivät välttämättä ole vähemmän narsistisia työtovereitaan huonompia työntekijöitä. Narsismi voi kuitenkin aiheuttaa työpaikalla erilaisia häiriötilanteita.
– Jos eroja ei muutoin ole, on luultavasti parempi olla palkkaamatta narsistia, Harms sanoo yliopiston blogissa.











